unknown

Pietarilaiset naisjohtajat siirtymätalouden murroksessa

Abstract

Pro gradu : Lappeenrannan teknillinen yliopisto, kauppatieteiden osasto, johtaminen ja organisaatiot, 2004.Englanninkielinen tiivistelmä (1 s.).Tutkielman tavoitteena on kuvata ja selittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti pietarilaista naisjohtajuutta. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodina käytetään tiheää kuvausta. Tiheä kuvaus pyrkii kertomaan mahdollisimman tarkasti johtamisen kokemisen. Aineisto kerättiin keväällä 2004 Pietarissa haastattelemalla kymmentä naisyritysjohtajaa. Aineiston analysoinnissa ilmeni, että naisjohtajuus oli vastanneille naisille mahdollisuus, jota kommunistisen järjestelmän aikana ei varsinaisesti ollut. Johtajiksi oli pääsääntöisesti haluttu. Vain muutama vastannut oli päätynyt johtajaksi ilman omaa halua. Haastateltavat kertoivat halunneensa johtajina kehittää itseään ja kasvaa urallaan. Venäläinen yhteiskunta ei varsinaisesti tue naisyrittäjiä ja -johtajia eli ei tarjoa heille mm. erityisiä sosiaalista apua perheenhoitoon tai tukea yrityksen perustamiseen. Kansan asenteet vastanneiden mukaan ovat naisjohtajia kohtaan parantuneet. Haastatellut naiset näkivät oman tulevaisuutensa positiivisena ja kehittämismahdollisuuksia täynnä. Venäjän taloudellinen tulevaisuus voi hyvinkin olla riippuvainen siitä, miten naiset pääsevät etenemään maassa ja perustamaan omia yrityksiään

    Similar works