1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että
vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin
ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella
kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa
kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa
kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle.
Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat,
harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin
sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä
työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi
kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin
pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat,
sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus
laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin
ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta.
Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä.
Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa,
lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi,
on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien
luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista,
kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös
ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka
työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta
on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä
rakennetaan
.
Tutkimuskysymyksinä esitän:
1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi
tapa työllistää ja työllistyä?
2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan?
Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien
uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten
edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä
menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla
eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten
ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin.
Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää
Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median
diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin
vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin
se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö
myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei
voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi,
koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn,
jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia
oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi
kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan
esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe
käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta
ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi.
Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää
oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko.
Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin
pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman
elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva
vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta
joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi,
mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden
toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat
vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena
toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on
diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina
toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina.
Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista.
Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat
toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön
valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna
vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua
ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta
työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän
persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.In the early 1990s, Finnish legislation and labour market organisations dictated that the
hiring of temporary staff was to be used only to fill short-term needs, such as hiring substitutes
and dealing with peak seasons. In some fields, temporary agency work was unequivocally
prohibited. Even though Finland and the international community labelled
temporary agency labour as a questionable employment policy as early as the 1980s, the
proportion of temporary staff began to grow in Finland in the mid-1990s and especially
in the early 2000s.
The phenomenon has been the subject of relatively little study in Finland. Previous research
has focused mainly on the experiences of the workers and the terms of employment.
As a result, temporary agency labour is seen as something of a subjective experience
on the part of the employee. However, besides experiences, the hiring of temporary
labour is about social power struggles in which discursive means are employed in an
attempt to influence the phenomenon, the wider labour market and the general public’s
views about what is normal in working life. This study expands the understanding of
temporary agency labour by examining the phenomenon through the public conceptions
and meanings generated by legislation, news coverage and marketing.
I utilise the traditions regarding control and the regulation of work processes as the
theoretical framework of this study. How changes in the labour market and new forms of
employment are justified and explained in politics, the media and legislation or coffee table
discussions at the workplace are, at the same time, processes of creating, delineating
and describing the values, meanings and agencies ascribed to working life. Therefore, all
this talk about working life is by no means limited to the regularities of the economy, the
functioning of the national economy or the competitiveness of companies. It also, and
perhaps particularly, encompasses the creation, definition and legitimisation of those actors
who are allowed to operate in the labour market and be remunerated for their efforts.
From the perspective of regulation and control, it is relevant to examine the concepts and
meanings that are used to formulate temporary agency labour as a phenomenon.
I present the following as my research questions:
1) How and on what grounds was temporary labour hire established as a legitimate
means of employing and being employed in Finland?
2) What kinds of employee ideas are constructed in discussions pertaining to temporary
agency labour?
As my research material, I will study documents related to legislation, newspaper coverage
in Helsingin Sanomat, marketing materials of temporary labour companies and
interviews with representatives of temporary labour companies. The method of analysis
I will employ is critical discourse analysis. This method enables the examination of speech and documents as social activity with which various actors strive to engage
themselves in the processes of constructing, interpreting and defining the conceptions
and alternative methods that are accepted and acknowledged in society.
As the primary results of my study, I suggest that the hiring of temporary labour became
a legitimate mode of employment in Finland in the 1990s as a result of it being conceptualised
in the discourses of legislation and the media first and foremost as a solution to
unemployment. At the same time, temporary labour was conceptualised as a function
fulfilled by marginal groups of workers (for example women and students), which meant
that it was effectively divorced from the day-to-day activities of male-dominated workplaces.
Moreover, as a solution to unemployment, temporary labour was established as a
natural part of the more general labour market development that was “out of everyone’s
hands”. In the 2000s, temporary labour hire continued its triumphant rise and established
itself as a permanent phenomenon, thanks to labour legislation reform institutionalising
the collective agreement procedure for temporary labour, thus confirming it as something
normal and acceptable. Even though the collective agreement issue was significant
as a decision, in terms of temporary labour, the collective agreement itself became more
important than its actual contents. However, the collective agreements failed to have any
impact on glaring problems, such as the non-existent employment security of temporary
staff. The rhetoric of employers in the 2000s focused on building up temporary labour
as a viable labour market alternative – a catalyst of the labour market that provides freedom
and diverse employment experiences. In this semantic context, temporary labour is
merely one means of gaining employment and finding one’s way into the labour market,
instead of an obligatory arrangement imposed by employers.
Furthermore, the controlling speech directed at employees in the media and the marketing
and interviews of employers aims to create an entrepreneurial person, who is seen as
the managing director of his or her own life, as the image of the ideal employee. Indeed,
the discourse of employers reflects their requirement for employees to guide themselves
and be flexible and adaptable and, at the very least, tolerate constant change but preferably
be oriented towards and appreciative of these elements and attributes. This perspective
presents individuals on the labour market as holding the opportunities for success
in their hands alone.
In summary, temporary labour is not merely about the personal or individual experiences
of employees. Rather, it is first and foremost the result of a social battle of semantics
fuelled by control-oriented conceptualisations of employment, individual choice and the
good of society that aim towards shifting responsibility from employers to employees.
From the viewpoint of control and regulation, temporary agency labour also denotes a
transition from collective labour market regulation conducted by authorities and political
bodies for the purpose of protecting employees, towards a culture where employers
engage in the moral regulation and control of employees’ personality and behaviour.Siirretty Doriast
