In this dissertation, I study the concept of creative landscape by exploring the concept of landscape and event philosophy side by side. I have conceptualized creative landscape as part of my dissertation process. By way of the concept, I contemplate the changes that occur in multisensory seeing. Landscape is a premise for understanding multisensory seeing, that is, a way of seeing from a certain point or as a seeing with the materialities of the environment. I write about change through the event philosophies of two contemporaries, Alain Badiou and Gilles Deleuze. Subsequently, two different notions about events afford an opportunity to approach the creative landscape through changes which occur 1) when a rupture introduces something previously unthought-of or 2) in small alterations in our bodies. In my dissertation, the sites of encounter I refer to are situations which have sparked reflection about creativity as change. The sites of encounter range from the theatre and research cooperation, to installation art, glass architecture, and urban photography.
The methodological work is experimental and art is intrinsic to the process. Firstly, I have looked at the relation between art, geography, and landscape. The many ways in which land, people, and processes have been framed in geography and related disciplines can be seen as the art of framing. Furthermore, art has been crucial for landscape since its early days, and still is. However, the role of art in the concept of landscape varies. Geographers have created art works and studied the works of others for the purpose of conceptual creation. The relationship between art, landscape, and geography begins with Strabo’s and Ptolemy’s writings, and extends to von Humboldt’s and Granö’s creative landscape practices at the very edge of landscape science, and to humanistic landscape autobiographies, studies in the ruling ways of seeing found in landscape paintings, contemporary interest in various forms of art, and the creative explorations of philosophy into writing with the landscape. My work continues these critical and creative studies with the landscape concept.
Secondly, I have participated in both artistic processes and art work. Keiller’s installation art is a site where it is possible to question the way in which some landscapes seem to be more restrictive by ordering our seeing by the use of a predetermined path. To understand radical ruptures when thinking about our ordinary worlds, I have turned to Badiou’s two theatres. With this methodological framework, I was able to detach myself from the categorical way of seeing as it appears in the representational politics of multiculturalism. Subsequently, I move beyond categorical thinking per se with Deleuze’s surface event of sense. Chimeric point clouds and glass architecture function as sites to understand how the body is affected by sensations near and far, and how the present is mobile - oriented simultaneously to the past and future. Furthermore, I claim that through the sensuous urban photography project my body became artist like.
My work is eccentric for its way of combining geographical thinking, art, and philosophy. It restores the relationship between art, landscape, and philosophy. The landscape concept has a long-term relationship with art: it reaches from the classical period to the present day. This remarkable relationship can be extended with ideas from event philosophies. If art brings nuances to geographical research, philosophy leads us to consider what it is “to be in exception, in the sense of event, to keep one’s distance from power” (Badiou 2005/2009, 13). With this work, I have moved beyond landscapes as phenomena and expanded the discussion about our uncertain and unfinished terrains of seeing to the chance encounters which rupture our worlds and immanently alter our worlds to come.Tässä väitöskirjassa tutkin luovan maiseman käsitettä tarkastelemalla maiseman käsitettä ja tapahtuman filosofiaa rinnakkain. Luovan maiseman käsite on syntynyt osana väitöskirjaprosessiani. Käsitteen avulla pohdin moniaistisessa näkemisessä tapahtuvaa muutosta. Maisema tarjoaa lähtökohdat ymmärtää moniaistista näkemistä tietystä pisteestä avautuvana näkemisen tapana tai ympäristön materiaalisuuksien kanssanäkemisenä. Kirjoitan muutoksesta kahden aikalaisen, Alain Badioun ja Gilles Deleuzen, tapahtumanfilosofioiden kautta. Kaksi eri ymmärrystä tapahtumasta avaa mahdollisuuden lähestyä luovaa maisemaa muutoksena, joka 1) katkoksen kautta esittelee jotain aikaisemmin ajattelematonta tai 2) saa aikaan pieniä muutoksia kehossa. Väitöskirjatyössäni kutsun kohtaamisen paikoiksi tilanteita, jotka ovat antaneet sysäyksen luovuuden pohtimiseen muutoksena. Kohtaamisen paikat ulottuvat teatterin ja tutkimuksen yhteistyöstä installaatiotaiteeseen, lasiarkkitehtuuriin ja kaupunkivalokuvaukseen.
