Kirja-arvostelu: Laatu ja laadunarviointi eri tieteenaloilla / Jouni Kekäle & Markku Lehikoinen. Joensuu, 2000

Nieminen, Mika

VTT Research System

Laadun jäsennyksiä

Julkari

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA67 (2002): 194mäisen ”aktiivinen ja keskustelevayleisön osa”. Kuopiossa yritettiinkasvattaa public-tyyppistä yleisöäjutuilla, jotka tehtiin lukijoiden jakunnallisvirkamiesten tapaamisistaja keskusteluista.On helppo arvata, että tapaamiseteivät onnistuneet täydellisesti. Neeivät myöskään epäonnistuneet. Eh-kä niiden tärkein anti piili siinä, et-tä kun toimitustyössä uutisaihee-seen virittäydytään usein kysymällä”kuka tästä tietää” tai ”kuka tätä asi-aa hoitaa”, niin nyt huomio alkoiohjautua kysymykseen ”ketä tämäasia koskee”.* * *Varmaa on, että kansalaisjournalis-min kokeiluja jatketaan. Heikkilänväitöskirjasta on erityisesti jäänytkorvissani soimaan yksi kohta. Niinmaltillisesti ja myös ohutta journa-lismia arvostaen kuin hän kirjoit-taakin, hän luonnehtii mainitse-maani saneerausdiskurssia näin:journalismin pitäisi muuttua, jottase pystyisi muuttamaan maailmaa.Mutta kumpaa pitäisi ensin yrit-tää, journalismin vai maailmanmuuttamista? Kumpi on realisti-sempaa? Totta puhuen ehkä sitten-kin journalismin, vai pitäisikö kum-paakin saneerata rinnakkain?Pienempi asia varmaan on se, et-tä kansalaisesta tulee eräänlainen”puolitoimittaja”, jos häntä useastikäytetään kansalaisjournalismin kes-kustelijan roolissa. Sitä siis varotta-koon, mutta sitä varmaan varotaanilman minun neuvojanikin.PERTTI HEMÁNUSHEIKKI HEIKKILÄOHUT JA VANKKA JOURNALISMIKANSALAISUUS SUOMALAISEN UUTISJOURNALISMIN KÄYTÄNNÖISSÄ 1990-LUVULLAMEDIATUTKIMUKSIA 1TAMPERE: TAMPERE UNIVERSITYPRESS, 2001330 s.Vertaisarviointiin perustuva tutki-muksen laadunarviointi on kaikillatieteenaloilla arkipäivää, ja sitä voimyös pitää yhtenä niistä peruspila-reista, jotka jäsentävät tiedettä so-siaalisena laitoksena. Kuitenkin jul-kishallinnon uudet periaatteet –katseiden kääntyminen panoksistatuotoksiin ja desentralisaatio – sekätieteellisen tiedon ja koulutuksenymmärtäminen entistä enemmänmyös taloudellisena investointinaovat lisänneet räjähdysmäisesti eri-laisia organisoituja tutkimuksen jakoulutuksen arviointimuotoja. Jouni Kekäle ja Markku Lehikoi-nen ovatkin tarttuneet tutkimukses-saan aiheeseen, joka on yliopistopo-liittisesti hyvin ajankohtainen: mi-ten tutkimuksen ja opetuksen laatuaarvioidaan eri tieteenaloilla. Kekä-leen ja Lehikoisen tutkimustehtäväämotivoi havainto siitä, että vaikkaarvioinnista on kirjoitettu hyllymet-reittäin teoksia ja artikkeleita, laa-dunarviointia ei ole juuri tarkasteltutieteenalojen tai tieteenalakulttuu-reiden näkökulmasta. Havainto onosuva. Jostakin syystä he eivät kui-tenkaan kiinnitä huomiota siihen,että yliopistoissa toteutetuissa ar-vioinneissa tällä näkökulmalla onollut merkitystä. Esimerkiksi Hel-singin yliopiston tutkimuksen ar-viointi nähtiin tärkeäksi toteuttaatieteenalakohtaisesti ja monien lai-tosten itse-/vertaisarviointien taus-talla on ollut ajatus tieteenalakoh-taisten erityispiirteiden huomioonottamisesta. Vaikka arviointikirjalli-suudessa hallitsevana suuntauksenaonkin ollut tarkastella yliopistojahomogeenisinä laitoksina, yliopisto-jen ruohonjuuritasolla asiaan on py-ritty kiinnittämään huomiota. Täs-tä näkökulmasta Kekäleen ja Lehi-koisen työn voi ajatella olevan myöserityisen kiinnostava. Paitsi että sepaikkaa tutkimuskirjallisuudessaolevaa aukkoa, se tarjoaa käsitteelli-siä ja empiirisiä jäsennyksiä tie-teenalojen eroista lähtökohdaksi