Peltonen, Juha

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto

46 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016Kuntotestauspäivät 2016 17.–18.3.Teksti: JUHA PELTONEN Balettitanssin fysiologiaa – eleganssia väsyneenäkinKuva: SUOMEN KANSALLISBALETTI/SAKARI VIIKA47LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tiedekirjallisuudessa on julkaistu lisään-tyvästi balettitanssin fysiologiaa, tanssijoi-den suorituskykyä, harjoittelua ja vammo-ja käsitteleviä artikkeleita, joissa monissa vertaillaan mielenkiintoisella tavalla balettitanssia suhteessa muihin huippu-urheilusuorituksiin. Klassinen baletti on luonteeltaan ensisijaisesti jak-soittainen suoritus, missä räjähtävät osiot, tarkkuutta ja taitoa vaativat suoritukset sekä palauttavat jaksot vuorottelevat (Schantz ja Åstrand 1984). Balet ti si-sältääkin tällaisena yhtymäkohtia moniin urheilula-jeihin, esimerkiksi tennikseen ja jalkapalloon (Twit-chett ym. 2009). Esimerkiksi ”Giselle”-baletissa ensitanssijan syke vaihteli voimakkaasti maksimin tai sitä lähellä olevien arvojen ja noin 100 lyöntiä/minuutissa välillä puolentoista tunnin ajan (Schantz ja Åstrand 1984). Esitysten keston ja ajoittain hyvin korkean intensiteetin vuoksi tanssija hyötyisi hyväs-tä aerobisesta suorituskyvystä (Allen ja Wyon 2008) ja korkeasta anaerobisesta kynnyksestä, jotka hillit-sisivät maitohapon muodostumisesta johtuvaa veren happamoitumista ja sen vaikutusta muun muassa tasapainoon ja koordinaatioon (Baldari ja Guidetti 2001).  Balettitanssijan voimaominaisuuksien kannalta on keskeistä pystyä yhtäältä tuottamaan hetkellisesti suuri teho yksittäisissä hypyissä tai nostoissa ja toi-saalta kyky tuottaa kohtalaisen suurta voimaa 30–60 sekunnin ajan esimerkiksi hyppysarjoissa (Kouteda-kis ja Jamurtas 2004). Balettia fysiologisena suorituk-sena arvioitaessa on lisäksi huomioitava, että jokai-nen balettiteos on omanlaisensa ja että tanssijoilla on niissä erilaisia rooleja ja tehtäviä, kuten tähtitanssija, ensitanssija, solistitanssija tai kuorotanssija. Teok-sesta ja tanssijan roolista tai tehtävästä huolimatta he kaikki kohtaavat saman haasteen yhdistää suorituk-sensa taiteellinen ja fyysinen osa sujuvaksi kokonai-suudeksi. Tanssijoita on kuvailtu taiteellisiksi urheili-joiksi, jotka ovat alttiina samoille luonnonlaeille kuin muutkin urheilijat (Liiv ym. 2013). Balettitanssijoiden fyysinen suorituskykyAmmattitanssijoiden odotetaan olevan riittävän hyväkuntoisia kyetäkseen selviytymään ammattin-sa kasvavista fysiologisista vaatimuksista (Rafferty 2010), koska esitys asettaa kohtuullisen suuria vaa-timuksia esimerkiksi kardiorespiratoriselle kunnol-le. Tästä huolimatta tanssijoilla tehdyt tutkimukset osoittavat maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) vaihtelevan voimakkaasti. Naisilta on raportoitu ke-hon painoon suhteutettuja arvoja 42 ± 7 (Novak ym. 1978), 44 ± 5 (Liiv ym. 2013), 49 ± 11 (Mostardi ym. 1983), 50 ± 13 (Oreb ym. 2006) ja 51 ± 5 (Schantz ja Åstrand 1984) ml/kg/min. Miehiltä raportoituja arvoja ovat 50 ± 4 (Liiv ym. 2013), 56 ± 4 (Schantz ja Åstrand 1984) ja 59 ± 2 (Mostardi ym. 1983) ml/kg/min. Keskiarvot ovat pääsääntöisesti normaali-väestöä arvoja parempia (Shvartz and Reibold 1990) ja samaa tasoa kuin voimistelijoilla (Jemni ym. 2006) tai muiden ei-kestävyyslajien urheilijoilla (Wyon ym. 2007). Balettitanssijan kannattaa pitää huolta riittävän hyvästä aerobisesta suorituskyvystä ja korkeasta anaerobisesta kynnyksestä.  Urheilunomainen oheisharjoittelu antaa paremmat lähtökohdat itse tanssisuoritukselle ja auttaa parhaimmillaan myös ehkäisemään vammoja.  Jo varsin vähäisellä oheisharjoittelun määrällä voidaan saavuttaa paljon. 48 LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016Kuntotestauspäivät 2016 17.–18.3.Silmiinpistävää tuloksissa on paitsi keskiarvojen erot eri tutkimusten välillä, myös suuri keskihajonta yksittäisissä tutkimuksissa erityisesti naisilla. Tämä osoittaa osan tanssijoista olevan tämän ominaisuu-den osalta hyväkuntoisia, mutta osan vastaavasti selvästi heikkokuntoisia. Muista fyysisen suoritus-kyvyn osa-alueista balettitanssijoilta on raportoitu lonkan ja nilkan suuri liikelaajuus ja voima, mutta lihas voiman puutteita ylävartalossa sekä polven ojentaja- ja koukistajalihaksissa (Twitchett ym. 2009). Suurimmat raportoidut vertikaalihyppykor-keudet ovat naistanssijoilla 39 ± 3 cm ja miehillä 55 ± 5 cm (Wyon ym. 2007).Balettiharjoitukset  Balettitunnit ja -harjoitukset ovat tavallisesti 1–2 tunnin mittaisia, joissa suoritusten kesto voi vaih-della yhdestä kuuteen minuuttiin ja niitä seuraavat palautusjaksot kahdesta yhdeksään minuuttiin. Päi-vittäinen tanssiaika voi olla jopa seitsemän tuntia (Wyon ja Koutedakis 2013).  Perinteiset balettiharjoitukset voidaan jakaa kar-keasti kolmeen osaan: tankoharjoitukset, keskilattia-harjoitukset ja koreografiat. Yksittäisten liikkeiden ja liikesarjojen ohella harjoituksen kuormittavuu-teen vaikuttaa suoritustempo (esimerkiksi adagio, moderato, allegro) ja se, tekeekö tanssija suorituk-sensa itse näisesti vai parin kanssa (pas de deux). Perinteinen balettitunti muodostuu näiden kolmen harjoitustyypin yhdistelmästä: tanko, keskilattia ja koreografiat. Niiden tutkimusten perusteella, joissa on mitattu hapenkulutusta balettitanssin ja sen harjoitusten aikana, on tankoharjoituksissa todettu intensiteetin olevan matala, noin 35–40 % VO2max:sta. Tämä vastaa keskikuntoisella tanssijalla noin 15–20 ml/kg/min hapenkulutusta, sykkeen vaihdellessa kes-kimäärin välillä 100–150 lyöntiä/min ja ventilaation välillä 15–45 L/min. Kolmekymmentä minuuttia kestävässä tankoharjoituksessa työn suhde lepoon oli noin kaksinkertainen, 60 sekunnin työjaksoja seurasi 30 sekunnin palautusjakso. Keskilattiahar-joituksissa työjaksojen sekä absoluuttinen että suh-teellinen osuus laskee palautusjaksojen vastaavasti kasvaessa. Kahdenkymmenen minuutin keskilattia-harjoitus koostui 35 sekunnin työjaksoista ja niitä seuraavista 85 sekunnin palautusjaksoista. Työjak-sojen aikana intensiteetti kohosi, ollen noin 40–55 prosenttia VO2max:sta. Tämä vastasi keskikuntoisel-la tanssijalla noin 20–35 ml/kg/min hapenkulutusta, sykkeen vaihdellessa 120–170 lyöntiä/min välillä ja ventilaation 35 ja 75 L/min välillä. Intensiivisemmis-sä keskilattiaharjoituksissa työjaksojen kesto lyheni edelleen, ollen noin 15 sekuntia ja vastaavasti palau-tusjaksot pitenevät. Näissä harjoituksissa hapenku-lutus voi kohota hetkellisesti 80 prosentin tasolle VO2max:sta (Cohen ym. 1982; Schantz ja Åstrand 1984). Suhteutettaessa tanko- ja perinteinen keskilattia-harjoitus hapenkulutuksen osalta juoksuvauhtiin, voidaan todeta, että nämä vastaavat noin 7 km/h ja 10 km/h nopeuksia. Tämän esimerkin perusteella on selvää, että perinteinen klassisen baletin harjoittelu ei tarjoa riittävää harjoitusärsykettä aerobisen ka-pasiteetin kehittymiselle ja sen vuoksi tanssijoiden tämä ominaisuus on usein riittämättömällä tasolla heidän ammattinsa vaatimuksiin suhteutettuna. Kirjallisuudessa onkin nostettu esiin pelkän balet-tiharjoittelun riittämättömyys esityksen aikana vaadittavien fyysisen suorituskyvyn ominaisuuksien kehittämiseksi (Cohen ym. 1982; Schantz ja Åstrand 1984; Wyon ym. 2004; Wyon ym. 2007).Oheisharjoittelu baletissaKeskeisenä suorituskykyään rajoittavana tai heiken-tävänä tekijänä tanssijat itse nimeävät väsymyksen: vaikeuden ylläpitää asentoa, tasapainoa, koordi-naatiota ja ojennuksia (Twitchett ym. 2011). Tästä huolimatta vasta noin kymmenen viimeisen vuoden aikana on kansainvälisessä tiedekirjallisuudessa alet-tu lisääntyvästi kiinnittämään huomiota tanssijoiden oheisharjoittelun tarpeellisuuteen. Perinteet ja vas-tahakoisuus hyödyntää urheilussa käytettyjä harjoi-tusohjelmia ja -periaatteita on leimannut balettihar-joittelua (Twitchett ym. 2009). Voimaharjoittelun sisällyttämistä tanssijoiden harjoitusohjelmaan on estänyt erityisesti pelko lihasmassan kasvusta, jon-ka ajatellaan häiritsevän taiteellisuutta (Twitchett ym. 2009). Näin, vaikka voimaharjoittelua voidaan toteuttaa hermostollisiin vaikutuksiin painottaen ilman merkittävää lihasmassan kasvua (Gudde Plas-tino 1990).Edellä esitetyn perusteella herää vääjäämättä ky-symys, voiko tanssija parantaa urheilunomaisella oheisharjoittelulla tanssisuoritustaan. Kirjallisuuden perusteella näyttää selvältä, että tanssijan suori-tuskykyreservin pienuus tai puute johtaa helposti väsymykseen ja taidon heikkenemiseen (Allen ja Englantilaisilla ammattitanssijoilla tehdyssä tutkimuksessa jo yksi tunti kuntoharjoittelua viikossa kymmenen viikon ajan paransi merkitsevästi liikkeiden tarkkuutta, taitoa/virtuositeettia ja esitystä kokonaisuutena.49LIIKUNTA & TIEDE 53 • 2–3 / 2016Wyon 2008). Hyväkuntoiset tanssijat saavuttavatkin väsymystä aiheuttavan, voimakkaasti anaerobiseen energia-aineenvaihduntaan turvautuvan suoritus-tason, merkittävästi myöhemmin kuin huonompi-kuntoiset tanssijat (Angioi ym. 2009). Yksittäisen tanssijan kohdalla ”fysiologisen tanssijan” puutteet voivat estää ”taiteellista tanssijaa” saavuttamasta omaa täyttä potentiaaliaan (Rafferty 2010). Tanssijoiden kannalta tilanne on onneksi usein varsin lohdullinen – jo varsin vähäisellä oheishar-joittelun määrällä voidaan saavuttaa paljon. Englan-tilaisilla ammattitanssijoilla tehdyssä tutkimuksessa jo yksi tunti kuntoharjoittelua viikossa (aerobinen intervalliharjoittelu, lihaskestävyys) kymmenen vii-kon ajan paransi kontrolliryhmään verrattuna mer-kitsevästi liikkeiden tarkkuutta, taitoa/virtuositeettia ja esitystä kokonaisuutena (Twitchett ym. 2011). Siis juuri niitä asioita, mitä tanssijat esityksessään tavoittelevat. Hyväkuntoinen tanssija ei tietenkään ole suoraviivaisesti aina parempi tanssija kuin huo-nokuntoisempi, mutta parhaat tanssijat kykenevät yhdistämään fyysiset ja henkiset ominaisuutensa käsitykseen siitä, mitä koreografiassa tavoitellaan (Rafferty 2010). Oheisharjoittelu voi parhaimmillaan myös ehkäistä tai vähentää vammoja, jotka tanssijoilla ovat tavatto-man yleisiä. Kun 52 tanssijaa seurattiin vuoden ajan, raportoivat he yhtensä 355 vammaa eli 6,8 vammaa tanssijaa kohti (Allen ym. 2012). Toisessa aineistossa 85 prosenttia tanssijoista raportoi vähintään yhden vamman vuodessa (Twitchett ym. 2009). Vammat ovat usein joko rasitusvammoja tai väsymykseen liit-tyvästä taidon heikkenemisestä johtuvia, esimerkiksi huonoja alastuloja hypyistä (Allen ym. 2012; Allen ja Wyon 2008).Tiedekirjallisuuden viesti tanssin fysiologiasta, tanssijoiden suorituskyvystä ja harjoittelusta on sel-keä: oheisharjoittelun sisällyttäminen tanssijoiden harjoitteluun on hyvä ajatus. JUHA PELTONEN, LitT, Liikuntafysiologian dosenttiTutkimusjohtajaUrheilulääketieteen Säätiö, Helsingin urheilu lääkäriasema;Liikuntalääketieteen yksikkö, Clinicum, Helsingin yliopistoSähköposti: juha.peltonen@helsinki.fiLÄHTEETAllen, N. Nevill, A. Brooks, J. Koutedakis, Y. & Wyon, M. 2012. Ballet injuries: injury incidence and severity over 1 year. J Orthop Sports Phys Ther 42, 781–790.Allen, N. & Wyon, M. 2008. Dance medicine: artist or athlete? Sport Ex Med 35, 6–9.Angioi, M. Metsios, G.S. Twitchett, E. Koutedakis, Y. & Wyon, M. 2009. Association between selected physical fitness parameters and esthetic competence in contemporary dancers. J Dance Med Sci 13, 115–123.Baldari, C. Guidetti, L., 2001. VO2max, ventilatory and anaerobic thresholds in rhythmic gymnasts and young female dancers. J Sports Med Phys Fitness 41, 177–182.Cohen, J.L. Segal, K.R. Witriol, I. & McArdle, W.D. 1982. Cardio-respiratory responses to ballet exercise and the VO2max of elite ballet dancers. Med Sci Sports Exerc 14, 212–217.Gudde Plastino, J. 1990. Incorporating Dance Science into Techni-que Class and Performance Training. JOPERD 6, 26–27.Jemni, M. Sands, W.A. Friemel, F. Stone, M.H. & Cooke, C.B. 2006. Any effect of gymnastics training on upper-body and lower-body aerobic and power components in national and international male gymnasts? J Strength Cond Res 20, 899–907.Koutedakis, Y. & Jamurtas, A. 2004. The dancer as a performing athlete: physiological considerations. Sports Med 34, 651–661.Liiv, H. Wyon, M.A. Jurimae, T. Saar, M. Maestu, J. & Jurimae, J. 2013. Anthropometry, somatotypes, and aerobic power in ballet, contemporary dance, and dancesport. Med Probl Perform Art 28, 207–211.Mostardi, R. Porterfield, B. Greenberg, D. Goldberg, R.B. & Lea, M. 1983. Musculoskeletal and cardiopulmonary characteristics of the professional ballet dancers. Phys Sportsmed 11, 53–61.Novak, L.P. Magill, L.A. & Schutte, J.E. 1978. Maximal oxygen intake and body composition of female dancers. Eur J Appl Physiol Occup Physiol 39, 277–282.Oreb, G. Ruzic, L. Matkovic, B. Misigoj-Durakovic, M. Vlasic, J. & Ciliga, D. 2006. Physical fitness, menstrual cycle disorders and smoking habit in Croatian National Ballet and National Folk Dance Ensembles. Coll Antropol 30, 279–283.Rafferty, S. 2010. Considerations for integrating fitness into dance training. J Dance Med Sci 14, 45–49.Schantz, P.G. & Åstrand, P.O. 1984. Physiological characteristics of classical ballet. Med Sci Sports Exerc 16, 472–476.Shvartz, E. & Reibold, R.C. 1990. Aerobic fitness norms for males and females aged 6 to 75 years: a review. Aviat Space Environ Med 61, 3–11.Twitchett, E.A. Angioi, M. Koutedakis, Y. & Wyon, M. 2011. Do in-creases in selected fitness parameters affect the aesthetic aspects of classical ballet performance? Med Probl Perform Art 26, 35–38.Twitchett, E.A. Koutedakis, Y. & Wyon, M.A. 2009. Physiological fitness and professional classical ballet performance: a brief review. J Strength Cond Res 23, 2732–2740.Wyon, M. & Koutedakis, Y. 2013. Muscular fatigue considerations for dance. J Dance Med Sci 17, 63–69.Wyon, M.A. Abt, G. Redding, E. Head, A. & Sharp, N.C. 2004. Oxygen uptake during modern dance class, rehearsal, and perfor-mance. J Strength Cond Res 18, 646–649.Wyon, M.A. Deighan, M.A. Nevill, A.M. Doherty, M. Morrison, S.L. Allen, N. Jobson, S.J. & George, S. 2007. The cardiores-piratory, anthropometric, and performance characteristics of an international/national touring ballet company. J Strength Cond Res 21, 389–393.

Balettitanssin fysiologiaa - eleganssia väsyneenäkin

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto