Kirja-arvostelu: Elämme, siis kuolemme : keskustelukirjeitä / Jörn Donner & John Vikström. Helsinki, 2002. Kirja-arvostelu: Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin / Yrjö Ahmavaara, Tatu Vanhanen : Atena. Jyväskylä, 2001.Paluu politiikkaan / Matti Wiberg : Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2001.2002.Kirja-arvostelu: Rakkauden filosofia / Eero Ojanen. Helsinki, 2002

Ahonen, Tuula-Maria

Julkari

Kirjailija Jörn Donner ja emeri-tusarkkipiispa John Vikströmpohtivat kirjeenvaihdossaan yh-teiskunnan tilaa, omaa toimin-taansa, seniori-kansalaisten ase-maa, elämäämme. Kummankindiagnoosi on samansuuntainen:”Minun on pakko todeta ny-kyajan itsekeskeistä elämää kat-soessani, että se yhteiskunnanmalli, jota itsekin olin eräiltäosin mukana rakentamassa, onepäonnistunut”, Donner kirjoit-taa, ja Vikström säestää:”Minun mielestäni yhteiskun-ta on viimeisten vuosikymmen-ten aikana taantunut monissaasioissa tasolle, joka aiemminliittyi vain lapsiin tai teini-ikäisiin. Kyse on lapsellisestakärsimättömyydestä ja lyhytnä-köisyydestä, vaatimuksesta saadakaikki heti, olipa sitten kyse ter-veydestä, rikkaudesta, onnestatai mistä tahansa.” Vikströmin mielestä yhteis-kunnassa tulisi suosia kypsyyttäja aikuisuutta, unohtamatta kui-tenkaan nuoruuden intoa:”Palattuani kotiin matkoiltanijoihinkin kehitysmaiksi kutsu-miimme maihin ajattelen usein,miten alikehittyneitä ovat länsi-maat, kun on kyse kollektiivises-ta vastuusta tai yhteenkuuluvuu-desta perheen, suvun ja ystävä-piirin kesken.” Donnerin ja Vikströmin kans-sa samoilla linjoilla on omassakirjassaan Upsalan yliopiston us-konnonpsykologian professoriOwe Wikström, jonka mukaanelämänlaatuamme luonnehtivatkiire, pinnallisuus ja nopeat koh-taamiset. Ihmiset eivät saa voi-maa toisiltaan, eivätkä syvim-mältä itseltään:”Monet elävät voimiensa ra-joilla. Selviämme työstä, muttaemme oikein jaksa perhettä jaystäviä. Ikäerottelu on suurem-paa kuin koskaan. Tapahtuueräänlaista sosiaalista ohentu-mista; elämä nähdään yhä enem-män yksilön omana projektina.” Wikström on tehnyt kolmeeräänlaista pyhiinvaellusmatkaayksin, kolmena vuodenaikana –matkana omaan syvimpään it-seen. Esimerkiksi Pietarissa ol-lessaan hän luki Dostojevskia,joka kehottaa meitä hakeutu-maan ”järkeämme syvemmillelähteille”: ”Vasta oikeassa yksinäisyydes-sä aavistan, kuka minä olen. Vas-ta kun kestän itseäni, voin kuun-nella muita.” Wikströmin havaintojen mu-kaan monet kokevat, ettei heilläenää ole sisäistä keskustaa. Elä-mä on koko ajan liukasteluamuilla kuin omalla näyttämöllä.Siksi ihmisen täytyy ponnistaakohdatakseen autonomisen it-sensä, paikan, jossa teemmesuunnitelmia, otamme vastuuta,jossa työstämme ahdistusta ja le-vottomuutta: ”Koko tämä sisäinen linnake,joka on oma itsemme, on mo-nelle tuntematon maaperä, jopaautio erämaa.” Yhteys syvempään itseen mah-dollistaa myös keskustelun tai-teen. Hyvässä keskustelussa ih-minen on Wikströmin mielestäinhimillisimmillään. Hyvä kes-kustelu on taidetta, tutkimustaja arkipäivää; siinä kieli taipuusisäisten ja ulkoisten todelli-suuksien ääriviivojen mukaan:”Hyvä keskustelu tarkoittaauutta luovaa vapaata ajatusten-vaihtoa. Samalla se kunnioittaakeskustelijoiden välisiä eroja.Hyvä keskustelu ei välttämättäpyri mihinkään synteesiin, saatisitten yhteisymmärrykseen. Hy-vä keskustelu edellyttää luotta-musta; se on yksi tapa ajatella ää-neen. Hyvän keskustelijan kielion juttelevaa; se on etsivää, tun-nustelevaa, kuulostelevaa. Se ha-kee koko ajan uusia, avaria nä-kökulmia.”Kiire on hävittänyt arvoja jatunteita, jotka usein löytyvätvasta, kun ihminen on sairastu-nut vakavasti. Elämänkriisin lä-pikäyneet ovat usein liikuttavanyksimielisiä siitä, että ystävyys jarakkaus (nämä kuluneet sanat)ovat loppujen lopuksi ainoa tär-keä asia, Wikström toteaa. Samaa sanoo puolestaan EeroOjanen, joka omassa kirjassaanpohtii rakkauden filosofista ole-musta: kyse on yksinkertaisestirakkauden puutteesta. Jotta yh-214 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 68 (2003) :2Niin paljon kuuluu rakkauteenTUULA-MARIA AHONENJörn Donner & JohnVikströmElämme, siis kuolemme KeskustelukirjeitäKirjapaja 2002271 s.Owe WikströmLäsnäolon taito Johdatus kiireettömäänelämäänKirjapaja 2002271 s.Eero OjanenRakkauden filosofiaKirjapaja 2002144 s.teiskunta tai kulttuuri pysyykoossa, siinä on Ojasen mielestäoltava monenlaista välittämistäja myötätuntoa myös muilla ta-soilla kuin perheen sisäisesti.Rakkaus on yhteiskuntaa syvim-min koossa pitävä voima. Ojas-ta ei kiinnosta niinkään parisuh-derakkaus, johon nyky-yhteis-kunta rakkauden on typistänyt.Kyse on paljon syvemmästä jalaajemmasta asiasta. Rakkaus itsessään on vaikeamääriteltävä. Rakkaus ajattelunkohteena vaatii, niin kuin kaik-ki tarkka ja täsmällinen ajattelu,kohteensa mukaista ja kohteen-sa oivaltavaa, siihen mukaanpääsevää ja siihen mukaan suos-tuvaa ajattelua, Ojanen asettaaalkuehtoja.Rakkaus on Ojasen mielestäerinomainen esimerkki asiasta,jota ei ensimmäisenä pidä ruve-ta pilkkomaan osiin, vaan jotaon syytä lähestyä nimenomaanpäinvastaisella tavalla, kokonai-suutena tai suhteessa kokonai-suuteen. Rakkaus on hedelmäl-linen käsite miettiessämme, mi-tä tämä maailma ylipäätään on,mikä täällä on todellista ja mikäei. Rakkaus saattaa olla asia, jon-ka kautta meille avautuvat jot-kin todellisuuden perusasiat, jasiinä mielessä rakkaus on kovaarealismia. Kirjallisuudesta löytää useinviittauksia siihen, että rakkauson myös tiedon edellytys tai uu-den tiedon mahdollisuus; rak-kaus on yhtä aikaa tuonpuolei-nen ja tämänpuoleinen. Se onarkipäivää, mutta samalla äärim-mäisyys tai jokin olemassaolonraja, joka viittaa muualle, Oja-nen hahmottaa rajattomaltatuntuvaa käsitettä. Ojanen vertaa rakkauden yh-teiskunnan kehittymistä luon-nonsuojeluun, josta on tullut yl-lättävänkin nopeasti vakavastiotettava asia. Luonnon suhteenperustaitoja ovat ekologia, luon-non mekanismien ymmärtämi-nen ja niiden mukaan eläminen: ”Ihmisen suhteen vastaava pe-rustaito on lähimmäisenrakkaus,ihmisen perustavien tarpeidenkuuntelu, hyväksyminen ja nii-hin vastaaminen kykyjen mu-kaan. Lähimmäisenrakkaus eiole vain suuntautumista hoivaa-miseen vaan sen pitäisi ollasuuntautumista paljolti talou-teen – kykyä nähdä talous ja senvaatimukset aivan eri tavoinkuin tähänastisen tuhlausmallinpohjalta. Rakkaus ihmisten kes-ken edellyttää hyvin järjestäyty-nyttä, lainkuuliaista yhteiskun-taa.”On helppo olla Donnerin,Vikströmin, Wikströmin ja Oja-sen kanssa samaa mieltä: nykyai-kana on kova puute välittämi-sestä, vastuusta, yhteydestäomaan itseen ja  elämään itsenulkopuolella – rakkaudesta senkaikissa muodoissa. Masennuson asiantuntijoiden mukaan it-seään ruokkiva prosessi. Jos ih-minen tekee päivittäin tietoisiarakkaudellisia valintoja, voisikomyös rakkaus olla itseään ruok-kiva prosessi?YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 68 (2003) :2 215

Niin paljon kuuluu rakkauteen

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101011/032ahonen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Niin paljon kuuluu rakkauteen

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari