research

Henkilökunnan säteilyaltistus ja säteilysuojien käyttö koronaariangiografiassa

Abstract

Koronaariangiografia eli sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on ensisijainen tutkimusmenetelmä tutkittaessa potilasta, jolla on suuririskinen sepelvaltimotauti. Suonia kuvataan läpivalaisuavusteisesti käyttäen C-kaarta, jonka toiminta perustuu röntgensäteilyyn. Tutkimusta suoritettaessa henkilökunta on läpivalaisun aikana valvonta-alueella ja altistuu säteilylle. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla henkilökunnalle aiheutuvaa säteilyaltistusta koronaariangiografiatutkimuksissa ja henkilökunnan säteilysuojainten käyttöä tutkimuksen aikana. Tutkimuksessa saadaan tarkkaa tietoa henkilökunnan säteilyannoksista ja säteilysuojien käytöstä koronaariangiografiassa. Tavoitteena on kehittää henkilökunnan säteilyturvallisuutta ja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää uuden kuvantamislaitteen kehittämisessä, henkilökunnan säteilyaltistuksen optimoinnissa sekä turvallisuuskulttuurin kehittämisessä. Tutkimuksessa mitattiin henkilökunnalle aiheutuneita säteilyannoksia Oulun Yliopistollisen sairaalan kardiologisella osastolla. Mittaukset tehtiin käyttäen DoseAware -järjestelmää, jolla voidaan mitata annosnopeutta reaaliaikaisesti, sekä tallentaa annostiedot jokaisesta tutkimuksesta. Mittareita oli käytössä kuusi kappaletta ja ne sijoitettiin kattokiinnitteiseen säteilysuojaan, kardiologin, instrumenttihoitajan ja potilasta tarkkailevan hoitajan lyijysuojien päälle. Tutkimusaineisto koostuu 12 koronaariangiografiatutkimuksesta. Henkilökunnan säteilyannokset olivat pääasiassa pieniä. Suurimmat annokset tulivat kardiologille ja potilasta tarkkailevalle hoitajalle. Kardiologin saamaan annokseen vaikutti merkittävimmin liikuteltavien lyijysuojien oikeaoppinen käyttö ja potilasta tarkkailevan hoitajan annokseen vaikutti hoitajan sijainti salissa läpivalaisua käytettäessä. Tutkimus osoittaa, että oikealla sijoittumisella ja suojien oikealla käytöllä tutkimuksen aikana henkilökunnan säteilyaltistus saadaan hyvin alhaiseksi. Jatkotutkimushaasteena voisi olla henkilökunnan saaman säteilyaltistuksen laajempi mittaaminen käyttäen useampia mittareita.Coronary angiography is a procedure that is performed when examining patients who are at risk for coronary heart disease. Coronary angiography is a method that uses special dye and x-ray. X-ray is produced by using mobile C-arm. Because the personnel are inside the examination room during the examination, personnel are exposed to radiation. The objective of the study was to describe the radiation exposure of the personnel and observe how personnel use radiation protection shields. The aim of the study was to develop radiation safety. Research results can be used for estimating the need of a new heart imaging method, optimizing the radiation exposure of the personnel and developing radiation safety culture. The study was performed in Oulu University Hospital. The radiation doses were measured by using DoseAware measuring system, which shows doses in real time. Six dosemeters were placed on the lead shields of cardiologist, instrumental nurse, the nurse observing the patient and the overhead lead shield. The study included 12 coronary angiography examinations. The study showed that radiation doses of the staff were low, also zero doses were received. Cardiologists and the nurses observing the patient had the highest doses. The most significant factor affecting cardiologists’ radiation doses was using the overhead lead shield correctly. The distance to the source of radiation while using the x-ray affected most the doses of the nurses. The study showed that using the lead shielding correctly and keeping distance to the source of radiation makes it possible to keep radiation doses very low. Further research could be measuring doses more extensively using more dosemeters

    Similar works