Kirja-arvostelu: Isoäitikirja / Vappu Taipale. Helsinki, 2002

Jylhä, Marja

Julkari

tämättä koko sarjasta. Se tekiminut jotenkin alakuloiseksi.Yksi syy oli eräiden siinä esiinty-neiden äärimmäisen vaikea en-tinen elämä, joka selitti sitä, ettäheillä oli enää yksi mahdollisuus,uskoon ja vieläpä tiukkaan us-koon tuleminen. Kun on myö-hemmin seurannut heidän uusiavaiheitaan, ne eivät ainakaankaikkien osalta hyviltä tunnu.Ohjelmia eritellessään Sumi-ala-Seppänen on mielestäni par-haimmillaan. Tekstissä on imuaja tuoreutta. Tekijä muistuttaamyös, että vaikka sarja oli me-diatutkimuksen näkökulmastasopeutunut hyvin vallitsevaanalan kulttuuriin ja vaikka sillä olikytkentöjä erilaisiin kristillisiintraditioihin, sen julkinen katso-japalaute ei suinkaan ollut yksi-selitteisen myönteinen. Sumiala-Seppänen lainaa teologian toh-tori Paavo Kettusta, joka ko-lumnissaan kirjoitti näin:”Minun on vaikea kuvitella,että monikaan niistä ihmisistä,jotka ovat joskus minulle ripit-täytyneet tai olleet sielunhoito-suhteessa, olisivat olleet haluk-kaita katumaan televisiokame-roiden edessä. Katuva ihminenon useimmiten elämäntilantees-sa, jossa hän mieluummin ha-keutuu syrjään, etsii varjoa jaavautuu mahdollisimman luot-tamuksellisessa seurassa. ”Oletan että epäviihtymykseninomadeja katsellessa perustui jo-tenkin samaan kuin Kettusenreaktio, vaikka en osannutkaanpukea asiaa sanoiksi.Voidaan ehkä ajatella, että lä-pikaupallisessa yhteiskunnassarippituolitkin muistuttavat mai-nonnan ilosanomia. Jos näin on,pitäisi löytyä myös kirkon sisäl-tä enemmän Paavo Kettusia.Joka tapauksessa nuo yhdek-sän henkilöä tekevät väitöskir-jasta omaperäisen.YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 68 (2003) :3 317Isovanhemmat ovat nykyisintoisennäköisiä kuin oman suku-polveni alakouluaapisessa.Mummot joutavat harvoin kei-nutuoliin, useimmat vaarit eivätkudo kalaverkkoja. Pienten las-ten isovanhemmat eivät tavalli-sesti ole vanhoja ollenkaan jayhä useammin heillä on vieläomakin isä tai äiti elossa. Isoäitija isoisä alkavat näyttäytyä myösnaisena ja miehenä, joiden elä-mään isovanhemmuus ilmaan-tuu uutena aineksena työn, pa-risuhteen ja muiden tärkeiksitulleiden asioiden keskelle. Uus-perheissä  ei aina ole vain kahtaisoäitiä vaan kukaties neljä taiviisi. Jossakin perheessä isoäitivoi olla etäperheenjäsen, koskasattuu juuri olemaan työssäAustraliassa. On oikeastaan kummallista,että uudenlainen isovanhem-muus ja neljän, viiden sukupol-ven perheiden yleistyminen ovattoistaiseksi vain vähän kiinnos-taneet suomalaisia tutkijoita. EiVappu Taipaleen Isoäitikirja-kaan varsinainen tutkimus ole,mutta hienolla tavalla se esitte-lee ja käyttää hyväkseen mitämoninaisimpia perhetutkimuk-sen, naistutkimuksen, van-henemistutkimuksen ja terveys-tutkimuksen tuloksia. Kirjoitta-mistavassa näkyy, että alun pe-rin lastenpsykiatriksi ja lapsuu-den tutkijaksi pätevöitynyt kir-joittaja on jo kauan ollut pitkinEurooppaa tunnettu asiantun-tija myös vanhuuden ja vanhe-nemistutkimuksen kysymyksis-sä. Isoäitiydessähän nämä kaksiasiaa tulevat yhteen: lapsi ja van-heneva nainen. Kun puhutaanisoäitiydestä, näkökulma onusein lapsen ja naista katsotaanhänen kauttaan, mutta tässä ontoisin: kysymys on naisen elä-mästä, jossa mummona olemi-nen on tärkeää, mutta tärkeitäasioita on muitakin.Erityislaatuiseksi tätä kirjaa eikuitenkaan tee tutkimusainesvaan yleisen ja yksityisen hienoyhdistäminen: kirjoittajan omaelämä tyttärenä, vaimona ja iso-äitinä sekä hänen kokemuksen-sa monilta erilaisilta yhteiskun-taelämän aloilta ovat koko ajanläsnä. Sillä tavalla puhe kuukau-tisiin liittyvistä uskomuksista,vaihdevuosien hormonihoidos-ta, kehitysmaiden köyhyyson-Mummot glokaalissa maailmassaMARJA JYLHÄVappu TaipaleIsoäitikirjaHelsinki: WSOY, 2002gelmasta, geroteknologiasta,ikääntyvän naisen sosiaalisestanäkymättömyydesta, Pirkka-leh-den nikseistä ja Rafael Wardintaiteesta asettuvat luontevasti sa-man kokonaisuuden osiksi. Iso-äitiys muovautuu maailmassa,joka on ”glokaali”, siis yhtä aikaaglobaali ja paikallinen. Vaikkamummona oleminen näyttäämitä privaatimmalta asialta, ovatisoäidit osa suomalaista sosiaalis-ta pääomaa ja isoäitiyden ehdotpäätetään osana kansallista jakansainvälistä yhteiskuntapoli-tiikkaa. Kun suuret ikäluokat ovat tul-leet kypsään keski-ikään, näkyyjulkisuuden henkilöiden haas-tatteluissa yhä useammin puhet-ta lastenlasten ihanuudesta.Mummous on lahja, sanoo Vap-pu Taipalekin, mutta ei jää sitäromantisoimaan vaan näyttääihanuuden lisäksi myös mum-mouden ongelmat ja huvittavatpuolet. Isoäidiksi tuleminensaattaa olla kriisinpoikanen, kunse vastaan panemattomasti to-distaa iän karttumisesta. Olipalapsenlapsi miten rakas hyvänsä,ei isoäiti aina millään jaksaisihoitaa häntä niin paljon kuinlapsen vanhemmat toivoisivat,etenkin kun hoivattavana saat-taa vielä olla oma äiti tai anoppi.Mummouden hassuus taas liit-tyy sen ihanuuteen: ”Aivan kuinmaidoneritys laukeaa äidissävauvaa varten, niin isoäidistälaukeaa kimittävä kaakottava ää-ni. Sille ei voi kerrassaan mitään,se vain tulee. Ihan hullua olisikuvitella isoäidin viileästi mata-lalla, hallitulla äänellä kommen-toivan vauvan olemusta.” Eikäisoäitiys tässä kirjassa esiinnyvain niiden ilona, jotka itse ovatsaaneet synnyttää, vaan enem-mänkin sukupolvisuhteena, jo-hon mahtuu ”etämummoja,avomummoja, naapurinmum-moja, lapsista kiinnostuneita ih-misiä ilman omistusoikeutta taivälitöntä kasvatusvastuuta. Eikatsota sukuselvityksiä, vaan ih-missuhteita”.Isoäitikirja on tärkeä kirja, kos-ka se käsittelee naista, vanhene-mista ja vanhenevaa naista tark-kanäköisesti, viisaasti ja rikkaastisillä tavalla, että näistä julkisuu-dessa ja tutkimuksessakin useinrakennetut stereotypiat hajoavattyhjiin. Esiin astuu ristiriitainen,arvaamaton ja kiinnostava isoäiti.Eikä isoäitiys ole kuolemanvaka-vaa. Anna-Liisa Härkösen Hä-räntappoaseen jälkeen tämä onensimmäinen kirja, jonka vuoksion pitänyt nauraa ääneen junas-sa. Mutta en kerro mille kohdil-le, lukekaa itse. 318 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 68 (2003) :3Lukijan ei kannata pelästyä tä-män artikkelikokoelman teo-reettisesti orientoitunutta lähtö-kohtaa institutionaalisen so-siaalipolitiikan esittelemisestä taiRaija Julkusen ensimmäisen ar-tikkelin otsikkoon nostettuauusinstitutionalismin käsitettä.Kirjan luettuani en tosin uskal-taisi mennä vastaamaan tentti-kysymyksiin sen enempää van-hasta kuin uudesta institu-tionalismista; sen sijaan luulenkirjan avulla ymmärtäväni joita-kin tärkeitä asioita Suomen so-siaalipolitiikan kehityksestä vä-hän aikaisempaa paremmin.Niissä paikoissa, joissa perus-tuslain mukaan päätetään Suo-men sosiaalipolitiikan kehityk-sestä ja malleista, kuten hallituk-sessa tai eduskunnassa, ei pää-töksiä tehtäessä juuri koskaanpohdita asioita siitä näkökul-masta, miten ne muokkaavatSuomen hyvinvointivaltion ra-kenteita yleensä. Se ei välttämät-tä tarkoita, että päätökset olisivatajattelemattomia tai sattuman-varaisia, vaan sitä, ettei niidenkaikkia premissejä ja vaikutuk-sia osata eikä oikein halutakaantuoda päätöksenteossa esille.Hyödyllinen opas sosiaalipolitiikanja sen muutosten ymmärtämiseksiERKKI TUOMIOJAJuho Saari (toim.)Instituutiot ja sosiaali-politiikkaJohdatus institutionaali-sen muutoksen tutki-mukseenSaarijärvi: Sosiaali- jaterveysturvan keskus-liitto, 2003225 s.

Mummot glokaalissa maailmassa

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101633/033jylha.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mummot glokaalissa maailmassa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari