research

Työohjeen laatiminen laskuttamiseen uudessa taloushallintojärjestelmässä

Abstract

Tämä opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona Suomessa toimivalle järjestölle. Opinnäytetyö toteutettiin produktityyppisenä opinnäytetyönä ja sen tavoitteena oli tehdä sisäinen työohje laskuttajalle myyntilaskutusta varten. Työohjeen tarkoitus oli ensisijaisesti opastaa ja tukea nykyisiä laskuttajia uuden laskutusjärjestelmän käytössä. Lisäksi työohjeelle oli tarvetta uusien työntekijöiden työtehtävään perehdytystä ajatellen. Opinnäytetyö koostuu raporttiosuudesta sekä erillisestä liitteestä, joka sisältää produktin lopputuloksena syntyneen työohjeen. Opinnäytetyön teoriaosuudessa on käsitelty organisaation osaamista sekä sen ylläpitämistä ja kehittämistä. Lisäksi on paneuduttu myyntilaskutukseen sekä työohjeiden laatimiseen ja hyvän työohjeen ominaisuuksiin. Työn toiminnallinen osuus muodostuu laskuttajille laaditusta työohjeesta. Opinnäytetyön empiirisessä osassa esitellään lyhyesti toimeksiantaja sekä kerrotaan itse produktin toteutuksesta sekä varsinaisesta tuotoksesta eli työohjeesta. Työohjeen valmistus alkoi vuonna 2015 ja se saatiin valmiiksi vuoden 2016 aikana. Lopputuloksena syntyi 25-sivuinen työohje toimeksiantajan käyttöön. Työohjetta on päivitetty opinnäytetyöprosessin aikana tarpeen mukaan. Työohjeesta tuli yksityiskohtainen ja selkeä. Kyseinen työohje on ollut jo jonkin aikaa laskuttajien käytössä ja se on todettu toimivaksi. Työohje on tarkoitettu toimeksiantajan sisäiseen käyttöön, joten sitä ei ole liitetty opinnäytetyön julkiseen raporttiin. Työohjeen kansilehti sekä sisällysluettelo on kuitenkin tämän julkisen opinnäytetyöraportin liitteenä

    Similar works