Kirja-arvostelu: Keski- ja Itä-Euroopan romanit. Historia, yhteisöt ja nykyolot / Arno Tanner. Helsinki, 2000

Pulma, Panu

Julkari

jassa on käytetty pitkälti samaa läh-demateriaalia, mutta Kalantin, Cor-rigallin, Hallin ja Smartin katsauk-set ovat selvästi perusteellisempia.Kirjojen johtopäätöksissä ei oleasiallisia eroja, mutta ne poikkeavattoisistaan poleemisuuden suhteen:kun Kalant, Corrigall, Hall ja Smartesittävät pelkästään faktatiedot, niinZimmer ja Morgan iskevät purevastisamoilla faktoilla marihuanamyyt-tejä vastaan. Zimmer ja Morgan kri-tisoivat myös avoimesti Yhdysvalto-jen kannabispolitiikkaa. Yleisesti ot-taen Kalantin, Corrigallin, Hallin jaSmartin teos on näistä kahdesta tie-teellisempi, mutta tämä ei suinkaantarkoita sitä, että Zimmerin ja Mor-ganin kirja olisi pelkästään pamflet-ti. Se perustuu yhtä lailla tutkittuuntietoon.Valitettavasti suomalaiset eivätvoi lukea omalla äidinkielellään näi-tä teoksia. En pitäisi niiden kääntä-mistä mahdottomana, sillä kysyntääluulisi löytyvän. Tai sitten ei. Jospakansalaiset ja viranomaiset eivät ha-luakaan todenmukaista tietoa kan-nabiksesta? Toivottavasti tämä ei olefakta.PEKKA SAARNIOYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 6563HAROLD KALANT & WILLIAM CORRIGALL & WAYNE HALL & REGINALD SMART (EDS.)THE HEALTH EFFECTS OF CANNABISTORONTO: CENTRE FOR ADDICTION AND MENTAL HEALTH, 1999526 s.LYNN ZIMMER & JOHN MORGANMARIJUANA MYTHS MARIJUANA FACTS A REVIEW OF THE SCIENTIFIC EVIDENCENEW YORK: THE LINDESMITH CENTER, 1997241 s.Slovakian ja Puolan romanienpienimuotoinen invaasio Suomenrajoille on aiheuttanut monenlaistapolemiikkia sekä Suomen ulkomaa-laispolitiikasta että EU:n jäsenyyttähaluavien entisten sosialistimaidenihmisoikeustilanteesta. Sekä tieten-kin selvityksiä ja selontekoja, viran-omaistyötä.Romaniväestöön kohdistuvallaviranomaistutkimuksella on sata-vuotiset perinteet, mutta etenkin1940-luvulla, ”mustalaispolitiikan”syntyessä, sekä Suomessa että Ruot-sissa tehtiin laajoja ja perinpohjai-siakin selvityksiä romaniväestönelinoloista. Varsin pian myös kan-satieteilijät, perinteentutkijat ja so-siologit liittyivät joukkoon, mutta1980-luvulla kiinnostus kotimai-seen romanikysymykseen muuttiluonnettaan.Ruotsalainen etnologi Karl-OlovArnstberg on perusteellisessa jakriittisessä, paikoin suorastaan ilke-ässä kirjassaan Svenskar och zige-nare (Carlsson, Stockholm: Carls-son, 1998) luonnehtinut romani-tutkimuksen kehitystä siirtymäksi”naiiveista realisteista” ”solidaarisiinekspertteihin”. Arnstbergin (it-se)kriittisessä katsannossa solidaari-set ekspertit ovat, kaikessa sym-paattisuudessaan, yhtä kaukana ro-manikulttuurin ja valtaväestön suh-teiden ydinongelmista kuin ”naii-vit realistit”.Ulkomaalaisviraston tutkija ArnoTanner liittyy tutkimuksellaan pit-kään viranomaistutkimusperintee-seen. Perinteen varhaisemmat edus-tajat tekivät työtään huolella ja an-taumuksella, tekivät hyvää virka-miestyötä oman aikansa ehdoilla.Tässä suhteessa Tannerin selvitystyöjatkaa perinnettä kunniakkaasti.Tanner on perannut perusteellisestilaajaa, hajanaista ja todistusvoimal-ROMANIT EU:N KYNNYKSELLÄtaan perin heterogeenista lähdeai-neistoa luodakseen mahdollisim-man realistisen kuvan Puolan, Tsve-kin, Slovakian, Unkarin, Bulgarian,Romanian sekä entisen Jugoslavianalueen valtioiden romaniväestöjenmenneisyydestä ja nykypäivästä.Vaikka maakohtaisia eroja on ja val-tioiden virallisessa politiikassa näyt-tää olevan selvää pyrkimystä osoittaahallitusten pyrkivän romanikysy-myksen ratkaisemiseen EU-poliitti-sesti korrektilla tavalla, on koko-naiskuva synkkä. Paikoin 100 pro-sentin työttömyys, kehnotasuinolot, alhainen koulutustaso, ri-kollisuus, valtaväestön ja virkavallanylenkatse ja suoranainen sorto ovatItä- ja Keski-Euroopan romanien ar-kea.Tannerin kuvaus selittää hyvin,miksi aktiivisimmat (ja varakkaim-mat?) romanit pyrkivät EU-maihinja Pohjois-Amerikkaan. Kuka ta-hansa pyrkisi, ja eurooppalaisestasiirtolaishistoriasta tiedämme, ettäon myös pyrkinyt ja päässyt parem-piin oloihin muualle. Miksi liikku-vaan elämäntapaan tottuneet roma-nit eivät niin tekisi?Ongelman ydin ei olekaan tässävaan siinä, että liikkeellä olijat ovatnimenomaan romaneja ja että ro-maneja ei maahanmuuttajiksi halu-ta. Juuri tämän ”nomadikansan” eri-tyinen etnis-kulttuurinen luonne te-kee romanikysymyksestä niin ongel-mallisen sekä potentiaalisissa lähtö-että vastaanottajamaissa. Tanner ontutkijana tietoinen tämän ongelmantärkeydestä. Hän antaa runsaasti ti-laa romanien historiallisen taustankuvaamiseen. Romaniväestön histo-riallisilla vaiheilla on keskeinen mer-kityksensä, joten Tannerin historial-linen ekskursio puolustaa paikkaan-sa paremmin kuin hyvin. Toisinkuin monet muut romanihistoriastakirjoittaneet Tanner on myös tietoi-nen kuvauksen vaikeudesta. Luotet-tavaa historiantutkimusta on vähänja alan teokset tuntuvat nojaavan sa-moihin myyttisiin  perusväittämiin,jotka grellmanilainen perinne syn-nytti jo 1700-luvulla. Vasta viimevuosina on alkanut yleistyä realisti-sempi näkemys, joka kiistää yhte-näisen romanikansan käsitteen ja kä-sittelee romaniväestöä pikemmin so-siaalisena kuin etnisenä ilmiönä. Ku-ten mm. hollantilaiset Lucassen jaWillems tai englantilainen Mayallovat tähdentäneet, on romaniväes-tön etninen identiteetti kehittynytyhtä lailla valtaväestön kuin roma-nien itsensä toimesta: identiteetti eikehity tyhjiössä, ei edes kulttuurises-ti itseriittoisina pidetyillä romaneilla,vaan vuorovaikutuksena. Hyvä esi-merkki tästä identiteettien muok-kaamisprosessista on Norjan jaRuotsin tattareiden myöhäsyntyinenilmoittautuminen romaneiksi taivaikkapa saamelaisuuden määritte-lyjen kehitys.Tanner joutuu, tehtävänantonsamukaisesti, käsittelemään romani-kysymystä nimenomaan etnisen vä-hemmistön näkökulmasta, onhanEU sen sellaiseksi määritellyt. Hänon kuitenkin hyvin tietoinen siitä,että Euroopan vanhojen romani-ryhmien, joihin Suomenkin kaalotkuuluvat, ja 1860-luvulla Valakiastaliikkeelle lähteneiden ”romien” vä-lillä on suuria eroja. EsimerkiksiRuotsin romat eivät pidä Suomenkaaloja edes romaneina vaan jopa”gajéina” tai vähintäänkin epäpuh-taina. Mutta ei tässä kaikki, kutenTanner toteaa, romanien organi-soituminen ei ole kansallista eikäalueellista vaan sukukeskeistä.Vuosisatojen mittaan eri kansojenkeskuudessa romaniryhmien kehi-tys on sekä kielellisesti että kulttuu-risesti kehittynyt vuorovaikutukses-sa valtaväestöjen kanssa. Niinpä yh-tenäistä romanikieltä ei oikeasti oleolemassa, eikä esim. ranskalaisen lo-waran, puolalaisen ursarin tai ruot-salaisen kalderashin keskinäinenrinnakkainelo ole välttämättä ko-vinkaan helppoa esim. erilaistenpuhtauskäsitysten vuoksi. Romani-identiteetti on poliittisesti käyttö-kelpoinen mutta abstrakti ja tois-sijainen silloin, kun kyse on roma-niryhmien sisäisistä suhteista. Tämänäkyy romanien oman organisoitu-misen ja edunvalvonnan hajanai-suutena kansallisesti ja kansainväli-sesti. Suomen romanit ovat ryh-mänsä homogeenisuuden ansiostapoikkeuksellisessa asemassa, ja orga-nisoitumisen sisäiset ristiriidat ovatolleet enemmän poliittis-maailman-katsomuksellisia.  Arno Tannerin tutkimus ylittäämonin tavoin normaalin romani-raportoinnin tason, sekä moni-puolisuutensa että kriittisen perus-vireensä ansiosta. Tanner toteaa it-sekin, että romaneja yleensä kuva-taan – ja hän itsekin niin tekee –ennen kaikkea kohteena, vallan-pitäjien ja valtaväestön näkökul-masta. Hänen toiveenaan on nähdäromanien tulevaisuus aktiivisena,erilaisena integroituvana yhteisönäeurooppalaisessa kansojen kokonai-suudessa. Toive on arvokas ja inhi-millinen. Kysymys kuuluu: mitenesimerkiksi me Suomen valkolaiset,jotka olemme eläneet oman vähem-mistömme kanssa 500 vuotta ja har-joittaneet enemmän tai vähemmänmäärätietoista romanipolitiikkaaviimeksi kuluneet 50 vuotta, olem-me omassa keskuudessamme tähänsuuntaan osanneet kehitystä viedä?Ja olemmeko me itse asiassa edestienneet, mitä olemme tehneet jakenen kanssa olemme olleet teke-misissä?  Arnstberg väittää, että tus-kin on toista ryhmää maailmassa,joka yhtä tehokkaasti valvoo kult-tuurisia rajojaan ja vastustaa jokais-ta kaajeviranomaisten yritystä tun-keutua maailmaansa. Romanit ovat(Ruotsissa) säilyttäneet riippumat-tomuutensa ja varmistaneet toi-meentulonsa, mutta samalla vahvis-taneet asemansa leimattuna ryhmä-nä yhteiskunnan pohjalla. Arnstber-gin raaka johtopäätös onkin, että ro-YHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 6564manien sosiaalisen kurjuuden suu-rin syy on romanikulttuurissa itses-sään.Arno Tannerin ei ole – onnekseen– tarvinnut ottaa kantaa tällaiseenproblematiikkaan, eikä arnstbergi-lainen johtopäätös vaikutakaan po-liittisesti korrektilta. Tanner kuvaaromaniväestön synkkää asemaa, vai-noa ja sortoa. Mikä tahansa paran-nus siihen on välttämätöntä, vaikkapidemmälle menevien haaveidenosalta olisikin – historian valossa –aihetta vain lievään optimismiin.Erityiskiitos erinomaisesta Inter-net-osoitteistosta.PANU PULMAYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 6565ARNO TANNERKESKI- JA ITÄ-EUROOPAN ROMANITHISTORIA, YHTEISÖT JA NYKYOLOTULKOMAALAISVIRASTON JULKAISUJA 2HELSINKI: EDITA, 2000185 s.Evaluaatio tai arviointi on asia, jo-hon lastataan kosolti odotuksia jalupauksia. Monet kyselevät, onkokysymys hetken trendikäsitteestä vaionko ilmiöllä jokin pysyvämpi paik-ka. Projekti- ja ohjelmaevaluaatioovat viime vuosina vahvistuneet,mihin vaikuttavat osaltaan erilaistentutkimus- ja kehittämistoiminnanohjelma- ja rahoitusrakenteidenluomat ohjeistukset. Arviointitutki-muksista on tullut myös tärkeäleipäpuu yliopistoille ja tutkimus-laitoksille. Evaluaation nykyisensuosion taustalla on erilaisia voimia,mutta epäilemättä sitä myös pön-kittää tulosorientoitunut hallinto- jajohtamiskulttuuri. Sitä käytetäänpoliittisen, taloudellisen ja hallin-nollisen kontrollin välineenä.Evaluaation historiassa on erilaisiavaiheita, jotka eri kulttuureissa jatoiminta-alueilla ovat näyttäytyneetvaihdellen. Sen lähestymistavat ovatlaajentuneet ja kirjavoituneet. Mo-ninaistumisella on myös kääntö-puolensa, sillä ollakseen jotain eva-luaatio ei voi olla kaikkea (PerttiAhonen: Jotta arviointi olisi jotakin,se ei voi olla kaikkea. Hallinnon tut-kimus 1998: 4, 257–261). Tässä tar-kastelemani Richard C. Sonnichse-nin teos on myös yksi osoitus siitä,mihin suuntaan yleisempi arviointiakoskeva keskustelu – tai ainakin senyksi juonne – on menossa. Se, että yhteiskuntatieteellisenkirjallisuuden keskeinen kustantajaSage on julkaissut teoksen sisäisestäarvioinnista, kuvastaa evaluaatio-perinteen elämistä. Sage on muu-tenkin tärkeä, ellei tärkein eva-luaatiokirjallisuuden kustantaja. Sejulkaisi vuonna 1991 Arnold Lovenkirjoittaman ensimmäisen aihettakäsittelevän teoksen (Internal evalu-ation. Building organizations fromwithin). Kyseisessä kirjassa tarkas-teltiin erityisesti sisäisen evaluaationja organisaation välistä kiinnostavaasuhdetta. Kun keskustelin kesällä 2000 Ar-nold Loven kanssa, hän totesi uudenkirjan kirjoittajasta arvostavaan sä-vyyn: ”Sonnichsen todella tietää,mistä puhuu”. Näin varmasti onkin,sillä hänellä on noin kolmenkymme-nen vuoden kokemus erilaisista eva-luaatiotehtävistä USA:ssa. Kirjan ot-sikko saattaa herättää mielikuvanopasmaisesta keittokirjasta. Vaikkakirjan sävy onkin melko käytännölli-nen, siinä kuitenkin yhdistyvät syn-teesimäisesti kirjoittajan pitkä koke-mus sekä evaluaatiota koskevan kes-kustelun ja kirjallisuuden tuntemus.SISÄINEN ARVIOINTI Sisäisellä evaluaatiolla tarkoitetaanorganisaation sisäisten evaluaatto-reiden toimintaa. Heillä on itsenäi-nen ja riippumaton asema organi-saatiossa. Meikäläisessä ympäristös-sä sisäinen evaluaatio kuitenkin ta-vallisesti ymmärretään sisäisenä itse-arviointina. Organisaatioissa ei juu-ri ole asiantuntijoita sisäisen evalu-aation tehtävissä, vaan sisäinen ar-viointi hoidetaan oman työn ohessa,osana johtamista, suunnittelua jakehittämistä. Ainoastaan taloudentarkastukseen on muotoutunut si-säisen tarkastuksen perinne, jossamakrotason toimijaa edustaa Val-tiontalouden tarkastusvirasto. Sonnichsenin teesi on, että ny-kyiset tietointensiiviset organisaatiothyötyvät sisäisen evaluaation tuot-tamista, empiiriseen tietoon perus-tuvista analyyseistä ja suosituksista.Kysymys on ikään kuin organisaa-tion sisäisestä tukitoiminnosta, jon-ka tehtävänä on tiedon keräämisen,jalostamisen ja välittämisen keinoinauttaa organisaatiota entistä parem-PÄÄLLYSTAKKI JA MUUTOSAGENTTI

Romanit EU:n kynnyksellä

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101314/006pulma.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Romanit EU:n kynnyksellä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari