Utopia- ja dystopiakirjallisuuden klassikkoteokset paikkateoreettisessa tarkastelussa : T. Moren Utopia, A. Huxleyn Uljas uusi maailma ja G. Orwellin Vuonna 1984
Tässä kirjallisuuden maantieteen perinteeseen kietoutuvassa tutkimuksessa tarkastellaan kolmea kaunokirjallisuuden klassikkoteosta. T. Moren Utopia, A. Huxleyn Uljas uusi maailma ja G. Orwellin Vuonna 1984 ovat utopia- ja dystopiakirjallisuuden klassikkoja, joita ovat aikaisemmin tutkineet historiantutkijat, filosofit, kirjallisuustieteilijät ja yhteiskuntatutkijat. Paikkatutkimuksen näkökulma niihin on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää millaisia tulkintoja paikka saa klassikkoteoksissa ja mitä nykypäivän yhteiskunnallisia ilmiöitä ne heijastavat.
Lähiluin klassikkoteokset yhteensä neljä kertaa. Ensimmäisellä lukukerralla pohdin yleisesti niiden maantieteellistä sisältöä. Paikkateoriaan tutustuttuani luin ne uudelleen läpi kolme kertaa tarkastelemalla niitä keskeisten paikkakäsitteiden kautta. Perehdyin tutkimusta varten monipuolisesti kirjallisuuden maantieteestä, paikkateoriasta ja klassikkoteosten lajityylistä kertovaan sekä uudempaan että vanhempaan tieteelliseen kirjallisuuteen ja artikkeleihin.
Utopia on tutkituista klassikkoteoksista lähimpänä käsitystä perinteikkäästä paikasta. Se on nostalginen, epäitsekkyyttä ihannoiva, asukkaidensa pyhittämä ja ihmisläheinen saarelaisyhteisö, jonka tilallinen rakenne on suunniteltu sosiaalisen vuorovaikutuksen vilkastuttamiseen sekä saaren luonnonolosuhteisiin ja rajattuun tilaan sopeutumiseen. Huxleyn teoksessa suurvalta-aseman saavuttanutta Maailmanvaltiota luonnehtii tieteellisen edistyksen arvot kuten nopeus, liike ja muutos sekä valtapiirin laajentamishimo ja erotteleva sosiaalinen luokkajako. Erikoisuutenaan se on täynnä paikattomuutta, jota sen asukkaat on saatu sietämään edistyneen tieteenharjoittamisen ansiosta tavalla, joka jopa kyseenalaistaa sen luokittelun paikattomaksi paikaksi. Orwellin Oceania on kuvaus hierarkkisiin sosiaalisiin luokkiin jaetusta ja sen yläluokan julmasti johtamasta suurvallasta. Oceania on siten kuvaus ylihallitusta paikasta, joka tekee siitä epäpyhän, arvaamattoman, vieraalta tuntuvan ja pelottavan. Se kuvaa paikattomuuden tietoista tuottamista erilaisilla keinoilla ihmisjoukkojen hallitsemiseksi. Paikkateoreettisina yhtäläisyyksinä klassikkoteokset kuvaavat miten ihmisten yhteiselämä tuottaa valtasuhteita, uskomuksia, tapoja ja käytäntöjä, jotka luovat sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä antavat elämälle ja elinympäristölle merkityksiä. Ilmiöt kuten territoriaalisuus, toiseus, tilan ja sen toimijoiden hallinta, ihmisen luontosuhde sekä paikan muutoksen ja pysyvyyden tematiikka näyttäytyvät jokaisessa teoksessa tavalla tai toisella.
Klassikkoteokset heijastelevat lukuisia yhä nykypäivänä puhuttavia yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten aluepoliittisia kiistoja, paikallisuuden ja valtiokeskeisyyden jännitettä, globaalin ja paikallisen konfliktia, luokkaistumista sekä maahanmuuttoa. Kuvauksina tilan hallinnasta, ne antavat aihetta pohtia kilpailuhenkisen yhteiskunnan perimmäisiä syitä etenkin arvioimalla ihmistä vallantahtoisena olentona. Teokset kytkeytyvät myös keskusteluun yhteiskunnan valvonnan oikeutuksesta ja motiiveista
