Class teachers’ experiences and perceptions about character-strengths-based pedagogy : generally and for ADHD students

Abstract

Tavoitteet. Vahvuuspedagogiikan juuret ovat positiivisen psykologian PERMA-teoriassa. Vahvuuspedagogiikkaa on tutkittu Suomessa 2010-luvulta lähtien enenevässä määrin sekä kansainvälisesti jo 2000-luvun alusta. Tutkimustulokset kertovat sillä olevan myönteisiä vaikutuksia muun muassa inklusiiviseen koulujärjestelmään, kouluiloon, erityisen tuen oppilaiden opiskelumotivaatioon sekä oppilaiden osallisuuteen. Tämän tutkimuksen tavoite oli kartoittaa luokanopettajien kokemuksia ja käsityksiä luonteenvahvuuksien tunnistamisen, tunnustamisen ja kehittämisen merkityksestä ja vaikutuksista. Tutkimuksen kohteena oli myös, mitä merkityksiä luokanopettajat kokevat vahvuuspedagogiikalla olevan neuropsykiatrisesti poikkeaville oppilaille, sekä mitä käsityksiä luokanopettajilla on 5–6-luokkalaisten tietoisuudesta omista luonteenvahvuuksistaan. Tutkimuksen yksi hypoteesi oli, että luokanopettajat kokevat vahvuuspedagogiikan korostuneen merkitykselliseksi ADHD-oppilaiden kanssa. Toinen hypoteesi oli, että vahvuuspedagogiikkaa käytetään Suomen peruskouluissa hyvin vaihtelevalla volyymilla ja erilaisin keinoin. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin haastattelu- ja kyselytutkimuksena. Analyysi tehtiin niin laadullisesti kuin määrällisesti sekä mixed methods -menetelmän keinoin. Haastatteluaineisto oli kuusi luokanopettajaa. Kyselyaineisto oli 106 vastaajaa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset puoltavat vahvuuspedagogiikan käyttöä peruskoulussa. Koettuun tärkeyteen vaikuttavat paljon toteuttamisen koettu helppous, koulun panostus vahvuuspedagogiikkaan sekä se, miten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet -asiakirjan koetaan ohjaavan vahvuuspedagogiikkaan. Vahvuuspedagogiikan yhtenä yleisimpänä vaikutuksena aineistossa oli sen positiivinen vaikutus esimerkiksi koulumyönteisyyteen ja luokan ilmapiiriin. Haastatteluaineistossa korostui vahvasti vahvuuspedagogiikan ennaltaehkäisevä merkitys, etenkin käyttäytymisen haasteita omaavien oppilaiden tai ADHD-oppilaiden kohdalla.Objectives. Character-strengths-based (CSB) pedagogy stems from positive psychology’s PERMA theory. CSB pedagogy has been studied in Finland to an increasing extent since the 2010s and internationally since the early 2000s. The research results show it has positive effects on, for example, support for the inclusive school system, student well-being, learning motivation among students with special needs, and student participation. The aim of this research was to find out what kind of experiences and perceptions class teachers have about the importance and implications of becoming aware of, acknowledging, and developing character strengths. This research was also interested in what significances CSB pedagogy has among students with neuropsychiatric abnormalities according to class teachers, as well as classroom teachers’ perceptions of 5th–6th graders’ awareness of their own character strengths. One hypothesis was that classroom teachers perceive CSB pedagogy to be particularly important with ADHD students. Another hypothesis was that CSB pedagogy is used in Finnish primary schools with a very varying volume and in different ways. Methods. This research included both interview and questionnaire surveys. The analysis was carried out both qualitatively and quantitatively and by means of mixed methods. Interview material was six classroom teachers. Questionnaire was 106 respondents. Results and conclusions. Results support the use of CSB pedagogy in primary school. Perceived ease of using CSB pedagogy, the school's commitment to CSB pedagogy, and the perceived guidance to CSB pedagogy in national core curriculum for basic education have the biggest effect on the perceived importance of CSB pedagogy. One of the general views of the effects of CSB pedagogy was that it had beneficial effects on school-positivity and classroom atmosphere. The interview material much emphasized the preventive role of CSB pedagogy, especially among students with behavioral challenges or ADHD

    Similar works