eri-laisiin arviointihankkeisiin ja ar-vioinnin ympärillä käytäviin kes-kusteluihin. Kekäleen ja Lehikoisen lähtökoh-tana on Suomessakin jalansijaa saa-nut tieteenalakulttuurien tutkimus.Tutkimussuuntauksen jonkinlaisek-si klassikoksi on noussut TonyBecherin vuonna 1989 julkaisemateos Academic Tribes and Territo-ries, jossa esitettyyn jaotteluun myöskirjoittajat teoreettisesti tukeutuvat.Becherin mukaan tieteenalat eroavatkognitiivisella ulottuvuudella jatku-LAADUN JÄSENNYKSIÄ95YHTEISKUNTAPOLITIIKKA67 (2002): 1moilla kovat/pehmeät sekä perus-tutkimukseen/soveltavaan tutki-mukseen suuntautuneet alat, sekäsosiaalisella ulottuvuudella jatku-moilla urbaanit/ruraalit sekä kon-vergentit/divergentit alat. Lyhyesti luonnehdittuna kovattieteet ovat usein selkeärajaisia ja ku-muloituvia, nojautuvat mittaami-seen ja lainomaisten suhteiden löy-tämiseen. Pehmeät alat eivät ole ko-vinkaan selkeärajaisia ja keskittyvätlaadullisiin ja ainutlaatuisiin ilmiöi-hin. Perustieteet puolestaan ohjau-tuvat lähinnä tieteen sisäisistä teki-jöistä lähtien, kun soveltavilla aloil-la otetaan huomioon myös tieteenulkoinen relevanssi. Urbaaneiksi ni-mitetyt tieteenalat työskentelevätsuhteellisen rajattujen tutkimustee-mojen ja tutkimusongelmien paris-sa, kun ruraalisilla aloilla työskente-ly tapahtuu kaukana toisistaan ole-vien väljempien ongelmien ja tee-mojen parissa. Viimeinen ulottu-vuus viittaa alan arvojen ja kulttuu-risten oletusten yhdenmukaisuu-teen. Konvergenteilla aloilla vallit-sevat suhteellisen yhdenmukaisetstandardit ja menettelytavat, kundivergentit alat sietävät suurempaapoikkeavuutta menettelytapojen jatoimintamallien suhteen. Kekäle ja Lehikoinen ovat valin-neet tutkimuksessaan tarkasteltavik-si tieteenaloiksi fysiikan (Becherintermein kova, perus/soveltava, kon-vergentti ja urbaani), sosiologian(pehmeä, divergentti, ruraali ja pe-rustutkimusta harjoittava), biolo-gian (eri ulottuvuuksilla lähinnä ää-ripäiden väliin sijoittuva) ja histo-rian (pehmeä, konvergentti, ruraali-nen ja perustutkimusta harjoittava).Perusteluina näiden tieteenalojenvalinnalle ovat tutkijoiden omissatutkimuksissa näistä hankkima ko-kemus sekä muu aiempi tutkimus,joka on osoittanut näiden alojenedustavan vertailun kannalta riittä-vän erilaisia tieteenalakulttuureita.Varsinainen aineisto koostuu kol-mestakymmenestäkolmesta eri alo-jen tutkijoiden puolistrukturoidustahaastattelusta. Haastatellut olivatkaikki väitelleitä ja osin alojensa kes-keisimpiä tutkijoita. Alkuperäisenäajatuksena oli myös vertailla Suo-men ja Ison-Britannian tutkijoidennäkemyksiä. Loppujen lopuksi kui-tenkin vain kolme englantilaista tut-kijaa suostui haastatteluun. Kekäleja Lehikoinen epäilevät syynä olleense, että Englannissa erilaisia arvioin-teja on toteutettu niin paljon, ettätämä on johtanut ”arviointiväsy-mykseen”. Arvioinneista ei välttä-mättä haluta puhua enää edes ar-viointia käsittelevän tutkimuksenyhteydessä. Kekäle ja Lehikoinen tarkastele-vat arviointia lähinnä tutkimuksennäkökulmasta, joskin raporttiin onsisällytetty myös lyhyt luku opetuk-sen arvioinnista. Tämä johtuu siitä,että haastatellut keskittyivät vas-tauksissaan pääasiassa tutkimuksenlaatuun, jolloin opetukseen liittyvätkysymykset jäivät vähemmälle huo-miolle. Tämä ei kuitenkaan tee ra-portista ”vajaata”. Sen sijaan voisiväittää, että kokonaisuus on nyt fo-kusoidumpi ja jäntevämpi. Tutki-muksen empiirisessä osuudessa kir-joittajat käyvät aluksi läpi kunkintieteenalan erityispiirteitä ja vertai-levat lopuksi tieteenaloja toisiinsa.Tavoitteena on kuvata ja jäsentää si-tä, miten eri tieteenaloilla tutki-muksen ja opetuksen laatu ymmär-retään ja miten näkemykset liittyvätalojen (becheriläisittäin ymmärret-tyihin ideaalityyppisiin) tiedollisiinja sosiaalisiin piirteisiin. Kekäleen ja Lehikoisen mukaanyhteistä eri alojen tutkijoille oli se,että he mielsivät tutkimuksen laa-dun ensisijaisesti akateemiseksi taitutkimukselliseksi erinomaisuudek-si. Erityisesti perustutkimuksen alu-eella laadun määrittelyssä ja ar-vioinnissa tulisi haastateltujen mu-kaan käyttää ainoastaan akateemisiakriteereitä. Toinen tutkittuja alojayhdistävä piirre oli se, että eri alojentutkijoilla oli taipumus korostaaoman alansa perusnäkökulmia laa-dun määrittelyssä ja arvioinnissa.Näin historioitsijat korostivat histo-riallista viivettä laadun arvioinnissa,luonnontieteilijät arvioinnin mene-telmällistä puolta ja tiedon objektii-visuutta ja kansainvälisyyttä, sosio-logit puolestaan laadun määritte-lyyn liittyviä sosiaalisia tekijöitä.Tutkitut alat erosivatkin selkeästinäkemyksissään siitä, miten laatu onmahdollista määritellä. Fyysikot pi-tivät kansainvälistä vertaisarviointiaparhaana, jollei ainoana laadun ar-vioinnin välineenä. Tähän liittyi nä-kemys siitä, että laatua voidaan ar-vioida objektiivisesti kansainvälistenjulkaisujen ja impakt-kertoimienavulla. Varsin lähelle fyysikkoja tuli-vat myös biologit, joskin usko kan-sainvälisen vertaisarvioinnin objek-tiivisuuteen ei ollut aivan yhtä va-kaata kuin fyysikkojen keskuudessa.Näistä näkemyksistä varsin selkeästipoiketen sosiologit korostivat kou-lukuntien ja näkökulmien moni-muotoisuutta, jolloin arviointi ei oleaivan yhtä selkeätä kuin luonnon-tieteissä. Kriteereinä todettiin aihee-seen perehtyneisyys, sivistys, hyvättutkimuskysymykset sekä jäntevä jakiinnostava toteutus. Historiassa laa-dun kriteereinä mainittiin puoles-taan alan tutkimuksen pelisääntöjennoudattaminen, luotettavuus, uu-den tiedon tuottaminen, aiheenmerkittävyys ja eri näkökulmienhuomioon ottaminen. Osuvaa ana-logiaa käyttäen Kekäle ja Lehikoi-nen toteavat fyysikkojen ja biologiensekä sosiologien ja historioitsijoidenmuodostavan suhtautumisessaanlaadun määreisiin ja arviointiin kak-si ryhmää, joissa tilanne on sama, joskullan kaivuusta puhuttaessa yksiryhmä kuvailisi kullan etsinnän me-netelmiä ja välineistöä ja toinen pyr-kisi kuvailemaan sellaisia kullan piir-teitä, joiden avulla kulta voidaanerottaa muista kivilajeista. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA67 (2002): 196Kekäle ja Lehikoinen arvelevatluonnontieteilijöiden vastaustenmenetelmäkeskeisyyden heijastavanalan yleisempää metodikeskeisyyttä.Luonnontieteellisillä aloilla metodityleensä määräävät tutkimusongel-mien asettamista, kun sosiologiassaja historiassa tilanne on pikemmin-kin päinvastainen. He toteavatmyös, että luonnontieteilijöidenkeskeisiä arvoja näyttäisivät tämänperusteella olevan eksaktisuus, mi-tattavuus ja objektiivisuus. Etenkinfysiikassa näkemys laadusta kytkey-tyy tieteenalan eksaktiin, kovaankognitiiviseen rakenteeseen. Biolo-giassa, jossa tutkimuskohteena onelollinen luonto, virhelähteidenmahdollisuus on sen sijaan suurem-pi ja ennustettavuus vähäisempi, jo-ten näkemykset laadusta saattavattästä syystä olla fyysikoiden näke-myksiä problematisoivampia. Tieteenalansa perusluonteen mu-kaisesti sosiologit puolestaan ovatluonnontieteilijöitä tottuneempiakielelliseen ja käsitteelliseen määrit-telyyn ja erilaisiin näkemyksiin,mistä johtuen myös laadun kritee-ristö on epämääräisempää. Kekäleja Lehikoinen arvioivat myös, ettäsosiologeilla on yhteiskuntakriitti-nen peruslähestymistapa laadun ar-viointiin, jolloin erilaisia konkreet-tisia arvioinnin keinoja saatetaan pi-tää yhteiskunnallisina valta- ja kont-rollimekanismeina tai jopa ideolo-gisesti arveluttavina. Tämä saattaisiheidän mukaansa osaltaan selittääalojen välisiä eroja suhtautumisessalaadun arviointiin. Alojen välisiä eroja voi kuvata jaselittää myös vastaajien erilaistentieteenideaalien kautta. Fysiikassakäytännössä kaikki vastaajat, biolo-giassa enemmistö ja historiassa vainosa toivat tavalla tai toisella esiin po-sitivistisen tieteen ideaalin, jossapuolustetaan kohteestaan objektii-visen ja totuudenmukaisen kuvanvälittävää tiedettä. Sosiologiassa sensijaan tällaista ideaalia ei tuotu esil-le. Kekäle ja Lehikoinen arvelevat-kin, että ”laadun kriteerit ovat pe-rustutkimusta tekevällä pehmeällä,divergentillä ja ruraalisella alallaepämääräisiä, ja selkeä dominoivavaltavirran paradigma, johon argu-mentointi voitaisiin suhteuttaapuuttuu”.Myös historia on sosiologian ta-paan ruraali ja pehmeä tieteenala,jossa tutkimuskentän laajuus, yksit-täisten tutkijoiden varaan rakentu-nut tutkimusorganisaatio ja yhteis-kunnallinen muutos saattavat joh-taa kokeellisia luonnontieteitä suu-rempaan epävarmuuteen ja subjek-tiivisuuteen laadun määrittelyssä.Niin ikään koulukuntaerot ja tutki-muskohteen monimuotoisuus saat-tavat vaikuttaa sosiaalisina ja kogni-tiivisina tekijöinä historioitsijoidensuhtautumiseen laatukysymyksiin. Vastaavanlaisia eroja tieteenalojenvälillä löytyi myös tarkasteltaessaopetuksen laatua. Luonnontieteili-jät kiinnittivät huomiota konkreet-tisiin keinoihin ja kriteereihin ope-tuksen kehittämisessä ja arvioinnis-sa. Sosiologit ja historioitsijat sen si-jaan pyrkivät tarkastelemaan laatuatieteenalansa tietosisällöistä sekäopiskelijan kriittisen ja aktiivisenoppimisorientaation kehittymisestäkäsin. Tutkimuksen johtopäätöksissäKekäle ja Lehikoinen toteavatkin,että tutkittujen alojen välillä näyttääolevan C. P. Snow’n luonnehtimaluonnontieteellisten ja humanistis-ten tulkintatieteiden välinen kult-tuurinen ero. Akateemisen tutki-muksen laadunmäärittely on moni-mutkaisempaa, epävarmempaa jariskialttiimpaa sellaisilla perustutki-musta tekevillä pehmeillä, divergen-teillä ja ruraalisilla aloilla, kuten so-siologia ja historia, kuin kovilla,konvergenteilla ja urbaaneilla fysii-kan ja biologian aloilla. Kaiken kaikkiaan kirjan argu-mentointi ja tulkinnat ovat uskotta-via ja hyvin esitettyjä. Tutkimusavaa mielenkiintoisella tavalla kes-kusteluun näkökulman, jota jotkuttiedepolitiikkaa aktiivisesti kom-mentoivat suomalaistutkijat ovat joaiemmin siihen koettaneet tuoda:tutkimuksen laatu ymmärretään eritieteenaloilla eri tavoin. Tällä puo-lestaan pitäisi olla seurauksia erilais-ten tutkimuksen laadunarviointien,tuloksellisuuskriteerien ja tiedepo-liittisten linjausten suhteen. Olisikintoivottavaa, että suhteellisen vähä-lukuisen tieteen- ja korkeakoulutut-kijoiden joukon ohella kirja kuluisimyös niiden käsissä, jotka tavalla taitoisella joutuvat (tai pääsevät) yli-opistoissa sekä korkeakoulu- ja tie-dehallinnossa tekemisiin arviointienkanssa.MIKA NIEMINENJOUNI KEKÄLE & MARKKU LEHIKOINENLAATU JA LAADUN ARVIOINTIERI TIETEENALOILLAPSYKOLOGIAN TUTKIMUKSIA 21JOENSUUN YLIOPISTO, 2000176 s. (teksti + liitteet)

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100271/021nieminen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Laadun jäsennyksiä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

VTT Research System

VTT Research System

Julkari