research

Valmennuspaja Mahiksen vaikutusten ja kustannusten tarkastelua. ”Aina saa tulla ja voi puhua mistä vaan – luottamuksella”

Abstract

Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja työttömyys ovat keskeisiä riskitekijöitä nuorten syrjäytymiseen johtavalla polulla. Koulutus- ja työelämävalmiuksien lisäksi moni nuori tarvitsee tukea arjen asioissa ja yleisimmin elämänhallinnassa. Tietoa erilaisten palveluiden ja toimenpiteiden vaikutuksista ja niistä aiheutuvien kustannusten jakautumisesta ei kuitenkaan ole juuri saatavilla. Tässä tutkimuksessa arvioidaan matalan kynnyksen valmennuspajan toimintamallilla aikaansaatuja vaikutuksia. Tutkimustulokset antavat tietoa siitä, millaisia vaikutuksia pajajaksolla on asiakkaiden arjen sujuvuuteen ja hyvinvointiin sekä, mihin nämä nuoret sijoittuvat jakson loputtua. Lisäksi selvitetään pajatoiminnan ylläpidon kustannuksia sekä sitä, mitä kustannuksilla saadaan aikaan. Valmennuspaja on esimerkki kokonaisvaltaiseen ja yksilölliseen tukeen perustuvasta palvelusta, jonka avulla voidaan edistää nuorten osallisuutta ja toimijuutta

    Similar works