Tämä metodologinen työ on kokeellinen. Taide on ollut luontainen osa väitöskirjatyöprosessia. Aluksi olen tarkastellut taiteen, maantieteen ja maiseman suhdetta toisiinsa. Maantieteen ja lähitieteiden tavat rajata maata, ihmisiä ja tapahtumasarjoja voidaan ymmärtää kehystämisen taiteena. Taide on ollut kytköksissä maiseman käsitteeseen tutkimuksen alusta lähtien ja on yhä. Taiteen merkitys maiseman käsitteelle kuitenkin vaihtelee. Maantieteilijät ovat luoneet taidetta ja käsitteistön kehittämistyötään varten tutkineet muiden taiteellista tuotantoa. Taiteen, maiseman ja maantieteen suhde alkoi Strabon ja Ptolemaioksen kirjoituksilla ja yltää von Humboldtin ja Granön luoviin maisemakäytäntöihin aina maisematutkimuksen tieteellistymiseen saakka. Suhdetta ovat myöhemmin jatkaneet humanistiset autobiografiat ja tutkimukset maisemamaalauksien maisemasta vallitsevana näkemisen tapana. Tämänhetkinen kiinnostus yltää eri taidemuotoihin ja luoviin filosofiasta ammentaviin tutkimuksiin maiseman kanssakirjoittamisena. Työni jatkaa tätä kriittistä ja luovaa maiseman käsitteellistä tutkimusta.
Toiseksi olen osallistunut taiteellisiin prosesseihin ja taideteoksiin. Keillerin installaatiotaide on kohtaamisen paikka, joka herätti kyseenalaistamaan ne maisemat, jotka näyttäytyvät rajattuina ohjaamalla näkemistämme ennalta määrätylle reitille. Badioun kahden teatterin soveltaminen metodologisena kehyksenä mahdollisti tavanomaisia todellisuuksia rikkovien radikaalien murtumien tarkastelun. Metodologisen kehyksen avulla irrottauduin kategorisesta tavasta ymmärtää representationaalista monikulttuurisuuden politiikkaa. Tämän murtuman jälkeen siirryin Deleuzen tapahtuman kanssa representationaalisen tuolle puolen tarkastelemaan muutosta toistossa tapahtuvana erilaistumisena. Kimeeriset pistepilvet ja lasiarkkitehtuuri ovat kohtaamisen paikkoja, joiden avulla voidaan ymmärtää, miten läheiset ja kaukaiset aistimukset vaikuttavat kehoon ja miten nykyhetki on aina liikkuva; suuntautunut samanaikaisesti menneeseen ja tulevaan. Lisäksi väitän, että osallistumalla kaupunkivalokuvauksen aistilliseen tapahtumaan kehostani tuli taitelijan kaltainen.
Väitöskirjassani yhdistän maantieteellistä ajattelua, taidetta ja filosofiaa omintakeisella tavalla. Kokonaisuudessa taiteen, maiseman ja filosofian välinen yhteys kiteytyy uudelleen. Maiseman pitkä suhde taiteeseen yltää antiikista nykypäivään. Tätä yhteyttä voidaan täydentää tapahtuman filosofian ajatuksilla. Jos taide sävyttää maantieteellistä tutkimusta, niin tapahtumanfilosofia johdattaa pohtimaan, mitä tarkoittaa “olla poikkeus, tapahtuman merkityksessä, ja säilyttää etäisyytensä valtaan” (Badiou 2005/2009, 13). Työni suuntaa maisemafenomenologiasta postfenomenologiseen maisematutkimukseen ja syventää keskustelua näkemisen epävarmoista ja keskeneräisistä maastoista kohti sattumanvaraisia kohtaamisia, jotka murtavat todellisuuttamme ja muuntavat mahdollisia maailmoja
