Vastine J.P.Roosin ja Janne Kivivuoren artikkeleihin YP 5/2000

Nevanlinna, Tuomas

Julkari

Raamatussa esiintyvä ajatus voitoimia tieteellisen työn välinee-nä. Arvelen tällaisen esimerkinvalottavan myös hänen käsitys-tään Freudista.Kirjoituksensa lopuksi Nevan-linna toteaa, että esim. synti-pukki-ilmiötä voidaan edelleenavata psykoanalyyttisen käsit-teistön näkökulmasta. Tässäkinolisin kaivannut konkreettistaesimerkkiä siitä, miten sitä taijotain muuta yhteiskunnallistailmiötä on selitetty psykoanalyyt-tisesti; yleinen väite, että niinvoidaan tehdä, ei ole lainkaanvakuuttava. Useimmat konk-reettiset esimerkit yhteiskunnal-listen ja kulttuuristen ilmiöidenpsykoanalyyttisista tulkinnoistaovat täysin epäuskottavia, jopakoomisia, kuten olen aikaisem-missa kirjoituksissani usein esi-merkein osoittanut (ks. YP 3/1999 sekä vastaukseni Korttei-selle, YP 5–6/1999).Nevanlinna on oikeassa tode-tessaan, että psykokulttuurinenpuhe on peräisin muistakin pe-rinteistä kuin psykoanalyysista.Erityisesti ns. humanistisen psy-kologian vaikutus on ollut suuri.Psykoanalyysin vaikutus – sekäaatteena että sosiaalisena liikkee-nä – on kuitenkin ollut keskei-nen. Tämä näkyy paitsi sanas-toissa myös mm. psykokulttuu-risessa ajattelutavassa, jonka mu-kaan psyykkinen itsereflektio onkeino kohota kausaalisesti ai-heutuneesta käyttäytymisestä va-paasti valittuun toimintaan.Osin psykoanalyysin ja psyko-kulttuurin yhteiset piirteet joh-tuvat yhteisistä juurista. Esimer-kiksi romanttinen idea kulttuu-rista luonnon ”aitouden” tukah-duttajana löytyy molempientaustalta.JANNE KIVIVUORIYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 5461Janne Kivivuoren mukaan psy-koanalyyttinen sosiaalitutkimuson 1980-luvulta alkaen selvästilisääntynyt ja psykoanalyyttinenyhteiskuntatutkimus ylittää jul-kisuuskynnyksen keskimääräistähelpommin, Niin no, kuka tie-tää? Minusta taas kaikkein hel-poimmin julkisuuskynnyksenylittävät biotieteelliset tai sosio-biologiset Freudin kumoamiset.Mutta näistä asioista kiistelemi-nen on varmaankin turhaa. Sa-ma koskee Kivivuoren pahoitte-lua siitä, että ”haluttomuuskääntää [Sokalin ja Bricmontin]kirjaa suomen kielelle kuvaa hy-vin ankeaa, mannermais-freudi-laista kulttuuri-ilmapiiriämme”.Minä näet puolestani veikkaisin,että ”mannermais-freudilaisen”ajattelun harrastajat ja tutkijatovat Suomessa edelleen vähem-mistö niin ihmistieteissä kuin fi-losofiassa. Mutta ehkä joku voi-si julkaista näistä asioista empii-risen tutkimuksen...J. P. Roos kirjoittaa minuunviitaten, että on ”hassua esiintyäsurkeana ja murjottuna, jos ha-luaa puolustaa psykoanalyysia”.Suotakoon Roosille tämä vyönalle lyönti. Sanoessani, ettei psy-koanalyysin vaikutus ole yhteis-kuntatieteissä niin suuri, ajatte-lin tietenkin ironisoida sitä, ettäkriitikoilla on ainainen taipu-mus suurennella vastustuksensakohdetta; että ehkä juuri heilläon tähän asiaan varsinainen ”la-taus”.***Kivivuori kirjoittaa, että ”Nevan-linnan idea verrata Freudin kir-joituksia Raamattuun on mieles-täni erittäin hyvä”. (Arvatenkinsiksi, että näin paljastan avoimes-ti ”epätieteellisyyteni”...) Roosinmukaan Raamatturinnastus taason ongelmallinen. Hän kertookiitelleensä useat kerrat olema-tonta luojaansa siitä, ettei ole si-dottu johonkin ”järjettömään us-konnolliseen käsitykseen”, vaanon vapaa käyttäytymään ratio-naalisesti ja toteuttamaan mielty-myksiään: ”Jos haluan sianlihaa,voin syödä sitä, jos haluan käyt-tää ehkäisyä, voin käyttää sitä”.En kuitenkaan sanonut, ettäpsykoanalyysi on uskonto, enkäliioin ”puolustanut” kristin-uskoa. Piilevästi toki sanouduinKEVYTMIELISEN DOGMAATIKON VASTAUSYRITYKSIÄirti karkeimmista uskontokritii-kin muodoista. Verratessani psy-koanalyysin korpusta Raamat-tuun yritin vain valaista ”klas-sikkouden” luonnetta. Ja josRoos sanoo olevansa onnellinenvoidessaan valita ruokalistaltavapaasti, mitä haluaa, meidänon syytä uskoa häntä. Mutta us-konnonvastaisena argumenttinatämä on täsmälleen yhtä va-kuuttava kuin kuvitteellisenmuslimin ateisminvastainen ar-gumentti: ”Ateismi – kauheaa,nehän syövät sianlihaa!”.Puhuin siitä, mitkä klassikot”avaavat” maailmaa. Tämä eiriittänyt Kivivuorelle, vaan hänolisi kaivannut ”konkreettisem-pia esimerkkejä siitä, mitkäFreudin sisällölliset, ihmisenkäyttäytymisen motivaatiotakoskevat tietoväitteet avaavatmaailmaa”. Mutta eivät mitkäänyksittäiset ”väitteet” avaa maail-maa, vaan psykoanalyysin klassi-set tekstit muodostavat tarkoit-tamani ”diskursiivisen avauk-sen”.Suoranainen virhetulkinta onKivivuoren väite: ”Jos on pakkopuhua ’klassisuudesta’, olisi he-delmällisempää nimetä klassisiatutkimustuloksia tai ajatuksia, eiklassisia henkilöitä”. Samoinkuin tiivistys: ”Nevanlinna kat-soo, että maailma voidaan ’avata’tieteellisesti relevantilla tavallaFreudin ja Raamatun avulla”.Freud tarkoittaa tietenkin hä-nen tekstiensä kokonaisuutta(minkä aivan selvästi tekstissänimyös sanoin). Freudin henkilönsanominen klassiseksi(!) olisi tie-tenkin kategoriavirhe. Enkämissään sano, että Raamattu taikristinusko olisivat ”tiedettä”. Mutta jäljelle jää isompikinkysymys: ”[Nevanlinnan] olisimielestäni välttämättä vastatta-va siihen, voidaanko maailmaahänen mielestään ’avata’ millätahansa väitekokonaisuudella,esimerkiksi Kalevalan myyttientai horoskooppien avulla?”Myös Kalevalan ja horoskoop-pien avulla voidaan avata maail-maa, mutta ne eivät ensinnä-kään ole väitekokonaisuuksia, jatoiseksi ne eivät ole tiedettä.Suurta osaa niistä argumen-teista, joilla psykoanalyysin epä-tieteellisyys yleensä pyritäänosoittamaan, voidaan käyttäämyös ei-tilastollisen tai ei-kvan-titatiivisen sosiologian epä-tieteeksi osoittamiseen. Ja tottakai poliittisia puheita voi avataRaamatunkin avulla – en vainole missään väittänyt, että näinsaataisiin aikaan tiedettä.Aika suuri osa yhteiskunta-tieteestä koostuu jonkinlaisistateoriahistoriallisesti informoitu-neista aikalaispuheenvuoroista.Mitä muuta ovat esimerkiksiBeckin ja Giddensin (monestimelko viheliäiset) kirjoitukset? Jaeivätkö Kivivuoren psykokult-tuurikirjat ole puhdasta tulkin-tatiedettä? Tämä juuri tekee niis-tä lukemisen arvoisia. Jos ne oli-sivat puhtaasti empiiristä so-siaalitutkimusta, ne olisivat –teosten aiheen huomioon ottaen– yksin tein mielenkiinnottomia.Kivivuorella on tapa suhtau-tua psykologian tai sosiologianalaan kuuluviin teoreettisiinteksteihin, ikään kuin ne koos-tuisivat propositioista, joista onyksinkertaista johtaa testattaviaempiirisiä hypoteeseja. Näin onhyvin harvoin asianlaita.Silloin kun on kysymyksessäiso ja kompleksinen teoreettinenkorpus (esimerkiksi Freudin taiMarxin), niin jokin siitä johdet-tu, testattavissa oleva empiirinenhypoteesi ei koskaan ole ainoamahdollinen johdos siitä. Siitävoidaan mielekkäästi johtaamyös aivan muunnäköisiä hy-poteeseja. Kysymys on siis siitä,että empiirinen kumoaminen eiole yksiselitteinen eikä yksinker-tainen asia. Se ei ole sitä edesluonnontieteissä, niin kuin fysii-kasta ja astronomiasta (kosmo-logiasta puhumattakaan) tie-dämme.Olen Kivivuoren kanssa samaamieltä siitä, että tieteen keskei-sin erottava tekijä on kritiikin,revision ja kumoamisen jatkuvamahdollisuus (jopa ”pakko”). Enole missään vaiheessa sanonut,että Freud on kritiikin ulottu-mattomissa. Psykoanalyysi onsimppelin empiirisen kumoami-sen ulottumattomissa, mutta tä-mä on välttämätön, vaikkakaanei riittävä ehto sille, että se onvarteenotettavaa teoriaa.  Samaan tapaan kuin puolus-tin Freudia, voisin puolustaavaikkapa Marxia. Idea on kai-kessa vaatimattomuudessaanvain se, että Freudia ja Marxiakannattaa lukea sen sijasta, ettätyytyisi hokemaan latteuksiatyyliin ”Neuvostoliiton romah-taminen kumosi Marxin hypo-teesit” tai ”kaikkihan sen näke-vät, kuinka naurettavia Freudinväitteet ovat”.Kivivuori nimittäin jatkaa:”Useimmat konkreettiset esi-merkit yhteiskunnallisten jakulttuuristen ilmiöiden psyko-analyyttisista tulkinnoista ovattäysin epäuskottavia, jopa koo-misia, kuten olen aikaisemmissakirjoituksissani usein esimerkeinosoittanut.”Mutta epäuskottavuus ja koo-misuus eivät ole annettuja asioi-ta. Se, mikä on koomista ja mi-kä taas itsestään selvää, riippuumyös siitä teoriahistoriallisestakontekstista, jossa liikutaan, jaylisummaan asiayhteydestä. Ir-rotetut esimerkit on helppo saa-da vaikuttamaan koomisilta taiepäuskottavilta.En sitä paitsi ole näissä pu-YHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 5462heenvuoroissa halukas allekir-joittamaan mitään blanco-shek-kiä kaikenlaiselle psykoanalyysinkäytölle – en ehkä varsinkaanyhteiskuntatieteissä.***Roos pohtii, mikä on psykoana-lyysiuskovaisen minimicredo.Hän veikkailee, että raja kulkisitiedostamattoman ja sen repres-sion kohdalla. ”Jos tiedostama-tonta [...] ei ole, eikä ajatusta sii-tä, että kun tiedostamattomaansitoutuu traumaattisia tapahtu-mia, niin syntyy ongelmia, eiFreudiakaan tarvita.”Itse en halunnut tällaista mi-nimiä eristää. Nähdäkseni eriFreud-tulkintojen ja Freudiin”palaamisten” erot menevätikään kuin pohjaan saakka. Sensijaan itse analyysikäytännössärajat ovat ehkä tiukemmat: jos-sain vaiheessa on sanottava, ettätämä terapia on enää enintään”psykoanalyysivaikutteinen” ei-kä psykoanalyysia.Roosin mukaan huomautus-teni ”ongelmana on se, että niis-sä vedetään oikeastaan kaikeltaFreud-kritiikiltä pohja pois alta.Mistään, mikä oli Freudille kes-keistä, ei pidetä kiinni, mihin-kään ei tarvitse ’uskoa’. Tämä onminulle aivan keskeinen kriitti-nen pointsi. Freudia ei voi kriti-soida, koska kaikesta löytyymyös päinvastainen tulkinta.Ikään kuin mitään freudilaisuut-ta ei olisi olemassakaan”.Tietenkin Freudia ”voi kriti-soida”! Silti, ja juuri siksi, psy-koanalyysi ei ole yksi vaan mon-ta. Varsinainen erimielisyytem-me koskenee sitten sitä, onkoFreudista enää mitään ammen-nettavissa, vai onko hänet jo kri-tisoitu puhki. Ajatellaan taas eri-laisten Marx-tulkintojen mää-rää. Onko niissä yksi minimi,joka tekee jostakin marxilaisuut-ta ja jostakin ei? Ei, koska jokai-nen yritys määritellä tällainenminimi on perustava tapa saadajuuri aikaan tulkinta- ja koulu-kuntakiistat. Marx ja Freud kuo-levat silloin, kun kukaan ei enäälue eikä käytä heitä. Minusta seaika ei ole vielä tullut.