Medicines information (MI) is an essential part of rational pharmacotherapy. Intensified clinical research and more matured pharmacovigilance systems have produced more information on therapeutic effects of pharmacotherapies to facilitate more detailed profiling of their benefits and risks. In turn, more open communication on medications with patients has been facilitated by drug safety issues, patients’ right to know about their treatments and by a significant increase in electronic information sources. Even though a wide variety of evidence-based MI sources for patients and consumers is currently available, the coordination between MI sources and their providers has been limited. The need for coordination has become more evident as the number of MI sources and providers has substantially increased over time.
Improved communication on medicines to patients and consumers has been a strategic priority in developing MI practices in the European Union, including Finland, during the 2000s. To enhance the coordination of MI practices in Finland, the Finnish Medicines Agency Fimea published the first national MI strategy in 2012. The primary goal of the national MI strategy is to influence MI practices in all social and healthcare settings to reach the ultimate goal of well-informed patients who adhere to their medication.
This thesis examines MI practices and policies in Finland during the 2000s. The primary goal of the thesis is to support the strategic development of MI and the implementation of the national MI strategy. The thesis comprises three independent studies (I–III) in which both quantitative and qualitative research methods were applied. They investigated development targets for MI practices in Finland based on a systematic review of the existing literature (I), assessed long-term trends in the receipt of MI among the Finnish adults (II), and evaluated how well the ultimate goal of the national MI strategy regarding well-informed adherent patients with chronic diseases had been achieved at the midpoint of the strategy period in 2015 (III).
The systematic review on MI research conducted in Finland during 2000–2016 found 126 studies that covered a wide range of approaches applying various research methods (Study I). More than half of the studies were qualitative (54% of all studies, n=68), although surveys were the most commonly used individual method (47%, n=59). Twelve studies were interventions and only six studies applied a theory. Patient counselling in community pharmacies was the most commonly studied topic (19%, n=24). Regardless of some methodological pitfalls, MI research provides a multifaceted understanding of MI practices and their development needs in Finland. Research should shift towards larger research lines having a stronger theory base and study designs. Future research should be focused on the effectiveness of MI in different healthcare settings, along with the use of electronic MI sources and services, MI literacy, MI needs among patients and healthcare professionals (HCPs).
Based on the nationally representative repeated postal survey “Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population” conducted by the National Institute for Health and Welfare during 1999–2014, physicians, community pharmacists and package leaflets were the main MI sources among adult medicine users aged 15–64 years (n=18862) throughout the study period (Study II). The use of the Internet as a MI source increased the most noticeably, being used by 1% of the adult medicine users in 1999 and 16% in 2014. The number of medicine users who did not receive MI from HCPs more than doubled (17% to 38%), and the number of medicine users who did not receive MI from any sources increased by sevenfold (4% to 28%) during the study period. It is necessary to continue research on trends in the receipt of MI at the population level and to identify population groups requiring special attention, such as senior citizens with multiple medications. Further evidence is also needed on factors contributing to a growing number of medicine users not receiving MI.
According to the interviews among stakeholder representatives (n=79, 71%) involved in the implementation of the national MI strategy, the medication use processes for patients with chronic diseases requires development at every level of implementation (i.e., macro, meso, micro) (Study III). Medication counselling and other care advice by HCPs, particularly by community pharmacists, were the best implemented actions in general. The major actions needing development at the infrastructure level (macro) concern the coordination of care, transfer of patient information between care units, lack of reconciled medication lists, and local and national agreements on the responsibilities of patients and HCPs involved in the medication use process; at the HCP level (meso), focus on implementing the entire medication use process in primary and social care, particularly in geriatric units; and at patient level (micro), related to limited patient involvement in their care, lack of patients’ adherence to treatment and the inability of patients to retrieve information. Patients need to be better involved in implementing their treatment by improving empowerment and partnership to achieve the goal of well-informed adherent patients.
KEYWORDS
Medicines information, medicine user, patient, strategy, FinlandLääkeinformaatio on keskeinen osa rationaalista lääkehoitoa. Kliinisten lääketutkimusten lisääntyminen ja lääketurvatoiminnan kehittyminen ovat lisänneet tietämystä lääkkeiden vaikutuksista. Lääkitysturvallisuuden edistämistyö, potilaan oikeus saada tietoa käyttämistään lääkkeistä ja sähköisten lääkeinformaatiolähteiden määrän merkittävä kasvu ovat mahdollistaneet potilaille avoimemman tiedonsaannin lääkehoidoista. Vaikka näyttöön perustuvia lääkeinformaatiolähteitä potilaille ja kuluttajielle on nykyisin saatavilla yhä enemmän, koordinaatio informaatiolähteiden ja niiden tuottajien välillä on ollut puutteellista.
Potilaiden ja kuluttajien lääkeinformaation saannin parantaminen on ollut strateginen tavoite Euroopan unionissa 2000-luvulla. Tähän liittyen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea julkaisi ensimmäisen kansallisen lääkeinformaatiostrategian vuonna 2012. Strategialla halutaan vaikuttaa lääkeinformaatiokäytänteisiin kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollossa, jotta saavutettaisiin tavoite hyvin informoiduista ja lääkehoitoihinsa sitoutuneista potilaista.
Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin lääkeinformaatiokäytänteiden kehittymistä Suomessa 2000-luvulla sekä sitä, miten Euroopan unionin linjaukset ovat näkyneet siinä. Tutkimus jakautui kolmeen osatyöhön, joissa tutkittiin 1) lääkeinformaatiokäytänteiden kehittymistä Suomessa tutkimustiedon valossa 2000-luvulla, 2) aikuisväestön lääkeinformaation saannin kehittymistä vuosina 1999–2014 ja 3) kansallisen lääkeinformaatiostrategian toteutumista kolme vuottta sen käynnistymisen jälkeen vuonna 2015.
Ensimmäinen osatyö toteutettiin järjestelmällisenä kirjallisuuskatsauksena Suomessa vuosina 2000–2016 julkaistuista lääkeinformaatiotutkimuksista (n=126). Yli puolet (54 %, n=68) tutkimuksista oli laadullisia, vaikkakin kysely oli yleisimmin käytetty yksittäinen tutkimusmenetelmä (47 %, n=59). Interventiotutkimuksia oli yhteensä 12. Kuudessa tutkimuksessa oli hyödynnetty teoriaa viitekehyksenä. Lääkeneuvonta avohoidon apteekeissa oli yleisimmin tutkittu teema (19 %, n=24). Huolimatta joistakin tutkimusmenetelmällisistä puutteista, lääkeinformaatiotutkimus antaa kattavan käsityksen Suomen lääkeinformaatiokäytänteistä ja kehitystarpeista. Jatkossa lääkeinformaatiotutkimuksen tulisi suuntautua laajempiin tutkimuskokonaisuuksiin, jotka pohjautuisivat vahvemmin teorioihin ja teoriasta johdettuihin tutkimusasetelmiin. Lääkeinformaation vaikuttavuutta eri terveydenhuoltoympäristöissä, sähköisten lääkeinformaatiolähteiden ja palvelujen käyttöä, lääkeinformaation lukutaitoa sekä kuluttajien ja terveydenhuollon ammattilaisten lääketiedon tarpeita tulisi tutkia syvällisemmin.
Toinen osatyö perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisesti edustavaan vuosittaiseen postikyselyyn ”Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys” (AVTK) vuosiväliltä 1999–2014. Tulosten perusteella lääkärit, farmaseutit ja proviisorit sekä pakkausselosteet olivat yleisimmät lääkeinformaation lähteet aikuisilla lääkkeiden käyttäjillä (15–64-vuotiaat, n=18862) koko tutkimusajanjakson ajan. Eniten kasvoi internetiä lääketiedon lähteenä käyttävien osuus: vuonna 1999 osuus oli 1 % vastaajista ja vuonna 2014 osuus oli 16 %. Tutkimusajanjakson aikana niiden lääkkeen käyttäjien määrä yli kaksinkertaistui (17 %:sta 38 %:iin), jotka ilmoittivat, etteivät olleet saaneet tietoa käyttämistään lääkkeistä terveydenhuollon ammattilaisilta. Vastaavasti niiden lääkkeiden käyttäjien määrä seitsenkertaistui (4 %:sta 28 %:iin), jotka ilmoittivat, etteivät olleet saaneet mistään informaatiolähteestä tietoa käyttämistään lääkkeistä. Lääkeinformaation saannin trendejä väestötasolla tulee seurata jatkossakin ja tunnistaa potilasryhmät, joilla on erityistarpeita lääkeinformaation saannissa, kuten iäkkäät monilääkityt potilaat. Lisäksi tietoa tarvitaan niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat kasvavaan määrään lääkkeiden käyttäjiä, jotka jäävät ilman tietoa.
Kansallisen lääkeinformaatiostrategian toteutumista tutkittiin haastattelemalla strategian toteuttamiseen osallistuvien sidosryhmien edustajat (n=79, osallistumisprosentti 71). Tulosten perusteella pitkäaikaissairaiden lääkehoitoprosessi vaatii kehittämistä prosessin jokaisella toteutustasolla (makro-, meso- ja mikrotaso). Lääkeneuvonta, erityisesti apteekeissa, ja terveydenhuollon ammattilaisten toteuttama muu hoidon ohjaus olivat parhaiten toteutuneet toimenpiteet. Toimintaympäristön (makrotaso) merkittävimmät kehittämistarpeet koskivat lääkehoidon koordinointia, potilastiedon siirtymistä hoitoyksiköiden välillä, ajantasaisen lääkitystiedon saatavuutta sekä paikallisia ja kansallisia sopimuksia potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten tehtävistä ja vastuista lääkehoitoprosessissa. Terveydenhuollon ammattilaisilla (mesotaso) suurimmat kehittämistarpeet tunnistettiin perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa tapahtuvassa lääkehoidon toteutuksessa, erityisesti vanhustenhuollon yksiköissä. Ensisijaisina puutteina potilailla (mikrotaso) esille nostettiin potilaiden rajoittunut osallistuminen omaan hoitoonsa, puutteellinen hoitoon sitoutuminen sekä riittämättömät tiedonhakutaidot luotettavan lääkeinformaation etsimiseen. Potilaita tulisi ottaa enemmän mukaan hoidon toteuttamiseen vahvistamalla potilaiden voimaantumista omaan hoitoonsa sekä tukemalla potilaiden kumppanuutta, jotta saavutettaisiin tavoite hyvin informoiduista ja hoitoonsitoutuneista potilaista
