According to the Finnish Cancer Registry, salivary gland cancer (SGC) is rare, with approximately 50 to 60 new cases in Finland annually. For pediatric patients, the Finnish Cancer Registry reported 15 new cases between 1990 and 2009. The wide spectrum of different subtypes makes this group of diseases difficult to diagnose, grade, and treat. Due to the rarity of these diseases, no specific risk factors are known, and long-term outcome data are difficult to obtain. In adults, 20% of parotid gland tumors, 50% of submandibular gland tumors, and 90% of sublingual gland tumors are malignant. Most tumors of the minor salivary glands are malignant. However, in the pediatric patient population, 50% of parotid gland tumors are malignant, but only 10% of submandibular gland tumors do.
Mucoepidermoid carcinoma (MEC) is the most common (29 to 35%) malignant neoplasm of the major and minor salivary glands in both adults and children. According to the WHO, MEC is classified into three grades: low grade (LG), intermediate grade (IMG), and high grade (HG). These three grades have different growth potentials as well as different potentials to metastasize and to recur; consequently, they show major differences in outcome. Correct histopathological diagnosis thus remains vital.
We evaluated the prevalence, treatment, and outcome of 52 Finnish patients with MEC of the major salivary glands. All LG-MECs (23/52) were localized to the primary site, and most patients with LG-MEC were treated and cured surgically. The three-year overall survival rate was 95% for LG-MEC, 67% for IMG-MEC, and 55% for HG-MEC patients. Patients with LG-MEC experienced no recurrences during the three-year follow up. IMG-MEC (7/52) more closely resembled HG-MEC (20/52) in its biological behavior, contradicting reports from other institutions. Patients with IMG-MEC had cervical nodal metastases in 43% of cases, and 67% developed locoregional or distant metastases during follow up. Radiotherapy was administered for 86% of IMG-MEC patients. In the HG-MEC group, nodal metastases were present at presentation in 50% of patients, and 80% also received radiotherapy. Our results suggest an aggressive treatment protocol for IMG-MEC, and that surgery seems adequate for LG-MEC.
Claudins are integral protein components of tight junctions contributing to tight sealing between cells. Deregulation of claudins leads to loss of cell integrity, uncontrolled cell proliferation, advantageous potential for tumor growth and metastatic potential. No previous studies have explored the possible role of claudins in SGC. Immunohistochemical studies on claudins 1, 3, 4, and 7 for 39 major salivary gland MEC patients have revealed statistically significant differences in staining intensities. The high intensity for claudin-1 increased the likelihood of LG tumors with a favorable prognosis. HG- and IMG-MEC tumors more often had higher intensities for claudin-3, portending a worse prognosis. This feature again emphasizes that IMG-MEC differs from LG-MEC. Claudins may, therefore, aid in grading tumors correctly and also serve as surrogate prognostic protein markers. The extent of immunostaining had less impact on grading than anticipated. The intensity of claudin-1 immunostaining classified tumors correctly in 90% of cases corresponding to conventional histopathological features.
Between 1992 and 2011, 10 new pediatric SGC cases were identified. No gender predominated, and the median age was 14 years. The majority of SGC cases were parotid gland tumors (7/10); all tumors were LG and localized to the primary site. No recurrences occurred during the 7-month to 14-year follow up. MEC was the most common histological subtype (50%), which reflects results from other institutions. Because pediatric SGC is infrequent, experience with and guidelines for managing pediatric cases must be adapted from guidelines for adults with SGC. Establishing national or international cancer databases could offer help in managing these rare diseases.
Between 1974 and 2009, information was retrieved on 437 sequential SGC patients treated at the Helsinki University Central Hospital. Due to the long time period and the most often elderly patients, many were deceased at the time of the study. Consequently, the study cohort consisted of 161 patients who were alive and able to reach. Of these, 88 (55%) answered a patient questionnaire to identify possible hereditary forms of SGC as well as elevated risk for other malignancies among the relatives of SGC patients. The enquiry revealed no cases of SGC in first-degree relatives. Thus, most likely no significant familial predisposition for SGC exists in Finland.Sylkirauhassyöpä on harvinainen ja Suomen Syöpärekisterin mukaan Suomessa diagnosoidaan vuosittain noin 50-60 uutta tapausta. Lapsilla sylkirauhassyöpädiagnooseja tehtiin ajanjaksolla 1990-2009 15. Sylkirauhassyövän alatyyppejä on WHO-luokituksen mukaan 24. Taudin vaihtelevien histopatologisten ominaisuuksien vuoksi diagnostiikka, kasvainten luokittelu ja hoito on vaikeaa. Tämän tautiryhmän harvinaisuuden vuoksi selkeitä riskitekijöitä ei tunneta ja pitkän aikavälin seurantatietoja on vaikea kerätä. Aikuisten korvasylkirauhasten kasvaimista 20%, leuanalussylkirauhasten kasvaimista 50% ja kielenalussylkirauhasten kasvaimista 90% on maligneja. Pienten sylkirauhasten kasvaimet ovat lähes aina maligneja. Lasten korvasylkirauhasten kasvaimista puolet on maligneja, mutta ainoastaan 10% submandibulaarirauhasten kasvaimista.
Mukoepidermoidikarsinooma (MEC) on yleisin (29-35%) aikuisten ja lasten pienten ja suurten sylkirauhasten maligni kasvain. WHO-luokituksessa MEC jaetaan kolmeen luokkaan: matalan maligniteettiasteen syöpä (LG), kohtalaisen maligniteettiasteen syöpä (IMG) ja korkean maligniteettiasteen syöpä (HG). Eri luokkien syöpäkasvaimilla on toisistaan eroava kasvutapa, metastasointi- ja uusiutumiskyky ja sen vuoksi suuret erot syövästä parantumisen suhteen. Oikea histopatologinen diagnoosi on äärimmäisen tärkeä nimenomaan tässä syöpätyypissä.
Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettujen 52 suurten sylkirauhasten MEC potilaiden prevalenssi, hoito ja hoitotulokset arvioitiin. Kaikki LG-MEC kasvaimet (23/52) oli-vat paikallisia ja suurin osa potilaista hoidettiin kuratiivisesti leikkauksella. Eri ryhmien kolmen vuoden eloonjäämisluvut olivat seuraavat: LG-MEC 95%, IMG-MEC 67%, HG-MEC 55%. LG-MEC potilailla ei havaittu yhtään paikallisresidiiviä kolmen vuoden seurannassa. Poiketen aiemmista tutkimustuloksista, IMG-MEC (7/52) muistutti biologiselta käyttäytymisellään enemmän HG-MEC:aa (20/52). Kaulan imusolmukemetastaaseja oli 43%:lla IMG-MEC potilaista, seurannassa 67% kehitti paikallisresidiivejä tai kaukoetäpesäkkeitä. Sädehoito annettiin 86%:lle IMG-MEC potilaista. Puolella HG-MEC potilaista oli kaulametastaaseja diagnoosihetkellä ja suurin osa näistä potilaista sai liitännäissädehoidon. Näiden tulosten valossa IMG-MEC potilaiden hoidon pitää olla aggressiivista ja LG-MEC potilaiden hoidossa kirurgia on yleensä riittävä.
Claudiinit ovat proteiineja, jotka ovat solujen välisten tiiviiden liitosten olennaisia osia. Solu-solu kontaktien menetys voi johtaa kasvainten kasvupotentiaaliin ja metastasointikykyyn. Claudiinien mahdollista osuutta sylkirauhassyövässä ei ole aiemmin selvitetty. Claudiinien 1, 3, 4 ja 7 immunohistokemiallisia värjäytymisominaisuuksia tutkittiin 39 suurten sylkirauhasten MEC potilaan ryhmässä. Mikäli kasvain värjäytyi voimakkaasti claudin-1:llä, oli se todennäköisesti LG ja ennuste oli hyvä. HG-MEC kasvaimet värjäytyivät voimakkaammin claudin-3:lla, jolloin ennuste oli selvästi huonompi. IMG-MEC kasvainten värjäytymisominaisuudet muistuttivat HG-MEC:aa, mikä edelleen korostaa tämän kasvaimen eroavaisuutta LG-MEC:sta. Värjäytymisen intensiteetillä oli tilastollinen merkitsevyys kasvainten luokittelun suhteen, laajuudella ei. Claudin-1 intensiteetti luokitteli kasvaimet 90% oikein verrattuna tavallisiin histopatologisiin kriteereihin. Claudiinit ovat apuvälineitä MEC:n oikeassa luokittelussa ja sitä kautta myös ennusteellisia tekijöitä.
Vuosina 1991-2011 diagnosoitiin Suomessa 10 uutta lasten sylkirauhassyöpää, joista saatiin riittävästi seurantatietoja. Suurin osa oli korvasylkirauhasen kasvaimia (7/10), kaikki olivat paikallisia, matalan maligniteettiasteen kasvaimia. Seuranta-aika vaihteli seitsemän kuukauden ja 14 vuoden välillä eikä tänä aikana tavattu yhtään taudin uusiutumista, metastasointia tai kuolemia. MEC oli yleisin histologinen alatyyppi (50%), mikä on raportoitu myös muualla maailmassa. Mediaani-ikä oli 14 vuotta eikä selkeää sukupuolieroa ollut. Lasten sylkirauhas-kasvaimet ovat harvinaisia, minkä vuoksi hoitokokemukset on omaksuttava aikuisväestöstä. Kansalliset/kansainväliset syöpärekisterit mahdollistaisivat tämän harvinaisen tautiryhmän kattavamman hoitotulosten analysoinnin.
Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettiin vuosina 1974-2009 437 sylkirauhassyöpäpotilasta. Ottaen huomioon pitkän otantajakson ja sen, että sylkirauhassyöpäpotilaat ovat useimmiten iäkkäitä, useat heistä olivat tutkimushetkellä jo kuolleita. Osoitetiedot olivat saatavilla 161 potilaan osalta, ja näistä 88 (55%) vastasivat postitse lähetettyyn kyselyyn. Sen tarkoituksena oli selvittää mahdollisia perinnöllisiä sylkirauhassyöpätapauksia sekä sylkirauhassyöpäpotilaan sukulaisten mahdollista lisääntynyttä riskiä muihin syöpiin. Kyselyssä ei paljastunut yhtään ensimmäisen asteen sukulaista, jolla olisi ollut sylkirauhassyöpä. Tämän tutkimuksen valossa Suomessa ei ole osoitettavissa lisääntynyttä perinnöllistä alttiutta sylkirauhassyövälle