***Kivivuoren mukaan ”psykoana-lyysin ja psykokulttuurin yhtei-set piirteet johtuvat yhteisistäjuurista. Esimerkiksi romantti-nen idea kulttuurista luonnon’aitouden’ tukahduttajana löytyymolempien taustalta”.Minusta tämä ei ole miten-kään tyypillinen psykoanalyysin”väite”. Jokin tällainen asetelmavoitaisiin ehkä kaivaa Freudinteoksesta Das Unbehagen in derKultur, mutta siinäkin Freudasettui nimenomaan kulttuurin(tai pikemminkin sivilisaation)puolelle luontoa ”vastaan”.Roosia taas häiritsee se, ettäneuvoloiden kehotus pistää lap-set nukkumaan omaan sänkyyn-sä (eikä vanhempien) on hänen”käsittäkseen” Freudin ja freudi-laisesti suuntautuneiden lasten-psykiatrien ohje.Halusin puheenvuorossanikorostaa, että psykoanalyysipoikkeaa merkittävissä suhteissasekä muista terapiasuuntauksistaettä nimenomaan psykiatriasta.En tiedä, perustelevatko neuvo-lat ohjettaan Freudilla vai eivät.En suoralta kädeltä muista, ettäFreud olisi tätä asiaa mitenkäänkorostanut, mutta se on tässäyhteydessä sivuseikka. Jos Stalinkäytti Marxia puhdistusten oi-keuttamiseen, niin pitäisikömeidän lakata lukemasta ja käyt-tämästä Marxia tai alkaa vain senvuoksi vastustaa sosialismia? Mi-nusta ei. Minulle puhdistuksetovat pikemminkin kehotus lu-kea Marxia lisää.Sanoessaan, että ”Nevanlinnasuhtautuu esimerkiksi väärienmuistojen ongelmaan juuripostmodernin kevyesti”, Rooskäyttää ilmausta ”postmoderninkevyt” erittäin kevytmielisesti.Postmoderni olkimies on näissäkommenteissa sujuvasti solahta-nut tilalleni. En ymmärrä, mi-ten Roosin mainitsema kirja,jonka mukaan melkein mikä ta-hansa triviaali oire osoittaa hen-kilön olleen ”lapsuudessaan pe-dofiilin uhri, ja jossa suositellaanvälittömästi oikeustoimiin ryh-tymistä”, liittyy tähän aiheeseentai minun kantoihini.Psykiatria ja psykoanalyysiovat eri asioita samoin kuin psy-koanalyysi ja ”muistojen palaut-tamisliike”. Ei minulla tästä oleenempää sanottavaa. MinustaRoosin kuvaamat ilmiöt ovatyhtä kammottavia kuin hänestä-kin.Roosille Freud on siis yhtai-kaa dogmaattinen positivisti jatoisaalta unien mielivaltainenylitulkitsija ja virhetulkintoja te-kevä kevytmielinen esteetti. Täs-sä yhdyn Roosiin: kaikkia mai-nittuja elementtejä löytyy Freu-din teksteistä. Kaikki kilpistyy taas siihen ky-symykseen, ovatko Freudin jasuurten psykoanalyyttisten kou-lukuntien korpukset moderniasubjektia koskevan ajattelun aar-reaittoja vaiko eivät. Mutta puhun tässä tietenkinfilosofian enkä empiirisen so-siaalitutkimuksen näkökulmasta.TUOMAS NEVANLINNAYHTEISKUNTAPOLITIIKKA65 (2000): 5463

Kevytmielisen dogmaatikon vastausyrityksiä

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100788/005nevanlinna.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kevytmielisen dogmaatikon vastausyrityksiä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari