thesis

Kestävää hyvinvointia kehittämässä 2017

Abstract

Hyvinvointi ja sen kestävyys on yhä useammin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vahvasti hyvinvointi on ollut esimerkiksi Suomi100-keskustelussa, jossa hyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen on asetettu tavoitteeksi myös seuraavan sadan vuoden ajaksi. Samalla hyvinvointi on alettu nähdä entistä laaja-alaisemmin sekä yksilön kokonaisvaltaisena hyvinvointina, peruslähtökohtana menestyksekkäälle elinkeinoelämälle ja liiketoiminnalle että ympäristön ja luonnon vastuullisena käyttönä. Hyvinvointiin yhdistettävät ympäristöt ovat keskusteluissa laajentuneet yksilön lähiympäristöstä esimerkiksi työ-, opiskelu-, liiketoiminta-, luonto- ja kulttuuriympäristöiksi. Samalla kun hyvinvoinnin mittaaminen eri ympäristöissä on mahdollistunut teknologisten sovellusten avulla, on keskusteluun noussut yhä vahvemmin myös hyvinvoinnin kokemuksellisuus. Nämä kaikki teemat ovat esillä myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kestävän hyvinvoinnin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Tavoitteenamme on kestävän hyvinvoinnin edistäminen erityisesti kehittämällä dataperusteisia hyvinvointipalveluja ja älykkäitä, käyttäjäkeskeisiä ruokapalveluja sekä edistämällä osallistuvaa ja yhdenvertaista nuoruutta ja vastuullista matkailua. Kehittäminen on tutkimuksellista ja perustuu uusimpaan saatavilla olevaan tietoon ja sen hyödyntämiseen, soveltamiseen ja testaamiseen alueen toimijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Tämän julkaisun tarkoituksena on nostaa esille TKI-toiminnassa aktiivisesti mukana olevien asiantuntijoiden näkemyksiä hyvinvoinnista ja kehittämisestä sekä jakaa sitä osaamista, mikä heille työssään on kertynyt. Julkaisussa keskitytään erityisesti tiedon rooliin ja merkitykseen kehittämisen lähtökohtana, tarkastellaan erilaisia tiedon muotoja ja saatavuutta muun muassa käyttäjälähtöisessä kehittämisessä, hahmotellaan erilaisia kehittämisen näkökulmia ja opiskelijoiden roolia kehittämisessä sekä analysoidaan osallisuutta ja yhdenvertaisuutta kehittämisen tavoitteina

    Similar works