Kirja-arvostelu: Sosiaalinen politiikka / Tuula Helne ... [et al.]. Helsinki, 2003

Karjalainen, Jouko

Julkari

Tutkijoiden järjestämät kym-menen viikoittaista istuntoa ei-vät johtaneet välittömiin paran-nuksiin. Hoitovastuussa olevatosapuolet kuitenkin oppivat ky-seenalaistamaan toimintatapo-jaan ja ennen kaikkea ottamaanaikaisempaa paremmin huomi-oon potilaan ja omaisten näkö-kulman.Varsinainen läpimurto tapah-tui kuudennessa istunnossa. Po-tilaan aseman parantamiseksiesitettiin, että kysymys hoitovas-tuusta nostetaan pöydälle vastai-suudessa aina, kun pidempikes-toinen hoitosuhde alkaa. Ai-kaisempien keskustelujen poh-jalta päädyttiin vielä siihen suo-situkseen, ettei niin sanotun hoi-tovastuusopimuksen solmimi-nen saa vaatia raskasta byrokrati-aa, koska kaikki ylimääräinenpaperityö on ristiriidassa rajallis-ten resurssien ja siten myös poti-laan etujen kanssa. Puhelinneu-vottelu tai vastaava saisi riittäähoitovastuusta sovittaessa.Miten kokeilu lopulta onnis-tui ja jäikö se pysyväksi käytän-nöksi? Valitettavasti Engeströminkertomus ei ulotu nykyhetkeensaakka. Se kuitenkin selviää, ettähoitosopimusmenettelyn käyt-töönotto osoittautui kaikkeamuuta kuin helposti ja nopeastiomaksuttavaksi uudistukseksi,mikä ei liene yllättävää. Tuo-reemmasta keskustelusta päätel-len työ terveydenhuollon proses-sien tehostamiseksi jatkuu edel-leen ja herättää suuria tunteitavarmasti tulevaisuudessakin.Joka tapauksessa edellinen esi-merkki valaisee hyvin työelämänkehittämisen moninaista proble-matiikkaa. ”Ekspansiivisessa op-pimisessa organisaatio ei ainoas-taan erittele ja arvioi uudelleentoimintansa pohjana olevia ar-voja ja normeja – se myös ra-kentaa itselleen uuden toiminta-mallin ja ottaa sen käyttöön. Or-ganisaatio kirjaimellisesti oppiijotakin, mitä vielä ei ole.” Lieneeturha lisätä, että tässä merkityk-sessä uuden oppiminen on hel-pommin sanottu kuin tehty.Vaikka teos ”Ekspansiivinenoppiminen ja yhteiskehittelytyössä” sisältää mielenkiintoisiatapaustutkimuksia ja on varmas-ti hyvä johdatus engeströmiläi-syyteen, se herättänee useimmis-sa lukijoissa ristiriitaisia tunteita.Laboratoriossaan Engeströmkannustaa tutkimuskohteitaanmoniarvoiseen ja demokraatti-seen dialogiin ja silti ei itse peit-tele dogmaattista suhdettaantiettyihin psykologian klassik-koihin.Yhtä teoreettista lähestymis-tapaa ylitse muiden arvostavakoulukunta tuntuu ajatuksenayksinkertaisesti vanhanaikaiseltaja rajoittuneelta. Engeströminsoveltamana toimintateoreetti-nen paradigma toimii epäile-mättä hyvin, mutta mahtaisikohieman moniarvoisempi, eri teo-riaperinteitä syntesoiva lähesty-mistapa kuitenkaan olla pekkaapahempi?228 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005) :2Kirjan nimi ”Sosiaalinen poli-tiikka” herättää tietysti kysy-myksiä. Halutaanko vain pyöri-tellä sanaleikkiä vai onko kysees-sä suorastaan nykypolitiikanhaastaminen, johon liittyy vaati-mus sosiaalisemmasta politiikas-ta? Jälkimmäisen sävyn kirjastavoi hyvinkin löytää, mutta se ontekijöidensä mukaan ennenkaikkea sosiaalipolitiikan oppi-kirja. Kirjan nimi on kuitenkinoiva esimerkki sosiaalinen-sananmonista merkityksistä, joita joh-dantoluvussa hiukan avataankin. Tosin kirjan nimi voisi olla”Taloussosiaalinen politiikka”,sillä niin vahva on taloudellistenimperatiivien paino. Vika ei vält-tämättä ole kirjoittajien, vaansyyt niin vahvaan talouspaino-tukseen löytyvät toki ympäröi-västä yhteiskunnasta ja talouden(yli)korostuneesta asemasta yh-teiskuntapoliittisessa päätöksen-teossa.Kirja on syntynyt luentosarjantiimoilta, mikä ei välttämättä olehyvä lähtökohta kirjan tekemi-Sosiaalista vai vain talouspolitiikkaa?JOUKO KARJALAINENTuula Helne & Raija Julkunen & Jouko Kajanoja & Sini Laitinen-Kuikka & Tiina Silvasti &Jussi SimpuraSosiaalinen politiikkaHelsinki: WSOY, 2003selle. Monesti sellaisista hank-keista syntyy artikkelien kooste,löyhästi yhdistelemällä koottukirjallinen tuote. Kokoelman,yhteen kootun ja järjestetyn kir-joitusjoukon tekeminenkin onsellaisille hankkeille usein liiankova tavoite. ”Sosiaalinen poli-tiikka” on kuitenkin ilahduttavapoikkeus. Sitä on jaksettu toi-mittaa ja työstää riittävän kauan,jotta kokonaisuus on selkeä jahyvin jäsennelty. Tuula Helnenkirjoittamat kokoavat johdanto-ja yhteenvetoluvut sitovat koko-naisuuden. Tiukan toimitustyöntuloksena keskeiset käsitteet onesitelty erillisissä laatikoissaanpitkin kirjaa ja lähdeviitteidentekemiseenkin opinnäyte- jamuiden tieteellisten kirjoitustentekijät saavat opastusta suoras-taan kädestä pitäen. Myös hake-mistoihin on jaksettu kiinnittäähuomiota, missä näkynee isonoppikirjakustantajan voimavaro-jen suuruus pienempiin verrat-tuna. Kyseessä on siis oikein hy-vin oppikirjaksi sopiva teos.Kokonaisesitys sosiaalipolitii-kasta on kuitenkin ankara, jopamahdoton vaatimus, ellei sittentyydytä tietosanakirjamaiseenminiartikkelien koosteeseen. Ai-heellisesti esimerkiksi alkoholi-ja muun huumepolitiikan toimi-jat voivat ihmetellä, miksi näillevahvasti (päivän)poliittisille ky-symyksille ei löytynyt tilaa. Ai-van samoin voisi kysellä terveys-tai vaikkapa asuntopolitiikan pe-rään. Sosiaali- ja terveydenhuol-lon järjestelmän analyysi muut-tuvien rakenteiden oloissa olisiollut perusteltua oppikirjassa, jo-ka jo nyt on useimpien yliopis-tojen ja ammattikorkeakoulujenkurssivaatimuksissa, joissakin joperusopinnoissa. Nyt järjestel-män rakenne täytyisi osata hah-mottaa aivan toisin fokusoitu-neiden artikkelien läpi. ”Uuden”ja ”vanhan” hahmottaminen voi-si olla helpompaa järjestelmänrakennetta vasten.Ainoa iso ja periaatteellinenasia, jota henkilökohtaisesti jäinkaipaamaan, on sosiaalisten pe-rusoikeuksien näkökulma muu-toin niin vahvasti talouden reu-naehtojen ja puhunnan kehystä-mässä kirjassa. Ihmis- ja perus-oikeuskysymykset nousevat tokiesiin erillisten kysymysten, ku-ten naisten ja tyttöjen oikeuk-sien, pohdintana. Onkohan ky-seessä ollut tietoinen valinta vaitässä tapauksessa yksi kirjantaustan, ts. luentosarjan kokoa-misen logiikan, tuottama enem-män tai vähemmän tarkoittama-ton seuraus? Jussi Simpura muistuttaa, ettäjuuri laajan sosiaaliturvan, siissosiaalisten perusoikeuksien, an-siosta useimmat laman koettele-mat suomalaiset selvisivät suh-teellisen hyvin 1990-luvun alunkovista ajoista. Simpuran artik-kelin lopussa nostetaankin kysy-mys sosiaalipolitiikan talouttasopivalla tavalla kuvaavista ad-jektiiveista. Olisin kaivannut,hänen omia sanojaan lainatakse-ni, muun muassa kannustavuu-den ja tehokkuuden lisäksi poh-dintaa oikeudenmukaisesta, ta-sa-arvoisesta ja solidaarisesta so-siaalipolitiikasta. Sellaisilla asi-oilla ei ainakaan voi sivuuttaapolitiikkaa, kuten talouden reu-naehtojen rajaamassa keskuste-lussa liian usein tahtoo käydä.Tämän ovat kirjan tekijät kyen-neet oikein hyvin pitämään mie-lessä.Tämän päivän sosiaalipolitiik-kaa ja etenkin sen tulevaisuuttaei voi ymmärtää saati tehdä il-man Euroopan unionin ohjaus-vaikutusta.  Sini Laitinen-Kuik-ka analysoi EU:n Lissabonin-strategiaa ja Tiina Silvasti alue-ja rakennepolitiikkaa. Kumpi-kaan kirjoittajista ei näe EU:ntarjoamaa tulevaisuutta lupauk-sia herättävänä. Kuten Laitinen-Kuikka toteaa, näyttää siltä, ettätalouspolitiikka ei vain kehystäsosiaalipolitiikkaa vaan määrit-tää myös sen tavoitteet. Sosiaali-politiikan Lissabonin-strategianväliarviointia valmistelleen WimKokin työryhmän tuoreessa ra-portissa (2004) (http://europa.eu.int/growthandjobs/index_en.htm) näkökulma sosiaalipoli-tiikkaan on kaventunut entises-tään. Vain kasvun ja työllisyydenuskotaan tarjoavan uudenlaisennäköalan Euroopan sosiaaliseenmalliin. Kirja on vahvasti kiinni ajan-kohtaisessa keskustelussa ja, ku-ten tekijät huomauttavat, kyseon nimenomaan keskustelu-puheenvuoroista, ei kiveen ha-katuista yhteiskuntatieteidenuusimmista saavutuksista. Kir-jaa on siis syytä lukea paitsi pe-rusteellisena ja harkiten työstet-tynä sosiaalipolitiikan oppikirja-na myös viime kädessä osanaalati muuttuvaa ja uusia foku-sointeja hakevaa aikalaiskeskus-telua. Relativismiin kirjassa eijuuri sorruta. Pohdinnan ja kes-kustelunalaisten asioiden rinnal-la muistetaan kuljettaa lukijaakäsitteiden ja tulkintakehystenläpi tavalla, joka antaa myös ku-van sosiaalipolitiikan kokonai-suudesta.Talouden ja sosiaalisen väli-nen jännite on kirjan kantavinteema. Niinpä esimerkiksi kes-tävän kehityksen teema ei toimiläpikäyvänä teoksessa, vaikkaalussa luvataankin ottaa käsitevakavasti. Luonnollisestikaankyse ei ole pelkästään kirjoitta-jien huolimattomuudesta alussaluvattuja näkökulmia kohtaan.Kestävän kehityksen käsite onhankala ja epämääräinen, kutenSilvasti artikkelissaan toteaa. SeYHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005) :2 229on mahdollista tehdä jotenkinymmärrettäväksi suhteessa luon-toon ja sellaisissa ympäristöissä,joissa kehitys ei näytä toimineensosiaalisesti kovin kestävien peri-aatteiden mukaisesti.Samaan pohdintaan liittyy Sil-vastin epäilys siitä, että syrjäseu-duille oletetaan syntyvän ”ihmis-ten suojelualueita”, alueita, joillaeletään marginaalissa ja pienissäympyröissä, väljästi ja kaukana.Hän kysyy, ”onko tavoitteenasiirtää vanhukset, vammaiset, vä-syneet ja muut myöhäismoder-nin urbaanissa nilkuttavat maal-le, pois tuottavien ja menestyviensilmistä ja mielestä”. Tässä mie-lessä olisi ollut kiinnostavaa tar-kastella kestävän kehityksen tee-maa ekologisten, taloudellisten jasosiaalisten sekä kulttuuristenulottuvuuksien kannalta osanakaupunkipolitiikkaa. Pahimmil-laanhan eräät Mari Vaattovaaranja Matti Kortteisen erittelemätkaupunkipolitiikan vaihtoehdottuottavat ekologisesti ja taloudel-lisestikin kestämättömiä tuloksiapääkaupungin ympäristönmuuttuessa hiljalleen aitoame-rikkalaiseen tapaan autokaupun-kien rypäiksi.Jouko Kajanoja käyttää joh-donmukaisesti hyvinvointival-tion käsitettä niin muodikkaanja samalla (monesti tarkoituksel-lisesti) epäselvän ”hyvinvointi-yhteiskunnan” sijaan. Eron teke-minen on mielestäni tärkeää. So-siaalisen pääoman käsite on hä-nelle yritys talouden ja sosiaali-sen yhdistämiseen. Emme voivielä vastata siihen, onko sitten-kin kysymys muotikäsitteestä,joka elää tietyn keskusteluvai-heen ajan mahdollisesti korvau-tuen jollain muulla. Yleisöksi,jolle käsitettä erityisesti tarjo-taan, on helppo kuvitella talous-tieteilijöitä ja miksei joka pai-kassa viisastelevia ekonomiste-jakin. Kyse kuitenkin lieneemuustakin kuin käsitteestä, jollahyväosaiset onnittelevat itseään.Itse en oikein vieläkään löydä kä-sitteen pihviä.Raija Julkusen tehtävänä teok-sessa on kolme isoa kokonai-suutta: sukupuoli, sukupolvet jatyöelämä. Pohjoismainen hyvin-vointivaltio on hänen mukaansamonessa suhteessa ollut suku-puolten tasa-arvoa edistävä insti-tuutio. Yhteiskuntapolitiikka eiole kuitenkaan kyennyt poista-maan sukupuolten epätasa-arvoatyöelämässä. Sillä on luonnolli-sesti suorat seurauksensa ansio-sidonnaisen sosiaaliturvan ta-soon. Sukupuolten tasa-arvoontähtäävä politiikka näyttäisi Jul-kusen mukaan ritualisoituneen,ja toisaalta sosiaaliturvan suku-polvisopimusta toteutetaan ta-valla, joka viittaa toteuttajien us-kovan niin tulevaisuuden eläke-kuin muunkin sosiaaliturvapoli-tiikan olevan hallinnassa. Näiltäosin sosiaalipolitiikkaa tehdäänpääosin kuten ennenkin, vanhaasosiaalisen politiikan perustaakuohimatta, jos hiukan oikais-ten tulkitsen Julkusen päätelmiä.Sen sijaan työelämässä on me-nossa täysi hulabaloo, jonka seu-raavia vaiheita voi vain arvailla.Globalisaation, kilpailukyvyn,tehostamisen ja ties minkä ni-missä on hänen mukaansa palat-tu aikaan, jota elettiin viimeksisuunnilleen noin 1900-luvunalussa. Työelämän uusille ilmi-öille ei ole löydetty vielä edes kä-sitteitä.Kirja päättyy luonnollisesti tu-levaisuuden pohdintaan. Haaveglobaalista universalismista tör-mää viime kädessä riskeiltä suo-jautuvaan länsimaiseen ihmi-seen. Lyhyellä aikavälillä on vai-kea uskoa uuden globaalin soli-daarisuuden tuottavan vakavastiotettavaa vastavoimaa globaalinryöstötalouden voittokululle,niin toivottavaa kuin se myös”Sosiaalinen politiikka” -kirjankirjoittajien mielestä olisikin.Keskiluokka on taas kerrantemppelinharjalla, sillä sen luo-ma (omaisuuden) turva on sit-tenkin liian ohut kestääkseenmerkittäviä riskejä tai kriisejä jakuitenkin sen verran iso, ettäkeskiluokalla on aidosti jotainmenetettävää. Syrjäyttävillä me-kanismeilla vaikkapa asuinaluei-den tasolla, puhumattakaan glo-baaleista ympäristöistä on senvuoksi kasvupohjaa juuri keski-luokan piirissä. Olisikohan pika-puoliin tilausta oppikirjalle, jon-ka nimenä olisi ”Epäsosiaalinenpolitiikka”? 230 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005) :2

Sosiaalista vai vain talouspolitiikkaa?

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100203/052karjalainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sosiaalista vai vain talouspolitiikkaa?

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari