Kirja-arvostelu. Arvosteltu teos: Kristiina Kalleinen: Suuri ruhtinaskunnan etuvartiossa. Ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinder Suomen etujen puolustajana Pietarissa 1811–1841. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 9789522228963 (nid.). Historiallinen Arkisto, 146.Non peer reviewe

Riikonen, H. K.

Finnish

Kristiina Kalleinen: Suuriruhtinaskunnan etuvartiossa. Ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinder Suomen etujen puolustajana Pietarissa 1811–1841. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Journal.fi

TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 63KIRJALLISUUSkosken tehdasyhteisö, Järjestö-nuorten liiton nuorisotoiminta ja sisällissodan käsittely rajantakai-sessa Punainen Karjala -lehdessä. Sain näiden käsittelyiden pohjalta tietooni koko joukon uusia asioita. Mielestäni kirjaa vaivaa kui-tenkin se, että käsittelyn ajallinen perspektiivi jää useimmissa kir-jan artikkeleissa joko sisällissota-aikaan tai sen jälkeisiin vuosikym-meniin. Ainoan poikkeuksen tässä muodostavat lähinnä työparin Han-nu Itkosen ja Arto Nevalan sekä Hentilän kirjoittamat tekstit, jois-sa tarkastellaan myös sitä, millai-sia tulkintoja tapahtumista on tehty meidän aikanamme. Kysymys siitä, miten ”sisällissodan jäljet” vaikutta-vat tällä hetkellä meissä itsessäm-me tai Heikki Ylikangasta sitee-raten, kuinka ”mennyt meissä” ilmenee, jää lopulta hiukan avoi-meksi kysymykseksi. Suomalaisten nykytuntemuksia koskeviin asioihin enimmäkseen vain viitataan, vaik-ka sekä kirjan nimi että johdanto herättävät tietyllä tapaa oletuksen, että näkökulmaa suunnattaisiin sel-västi ja keskitetysti myös meidän aikaamme asti. Suurempi panostaminen tä-hän olisi ollut perusteltua. Kuten johdannossakin todetaan, sota koskettaa edelleen syvästi joita-kin ihmisiä. Sadan vuoden takai-set tapahtumat saattavat herättää yhä vahvoja tunteita ja on ihmi-siä, jotka ovat oman suvun ko-kemusten pohjalta selvästi joko valkoisen tai punaisen puolen pe-rillisiä, sitä kautta toisinaan perin-teenvaalijoitakin. Valkoisen tai pu-naisen tradition vaikutus ilmenee paikallisillakin tasoilla, kun esimer-kiksi Forssan kaupunginhallitus teki vuonna 2017 päätöksen Lotta Svärd -patsaan sopimattomuudes-ta kaupungin imagoon. Lahdessa puolestaan on kiistelty Mannerhei-min patsaan siirtämisestä nykyi-seltä keskeiseltä paikaltaan ”jon-nekin sivummalle”. Teoksella on silti vahva paik-kansa ja merkityksensä. Kirjassa olevista paikallisista tutkimuksista on helppo rakentaa laajemmalle tasollekin saatettavia johtopäätök-siä, kuten Warsellin tarkastelusta punaorpojen hoidosta Ruovedel-lä. Sama pätee Itkosen ja Nevalan selvitykseen siitä, mitä Varkaudes-sa tapahtui vuonna 1918, millaisia vaikutuksia punakapinallisten suu-rimääräinen teloittaminen jätti yh-teisöönsä ja miten tapahtunutta verilöylyä on tulkittu jälkikäteen. Varkauden tapahtumat vaikutuksi-neen ja tulkintoineen ovat oikeas-taan vertauskuvallista tarinaa itse Suomesta, vaikkakin pienemmäs-sä mittakaavassa.           AKI ALANKOKirjoittaja on filosofian maisteri ja hist-riaan erikoistunut kriitikko ja toimittaja.Hankalan viran haltijaKristiina Kalleinen: Suuri-ruhtinaskunnan etuvartios-sa. Ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinder Suomen etu-jen puolustajana Pietarissa 1811–1841. Suomalaisen Kirjalli-suuden Seura 2017. Keskeinen henkilö Suomen asi-oiden hoitajana Pietarissa auto-nomian ajan alkupuolella oli 30 vuotta kreivi Robert Henrik Reh-binder. Tähän nähden on erikois-ta, että kattavampaa ajanmukais-ta esitystä hänen elämästään ja toiminnastaan ei toistaisek-si ole ollut saatavilla. Aikaisem-min muun muassa vapaaher-ra Lars Gabriel von Haartmanin elämäkerran kirjoittanut Kristii-na Kalleinen on siis Rehbinder-tutkimuksellaan tarttunut sekä kiinnostavaan että tärkeään ai-heeseen. Ministerivaltiosihtee-rinviraston toiminnasta on puo-lestaan Osmo Jussila kirjoittanut tutkimuksen, jonka käsikirjoituk-seen Kalleinen usein viittaa. Tun-tematta lainkaan Jussilan käsi-kirjoitusta voi epäilemättä sanoa, että Kalleisen ja Jussilan teokset ovat kiinnostavia rinnakkain luet-tuna. Yhtenä keskeisenä lähdema-teriaalina on Kalleisella ollut Reh-binderin kirjeenvaihto ja ranskaksi julkaistu omaelämäkerta. Tutki-muksessaan Kalleinen on myös voinut oikoa eräitä aikaisempia käsityksiä.Kalleinen on nimennyt tutki-muksensa ”henkilölähtöiseksi elä-mäkerraksi”, jolloin ”kohdehenkilö on vain keino analysoida laajem-pia ilmiöitä”. Samalla hän kuiten-kin puhuu muotokuvasta ja hen-kilökuvasta. Terminologia olisi voinut olla tarkempaa ja yksiselit-teisempää, mutta Kalleisen teok-sessa henkilön kuvauk sen kautta todella päästään tarkastelemaan laajempia ilmiöi tä. Teos on myös kattavampi esitys Rehbinderis-tä kuin alaotsikko ilmoittaa, tosin hänen lapsuutensa ja nuoruuten-sa ajalta tietoja on säilynyt sangen vähän. Kalleinen tuo kuitenkin sat-tuvasti esille Porthanin perinnön Rehbinderin toiminnassa ja ajatte-lussa. Tekijä mainitsee Porthanin arvion, jonka mukaan Rehbinder oli hiljainen ja kunnollinen nuo-ri mies, mutta jättää mainitsemat-ta arvion jälkiosan, jossa Porthan totesi oppilaastaan, että tämä ei ollut mikään nero, mutta ei myös-kään tyhmä.Viranhoidon monipuolisuusVirassaan Rehbinder joutui kä-sittelemään mitä moninaisim-pia Suomea koskevia asioita. Ne vaihtelivat yliopiston siirros-ta tullitariffeihin ja Viipurin läänin lahjoitusmaakysymyksestä val-tiopäivien koolle kutsumiseen. Kir-jeenvaihdon ja Pietariin saapunei-den asiakirjojen ohella asioiden hoitaminen vaati myös matkoja ja tarkastusmatkoja Suomessa. Se 64 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 KIRJALLISUUSon kuitenkin jäänyt mainitsemat-ta, että Rehbinder joutui käsittele-mään myös Siperiaan karkottamis-ten toteuttamista. Alpo Juntusen (1983) mukaan asiaa koskeva käs-kykirje oli Rehbinderin ansiota. Kun käskykirjeen perusteella kus-tannukset siirtyivät Suomelle, väl-tettiin hankaluuksia, joita venä-läisten virkamiesten kanssa olisi voinut tulla. Käskykirje osoitti Jun-tusen mielestä Rehbinderin va-rovaisuutta – tämä käsitys tukee osaltaan myös Kalleisen antamaa kuvaa Rehbinderin varovaisuu-desta. Ruotsia (Tukholma ja Norrkö-ping) ja Venäjää (lähinnä Pieta-ri ja Moskova) lukuun ottamatta Rehbinder ei näytä käyneen lain-kaan ulkomailla. Kalleisen esityk-sestä käy havainnollisesti ilmi, miten Rehbinder koki virkansa raskaana taakkana, mikä aiheut-ti masennustiloja ja eroaikeita. Yli-oppilaiden mellakoiden aikana Rehbinder kirjoitti heittäytyvänsä mieluummin Nevaan kuin toimi-vansa välittäjänä asiassa. Eräässä yhteydessä hän kirjoitti kärsivän-sä ”tulesta ja liekeistä” ja olevan-sa ”väsynyt, surullinen ja levoton”. Välillä hän toivoi suorastaan kuo-levansa. Muutkin aikalaiset koki-vat virkansa hankalaksi. Kenraali-kuvernööri F. G. von Steinheililla oli tapana ”pyytää eroa tuon tuos-takin heti kiivastuttuaan jostain asiasta”. Kalleinen referoi sattu-vasti myös Rehbinderin luonneh-dintoja kenraalikuvernööri A. S. Menšikovin reaktioista: erään eh-dotuksen kuultuaan Menšikov ”kuohui kuin samppanja ja kiljui joutuvansa holhouksen alaisek-si” ja oli aina pyörtymäisillään kau-husta kuultuaan sanan ”puolue”.Hankaluuksia Rehbinderillä oli riittämiin. Niitä olivat aiheuttamas-sa suomalaisten keskinäinen eri-mielisyys, turkulaiset, Upsalasta tulleet vaikutteet, ylioppilaat ja yli-opiston professorit ja muut opet-tajat, hankalat virkamiehet, jot-ka kiukuttelivat (esimerkiksi J. F. Aminoff) tai olivat päättämättömiä (kenraalikuvernööri Menšikov) tai vaikkapa postin epäluotettavuus. Väliin Rehbinder kuvitteli joutu-neensa epäsuosioon, välillä hän näki juonittelijoita ympärillään ja saattoi nähdä uhkakuvia sielläkin, missä niitä ei ollut. Rehbinderil-le oli tyypillistä ympäröidä itsensä luotettaviksi katsomillaan ystävil-lä. Hän oli jopa mieluummin ilman apulaista kuin työskenteli sellai-sen apulaisen kanssa, johon ei voinut luottaa. Sanottiinpa, että hän ei luottanut kehenkään muu-hun kuin itseensä.  Tutkimuksesta välittyvät ha-vainnollisesti Rehbinderin suhteet lähimpiin työtovereihin. Samalla Kalleinen korjaa aikaisempaa ku-vaa Rehbinderin suhteesta von Haartmaniin (suhde oli aikaisem-min käsitetty huonoksi). Hän myös arvostelee Kansallisbiografias-sa esitettyä näkemystä Rehbinde-rin vaikutusvallan vähenemisestä vuoden 1831 jälkeen. Kansallis-biografian 8.2.2018 päivitetys-sä verkkoversiossa Kalleisen teos mainitaan, mutta näkemystä vai-kutusvallan vähenemisestä ei ole muutettu.Niin menestyksekkäästi kuin Rehbinder virkaansa hoitikin, kaik-kia ajamiaan asioita hän ei saanut läpi. Eräissä asioissa hän erehtyi tai suoritti virhearvioinnin. Turus-ta saatujen negatiivisten kokemus-ten perusteella hän oli esimerkiksi vakuuttunut siitä, että Helsinkiin ei tarvittu poliisilaitosta. Sellainen kui-tenkin perustettiin vuonna 1826.Suuriruhtinaskunnan etu-vartiossa saa havainnollisuut-ta muun muassa sen kautta, että siinä on nostettu esille eräitä yk-sittäisiä tapahtumia, joihin virka-miehet joutuivat reagoimaan. Sel-lainen on esimerkiksi Nevajoen tulva 1820-luvulla. Tulva oli var-sin katastrofaalinen ja johti Pieta-rin kuolleisuuden kaksinkertaistu-miseen lavantaudin seurauksena. Veden noustessa C. G. Manner-heim (myöhempi Viipurin hovi-oikeuden presidentti ja tunnettu hyönteistutkija) sai von Haartma-niin liikettä muistuttamalla, että tällä oli kellarissa 500 pulloa hy-vää viiniä. Molemmat osallistuivat pullojen pelastamiseen. Mutta tul-vaa jouduttiin käsittelemään myös Suomessa ja sitä koskeva toimen-pide aiheutti maassa polemiikkia. Suomen senaatti päätti nimittäin lahjoittaa valtion varoista 300 000 ruplaa tulvan tuhojen korjaami-seen. Toimenpidettä arvosteltiin sen takia, että senaatti oli hieman aikaisemmin päättänyt olla myön-tämättä 100 000 ruplaa tulipalosta kärsineelle Oululle. Tulvan uhrien avustamista pidettiin kuitenkin po-liittisesti tärkeänä.Uutteruudesta palkitaanKalleisen tutkimuksesta hahmot-tuu kuva Rehbinderistä erittäin työteliäänä henkilönä, joka hoi-ti menestyksellisesti hankalaa vir-kaansa kolme vuosikymmentä. Kun ottaa huomioon, että hän py-syi virassaan niinkin kauan, on ymmärrettävää, että hän joutui luovimaan eri intressien välillä. Kalleinen korostaakin Rehbinderiä keskitien kulkijana ja viittaa sattu-vasti C. J. Walleenin sanoihin, että tämän elämänohjeena oli ”modus in rebus” (”kohtuus kaikessa”).Vaivoistaan Rehbinder palkit-tiin runsaskätisesti. Vuonna 1817 hän sai korkean Pyhän Vladimi-rin 2. luokan kunniamerkin, kreivin arvoon hänet korotettiin vuonna 1826, valtiosihteeristä hänet koro-tettiin ministerivaltiosihteeriksi ja todelliseksi salaneuvokseksi vuon-na 1834. Juuri ennen kuolemaan-sa vuonna 1841 hänet valittiin val-takunnanneuvoston jäseneksi. Yliopisto muisti häntä kunniatoh-torin arvolla. Virkauransa alku-vaiheissa, Ruotsin vallan aikana vuonna 1802, hän oli saanut ka-marijunkkarin arvon. Reh binderin myöhempiä kunniamerkkejä ei mainita. Rehbinderin saamien kun-nianosoitusten valossa hänen uransa oli jatkuvasti nousujohtoi-nen, jos niin voi sanoa urasta, joka tapahtui suurimmaksi osaksi yh-den viran puitteissa. Pituudessaan ja menestyksellisyydessään se ei kuitenkaan suomalaisten osalta ollut täysin poikkeuksellinen: Reh-binderin seuraaja, kreivi Alexan-der Aminoff pysyi virassaan yli 30 vuotta, Mannerheimin sotilasura KIRJALLISUUS TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 65Venäjällä kesti liki 30 vuotta ja Otto Ville Kuusinen oli vallan kor-keimpien piirien välittömässä lä-heisyydessä Neuvostoliitossa yli 40 vuotta.Rehbinderin kuoleman jälkei-sistä kunnianosoituksista Kallei-nen mainitsee muistomitalin ja Walleenin muistokirjoituksen Fin-lands Allmänna Tidningissä (sitä olisi kannattanut siteerata laajem-minkin). Sen sijaan hänen hau-tajaisistaan Pietarissa ja yliopis-ton surujuhlasta ei kerrota mitään. Näistä Rehbinderin nauttimaa suurta arvostusta kuvastavista ta-pahtumista kirjoitti aikoinaan Aug. Schauman muistelmateoksessaan Kuudelta vuosikymmeneltä Suo-messa. Schauman on myös mai-ninnut siitä, että hänen lapsuu-denkotinsa kirjojen joukossa oli Rehbinderin Underdånig berättel-se om Storfurstendömet Finlands tillstånd och förvaltning från år 1826 till närvarande tid.Virkamiesten kielitaitoUseaan otteeseen Kalleinen mai-nitsee hallintoviranomaisten kie-litaidosta esittämättä kuitenkaan kokoavampaa katsausta. Rehbin-der itse osasi venäjää hyvin hei-kosti, mutta Pietarissa asioiden hoito sujui ranskaksi, jolla hän kir-joitti myös toistaiseksi julkaise-mattoman ja suomentamattoman omaelämäkertansa. Päinvastoin kuin Rehbinder, von Haartman osasi hyvin venäjää, samoin kuin C. G. Ottelin, jonka piispaksi ni-mittämiseen Rehbinder oli rat-kaisevasti vaikuttanut. Venäjää taitamattomien joukkoon kuu-lui Walleen. Hänen Rehbinde-rin kanssa käymänsä kirjeenvaih-to oli ranskaksi. Kerran Walleen kirjoitti kuitenkin ruotsiksi, eli ku-ten Kalleinen kertoo: ”Kirjettä kir-joittaessaan Walleen oli ilmeisen kiihtyneessä mielentilassa, jolloin ehkä oli parempi turvautua äidin-kieleen, ’den gamla ärliga svens-kan’ ilman ranskankielen vaati-mia koukeroita.” Kalleiselta jää mainitsematta se, että Rehbin-der, ”Palwelusta tekevä H. M. Kej-sarin tykönä Suomen Asioisa”, oli joutunut tarkastamaan Aleksante-ri I:n hallitsijanvakuutuksen suo-men kielen ja vahvistamaan sen oikeaksi. Joitain kiinnostavia seik-koja Rehbinderin ja Alexander Armfeltin suhteista kieliin sisältyy lukuun ”Kysymys suomesta ja ve-näjästä 1835–1837” Matti Klingen teoksessa Poliittinen Runeberg (2004), joka ei ole Kalleisen läh-dekirjallisuuden joukossa. Klingen teoksesta olisi löytynyt myös lisä-näkökohtia Ottelinin piispaksi ni-mitykseen ja tämän kiinnostava kirje Rehbinderin kuoleman joh-dosta. Rehbinderin toiminta Rune-bergin suosijana ei Kalleisen tutki-muksessa ole esillä.Suomen kenraalikuvernööri A. A. Zakrevski ei puhunut ruotsia eikä suomea, joten niiden suoma-laisten kanssa, jotka eivät osan-neet venäjää tai ranskaa, hän jou-tui käyttämään tulkkia ja kaikki asiakirjat ja kirjeet oli käännettä-vä hänelle venäjäksi. Ulkominis-terinä toiminut saksalaissyntyinen kreivi K. R. V. Nesselrode puoles-taan osasi venäjää vain heikosti. Omituisimman vaiheen kielten se-kamelskassa muodostaa Suomen lähetystön käynti onnittelemassa keisari Nikolai I:tä valtaistuimelle nousun johdosta. Papiston edusta-jan puhetta Rehbibder joutui tulk-kaamaan, ”mutta kesken kaiken edustaja päättikin osoittaa osaa-vansa ranskaa, jota äänsi kuiten-kin niin huonosti, ettei sitä kukaan ymmärtänyt, ja keisari puolestaan puhui niin nopeasti, ettei siitäkään luultavasti saanut kukaan selvää”. Rehbinderin miestä ”tilannetta ul-kopuolelta seuraava olisi voinut kuolla nauruun”.Kalleisen tutkimus on kirjoi-tettu yleisesti ottaen sujuvasti ja havainnollisesti. Tekstiin on kui-tenkin jäänyt valitettavan paljon virheitä erisnimien ja vieraskie-listen sanojen oikeinkirjoitukses-sa sekä painovirheitä. Mukana on myös joitain epätarkkuuksia: Port-hanin syntymävuosi ei ole 1729 vaan 1739 eikä hän ollut Daniel Jusleniuksen sisarenpoika vaan veljentyttären poika. Henkilöha-kemisto on varsin puutteellinen. Jälleen joutuu myös kysymään, mikä vastuu tällaisissa asioissa on kirjoittajan ohella kustantajalla ja miten lausunnonantajat ovat niihin käsikirjoitusvaiheessa puuttuneet. Teoksessa on havainnollinen kuvitus. Godenhjelmin vuosikym-meniä Rehbinderin kuoleman jäl-keen maalaaman muotokuvan rinnalla olisi mielellään nähnyt J. E. Lindhin maalaaman vaikut-tavamman muotokuvan. Otteli-nin väitöskirjan hylkäystä koske-van selostuksen yhteydessä jää mainitsematta, että asiaa ovat ai-kaisemmin käsitelleet Herman Råbergh, Martti Ruutu ja Eino Mur-torinne. Lisäyksenä on syytä mai-nita, että Suomen Sanan osassa 17 on suomennettuna Rehbinderin teksti ”Suomen vuoritoimi ja teolli-suus vv. 1826–36”.H. K. RIIKONENKirjoittaja on Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori (emeritus).

Hankalan viran haltija

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto

https://helda.helsinki.fi/bitstream/10138/308951/1/80455_Artikkelin_teksti_117673_1_10_20190429.pdf

Hankalan viran haltija

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto