Merikuljetusmarkkinat ovat viime vuosina olleet kovien kustannuspaineiden alla ja nyt ratkaisuja ongelmaan on alettu hakea digitalisaatiosta. Autonomisten lastialusten on ehdotettu olevan keskeisessä asemassa meriliikenteen digitalisaatiossa. Tässä tutkielmassa arvioidaan autonomisen ja konventionaalisen irtolastialuksen elinkaarikustannuksia lyhyissä merikuljetuksissa Itämeren olosuhteissa aikavälillä 2020–2040. Keskeinen rajaus on alustyypin rajoittaminen noin 20 000 DWT:n niin sanottuun handysize-kokoiseen irtolastialukseen. Tässä tutkielmassa tehdään myös se rajaus, että varustamo hankkii rahoituksen ja ostaa aluksen ja operoi sillä itse. Autonomisiin aluksiin siirtymisen edellyttämät muutokset merenkulun kansainvälisessä ja kansallisessa sääntelyssä esim. IMO:n ja kansallisen sääntelyn osalta on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Tämä on – ja tulee olemaan – merkittävä hidaste siirtymään, vaikka teknologiset ratkaisut olisivatkin olemassa. Tutkielma on toteutettu Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin toimeksiantona.
Tutkielman metodologia on pääosin abduktiivista ja työssä on käytetty sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkielma on toteutettu siten, että aluksi on luotu kirjallisuuskatsauksen pohjalta kolme taloudellisesti ja poliittisesti erilaista tulevaisuuden skenaariota Itämeren alueelle, ja tämän jälkeen on kehitetty laskentamalli, jonka avulla autonomisen aluksen kustannuksia on verrattu konventionaalisen aluksen kustannuksiin eri tulevaisuudenskenaarioissa. Laskentamalli on rakennettu teorian ja testaamisen avulla vaiheittain. Tuloksista on nähtävissä, että tietyissä olosuhteissa autonomisella aluksella on selkeitä etuja konventionaaliseen alukseen verrattuna. Etenkin pitkillä matkoilla ja hitailla nopeuksilla autonominen alus on konventionaalista alusta kustannustehokkaampi alempien toimintakustannusten johdosta. Tämä on mahdollista kuitenkin vain, jos autonomiaan liittyvä teknologia onnistutaan kehittämään niin luotettavaksi, että alus saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa täysin miehittämättömäksi. Autonomisen aluksen kustannussäästöt perustuvat lähes kokonaan alempiin miehityskustannuksiin. Satamakustannusten osuus kokonaiskustannuksista tyypillisesti kasvaa mitä lyhemmästä merimatkasta on kyse, jolloin aluksen satamassa kuluttaman ajan osuus suhteessa merellä käytettyyn aikaan kasvaa. Mikäli autonomisiin aluksiin kohdistuisi yllättäviä korkeita satamakustannuksia, saattaisivat nämä kustannukset tehdä autonomisen aluksen monessa tilanteessa kannattamattomaksi.
Tutkielman johtopäätös on, että autonomisilla aluksilla on potentiaalia erityisesti teollisuuden ns. systeemiliikenteessä, koska tälle liikenteelle tyypillisissä olosuhteissa autonomisen irtolastialuksen etuja päästään hyödyntämään parhaiten. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että autonomiset irtolastialukset tulisivat kovin nopeasti korvaamaan konventionaalisia irtolastialuksia kaikissa kuljetuksissa suurten investointikustannusten ja vain hyvin pitkällä aikavälillä realisoituvien kustannussäästöjen takia
