Søren Kierkegaard tunnetaan erityisesti eksistenssifilosofisesta mallistaan, jossa hän jakaa ihmisenä
olemisen kolmelle erilaiselle tasolle: esteettiselle, eettiselle ja uskonnolliselle tasolle. Eksistenssin
tasolta toiselle siirtyminen vaatii ihmisenä olemisessa vallankumouksellista muutosta. Kaikki mitä
alemmilla tasoilla määritteli ihmisenä olemista, on hylättävä ja omaksuttava uuden tason vaatimat
määreet. Tässä tutkielmassa selvitetään Kierkegaardin käsitystä epätoivosta ja ahdistuksesta, ja sitä
miten ne vaikuttavat ihmisenä olemiseen. Näitä tasoja värittää erityisesti erilaiset epätoivon ja
ahdistuksen muodot, jotka ovat erityisesti huomion kohteena. Ihminen on oliona synteesi, joka
eksistoi ajallisessa todellisuudessa, maailmassa, mutta samaan aikaa ikuisuudessa, jossa Jumala on.
Epätoivo on ihmisen tila, jossa hän ei ole oikeassa suhteessa itseensä, itseyteen. Tästä johtuen hän ei
ole oikeassa suhteessa myöskään Jumalaan, eikä Jumalan luomaan maailmaan. Epätoivon tila johtuu
esimerkiksi siitä seikasta, että ihminen, jonka päämääreenä toimii henki, ei kohtaa todellisuutta
aidosti sellaisena kuin se tälle tulee. Hän ei halua tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on, koska
tällöin joutuisi tunnustamaan oman riittämättömyytensä ja syntisyytensä Jumalan edessä. Hän
mieluummin uppoutuu omaan epätoivoisuuteensa yhä syvemmin. Kierkegaard kuvaa epätoivon tilaa
syntinä. Synti erottaa ihmisen Jumalasta ja itseydestä. Ihminen siis eksistoi synnintilassa. Tällä
Kierkegaard tarkoittaa sitä, että hänen olemistaan määrittää epätoivo ja se tapahtuu Jumalan edessä.
Epätoivo on synti. Ahdistus astuu kuvaan, kun Søren Kierkegaard pyrkii selostamaan ihmisenä
olemiseen liittyvää ahdistusta. Esimerkiksi sitä, mikä saa ihmisen alkujaan lankeamaan syntiin ja
epätoivoisuuteen. Erityisesti hän ajattelee, että tämä johtuu siitä, että koska ihminen on henki, joka
elää maailmassa, aiheuttaa se ihmisessä levottomuutta. Koska henki pystyy uneksimaan maailmoista
ja mahdollisuuksista, joita ruumiillisessa maailmassa ei ole, ahdistuu ihminen. Ihmisen ahdistus ja
epätoivo siis johtuvat siitä, että ihminen on sellainen kuin on. Kierkegaard ei pyri antamaan meille
selostusta ja ohjetta, kuinka tulisi elää, jotta elämä olisi hyvää ja onnellista. Kierkegaard kuvaa
meille sitä todellisuutta, jossa olemme. Kärsimystä surua, epätoivoa, tuskaa eikä ahdistusta tule
selittää ja oikeuttaa mitenkään. Ne ovat seikkoja, jotka tulee vain hyväksyä. Ihmisen on opittava
elämään ahdistuksensa ja epätoivonsa kanssa päästäkseen eksistenssin ylimmälle tasolle. Tämä ei
kuitenkaan tunnu olevan mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihmisen tulisi sitä tavoitella