Pro gradu -tutkielmani käsittelee suomalaisen kielitieteen kehitystä 2000-luvulla kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulma keskittyy kielitieteen instituutioihin, eli siihen, millaisia muutoksia on kohdistunut oppiaineisiin, laitoksiin, tiedekuntiin ja yliopistoihin tarkasteluaikana. Erityisesti uuden yliopistolain jälkeiset tapahtumat korostuvat. Kielitieteen instituutioita tutkitaan Jaakko Kaukon kehittämän neljän dynamiikan mallin kautta ja tätä teoreettista mallia peilataan Suomen Akatemian Tieteen tila ja taso -raportteihin, jotka on julkaistu 2000-luvulla. Kaukon neljä dynamiikkaa ovat hallintopolitiikan kitka, aluepolitiikan lukko, kansainvälisten vaikutteiden konsensuaalinen suodatus ja tutkimuspolitiikan uudistus: innovaatiopolitiikan vahvistuminen.
Tutkielmani toinen näkökulma keskittyy suomalaisen kielitieteen sisältöihin. Aineistonani on käytetty viiden suomalaisen, vertaisarvioidun, aikakausjulkaisun artikkelien asiasanoja, joista on piirretty verkostokuvaajat ja analysoitu näiden julkaisujen tieteellisen sisällön profiloitumista tätä kautta. Julkaisuista SKY Journal of Linguisticsin, Neuphilologische Mitteilungenin ja Virittäjän aineistot kattavat koko tarkasteltavan ajan, kun taas Puhe ja Kielen ja Sananjalan aineistot ovat pienempiä.
Neljästä dynamiikasta aineistossa selvimmin nousivat esiin kansainvälisten vaikutteiden suodattaminen ja innovaatiopolitiikan vahvistuminen, joista jälkimmäinen erityisesti monitieteisyyden kautta ja edellinen kielitieteiden luontaisen kansainvälisyyden kautta. Tavat, jolla monitieteisyydestä ja sen edellytyksien parantamisesta puhutaan, ovat tarkasteluajan aikana muuttuneet: Siinä missä vuosituhannen vaihteessa Suomen Akatemia kaipasi nimenomaan hallinnollisia rakenteita tukemaan uusia monitieteisiä oppiaineita, nousee tarkasteluajan loppuvaiheessa esiin enemmänkin yhteistyö monitieteisyyden rakentajana. On tapahtunut jonkinasteinen diskursiivinen muutos rakenteista toimintaan.
Vaikka raportti toisensa jälkeen huomioi kansainvälisyyden ja monitieteisyyden lisääntyneen viime aikoina , pidetään lisääntynyttäkin tasoa riittämättömänä ja erityisesti kansainvälisyyden edistäminen nostetaan aineistossa toistuvasti tavoitteeksi. Tältä pohjalta voitaneen sanoa, että paineet kansainvälistymiseen ovat kasvaneet 2000-luvulla.
Tiedejournaalien verkostoissa korostuvat pitkälti samanlaiset tutkimusalat kuin mitä Tieteen tila ja taso -raporteissa on pidetty nousevina tai vahvoina suuntauksina. Lasten puheen- ja kielenomaksumisen ongelmien tutkimusta esitellään useissa journaaleissa ja sen ympärille muodostuu useita asiasanaklustereita. Suomen kielen tutkimus samoin voi hyvin aineiston julkaisuissa. Raporteissa on kuitenkin nostettu esille sosiolingvistiikka, käännöstiede ja suomi toisena kielenä -tematiikka nousevina tutkimusaloina, mutta nämä kolme eivät juuri nouse esiin käytetystä aineistosta. Tämä varmasti osaltaan johtuu siitä, että osasta julkaisuista ei ole käytettävissä kuin lyhyen ajanjakson artikkelien asiasanat, mikä myös vaikuttaa tulosten yleistämiseen laajemmassa kontekstissa.
Keskeinen ero Suomen Akatemian raporttien ja asiasanojen verkostojen välillä on, että Akatemia nostaa aineistossa toistuvasti esiin kielitietelijöiden yhteiskunnallisen orientaation, joka ei kuitenkaan nouse merkittäväksi teemaksi asiasanojen verkostoissa. Suomalaiset kielitieteilijät siis tämän tutkimuksen perusteella osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, esimerkiksi kielipolitiikasta tai kielikoulutuspolitiikasta, oman tieteenalansa tieteellisten julkaisujen ulkopuolella
