Kirja-arvostelu: Sotalapsi ei unohda / (toim.) Jarmo Knuuttila, Kari Leivo. Helsinki, 2000

Ahonen, Tuula-Maria

Julkari

Myös omaisuuden lajit ovat vaih-tuneet. Laajojen maa- ja metsä-omistuksien ja kartanoiden rinnalleja ohi ovat nousseet pörssiosakkeet.Kurssien heilahtelu saa aikaan sen,että rikkaiden joukko jonkin verranvaihtelee vuodesta toiseen. Kasino-vuosien kuumista nimistä vain parion pystynyt säilyttämään asemansa.Tällaiset tiedot kertovat jotain ta-louselämän rakennemuutoksista.Täyttymättä jää kuitenkin tekijöi-den lupaus, että rikastumisen läh-teiden tuntemus saa selvemmin ym-märtämään voimassa olevan talous-järjestelmän toimintaa. Luotan edel-leen enemmän senkaltaiseen lähes-tymistapaan, jonka panivat alulleKettil Bruun ja Antti Eskola selvi-tellessään taloudellista valtaa Suo-messa 1960-luvun lopulla.Useimpien lukijoiden kannaltakirjan parasta antia lienevät väläh-dykset rikkaiden ihmisten elämän-tavasta ja harrastuksista. Metsästys,hevoset ja golf ovat toki monestiesillä, mutta päällimmäiseksi vaiku-telmaksi jää kuitenkin kiinnostuk-sen kohteiden vaihtelevuus. Suo-meen ei ole toistaiseksi muodostu-nut rikkaan yläluokan erilliskult-tuuria, ja rikkaudella pröystäily onSuomessa useimmiten, toisin kuinAmerikassa, edelleen hieman arkaasia. Tärkeämpää näyttää olevan ko-va työnteko. Olen ihan valmis us-komaan, että suurta omaisuutta eivoi kasata vippaskonsteilla tai tuu-rilla, ilman ahneutta työlle ja omis-tautumista omalle asialle. Rahan li-säksi siitä saa myös vallantunnettaja mahdollisuuksia irrotella halutes-saan raskaidenkin huvien parissa, si-käli kuin kunto kestää.Tällaiset menestystarinat saavatväistämättä pohtimaan omaa suh-detta rahaan ja rikastumiseen. Ihanvilpittömästi: Päiväunet sikseen, enole kateellinen. Mersu on epäile-mättä mukavampi auto kuin Lada,mutta uskon kernaasti, että rikkausvoi olla melkoinen taakka ja jatku-van huolestumisen aihe. Paras tilan-ne on mielestäni, että raha-asioita eitarvitse kovin paljon ajatella. Onniin paljon muuta hauskaa ajatelta-vaa ja puuhailtavaa, heinäsirkkanamuurahaisten joukossa.Eihän meistä kaikista voi kuiten-kaan tulla rikkaita, vaikka miten ha-luaisimme. Talouden ja politiikanluotijuna suistaa vääjäämättä jotkutradansyrjään, mutta onhan matkus-tajana myös laaja keskiluokka. Sii-hen kuuluvilla on Suomessa mah-dollista päästä osalliseksi moninai-sista elämän iloista ja pikku ylelli-syyksistä. Ei tunnu mitenkään vai-kealta tyytyä viljelemään omaa puu-tarhaa.JUHA PARTANENYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 4370KARI TERVO & HEIKKI HIILAMOSUOMEN 100 RIKKAINTAHELSINKI: TAMMI, 2000Suomalaisten lasten kuljettaminenRuotsiin, Tanskaan ja Norjaan1939–44 on maailmanhistoriansuurin lasten joukkosiirto. Noin80 000 lasta joutui eroon vanhem-mistaan vieraaseen maahan. Kuusivuosikymmentä näiden lasten koke-muksista vaiettiin. Mitä tämä ker-too meistä suomalaisista? Kymmen-kunta vuotta sitten perustettiin en-simmäinen sotalapsiyhdistys, jokakutsui esiin sotalapsiliikkeen.Sotahistoria on keskittynyt lähin-nä suuriin rintamatapahtumiin. Seon kertonut miesten teoista, sotilas-johtajista ja poliitikoista, sanoo kir-jan tekijä Jarmo Knuutila.Kuitenkin ihminen kokee kaik-kein voimakkaimmin asiat lapsuu-dessa. Määräysten mukaan sotalapsisai olla enintään 12-vuotias. Äiditsaivat seurata lapsiaan vain, jos jokulapsista oli alle 3-vuotias.Siis 80 000 lasta, yksin, sillä si-saruksetkin yleensä erotettiin toisis-taan. Harva sijaisperhe halusi use-amman lapsen.Lasten lähettämisen syynä ei niin-kään ollut se, että sota uhkasi siviili-väestöä. Syynä oli elintarvikepula,nälkä.Moni sotalapsi on verrannut elä-mänmuutostaan satuun tai paratii-siin astumiseen. Sijoitusperheet oli-vat usein varsin varakkaita. Muttajoukossa oli myös perheitä, jotka ei-80 000 SOTALASTAvät lainkaan sopineet sijoitusper-heiksi. Jotkut lapset joutuivat vaih-tamaan perhettä monta kertaa.Vaikka ikävä raastoi, lapset tieten-kin ajan oloon sopeutuivat.Pahinta monille sotalapsille oliSuomen valtioneuvoston päätösvuonna 1946: kaikki Ruotsiin siirre-tyt lapset oli palautettava samanvuoden aikana kotimaahan. Päätöskoski myös niitä lapsia, joita ei ko-teihin jostain syystä enää haluttu.Suomeen palanneita kiusattiin, ko-deissa koko sotalapsikysymys oli arkaaihe. Lapset eivät voineet puhua vai-keista kokemuksistaan kenenkäänkanssa. Aiheesta vaiettiin kahdellakielellä. Äideille ei ollut kunniaksi, et-tä lapsi oli lähetetty Ruotsiin.Vasta viime vuosina sotalapsetovat löytäneet toisensa, sotalastenyhdistyksiä on kymmeniä eri puolil-la Suomea, Ruotsia ja Tanskaa. So-talapsiliike haluaa tehdä lasten ko-kemuksia näkyväksi.Nämä kokemukset ovat vaikutta-neet sotalasten myöhempäänkin elä-mään. Ikätovereitaan useammin so-talapset ovat vaihtaneet maata jaasuinpaikkaa, hakeneet kotiaan. Onniitä, joita sotalapsuus, kahden eronja hylkäämisen kokemukset, ontraumana varjostanut koko myö-hemmän elämän. Kirjassa 17 sotalasta kertoo tari-nansa. Moni sotalapsi ei voi hyvin,minä olen traumani läpikäynyt, sa-noo Marjaana Hansson, mutta entiedä, olenko suomalainen vai ruot-salainen. Sielu on Suomessa, jalkaRuotsissa. TUULA-MARIA AHONENYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 4371JARMO KNUUTILA & KARI LEVOLASOTALAPSI EI UNOHDATAMMI 2000Kolmisen vuotta sitten järjestettiinelämäkertakilpailu ensimmäisenpolven maahanmuuttajille, ja kil-pailun avulla saatiin 73 maahan-muuttajan elämäntarinaa tutkijoi-den käyttöön. Kirjoittajien joukossaoli niin kiintiöpakolaisia ja turva-paikanhakijoita kuin työn, opiske-lun tai avioliitonkin vuoksi Suo-meen tulleita. Kilpailun osanottajatsaivat kirjoittaa äidinkielellään, ja joelämäntarinoiden kääntäminen onollut suuri urakka. Osa kirjoituksis-ta on koottu Laura Huttusen toi-mittamana teokseen ”Sama taivas,eri maa”.Kilpailun järjestivät Tampereenyliopiston sosiologian ja sosiaalipsy-kologian laitos, Pakolais- ja siirto-laisuusasiain neuvottelukunta sekäSuomalaisen Kirjallisuuden Seura.Ne eivät ole halunneet asettaa kir-joittajille erityisen tarkkoja rajoja.Esipuheen maininta ”varovaisestaeditoinnista” viittaa siihen, ettämyöskään kirjaan valikoituja tari-noita ei ole liiemmin karsittu, jauseat elämäntarinat ovatkin hyvinyksityiskohtaisia. Viimeistään kus-tantajan olisi pitänyt korjata ns.painovirheet lukijan edun nimissä.Teoksen elämäntarinoiden Suo-mea koskevat jaksot ovat usein hy-vin lyhyitä. Tällaisena kirja ei paljoalämmitä sellaista lukijaa, joka etsiituoreita näkökulmia Suomeen.Mielestäni kilpailukutsussa olisi ol-lut hyvä todeta, että maahanmuut-tajuus syntyy vasta siinä vaiheessa,kun muukalainen on asettunutmaahan. Yksi elämäkertakilpailunparhaiksi valituista kirjoittajista to-sin kirjoittaa lähes pelkästään Suo-mesta ja suomalaisista ja kuvaa iro-nisesti kantaväestön tapoja. Arvat-tavasti hän on Suomen-vuosiensa ai-kana kyllästynyt mistä tulet ja mil-loin lähdet -tyyppisiin kysymyksiinja vihdoin saanut tilaisuuden vasta-ta. Monet muutkin kirjoittajat ku-vailevat alkuasukkaiden kummalli-suutta, liiallisia tupakointikieltoja,hautausmailla käyntiä ja kenkien rii-sumista sisälle tultaessa. Ja erästämieskirjoittajaa ihmetyttää se, ettäsuomalainen nainen katsoo vieras-takin miestä syvälle silmiin.Kirjoituskokoelma tarjoaa ha-vainto-opetuksen siitä, kuinka rasis-tisesti Afrikan maista tulleita maa-hanmuuttajia kohdellaan Suomes-sa. Hyvin usein pelkkä musta ihon-väri laukaisee primitiivireaktion, jaerityisesti mustat miehet saavat jat-kuvasti pelätä hyökkäyksiä niin ka-dulla kuin ravintolassakin.SUOMEEN MUUTTANEIDEN ELÄMÄÄ 

80000 sotalasta

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101371/004ahonen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

80000 sotalasta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari