Kuntoutuminen on yksilöllistä toimintaa, mikä edellyttää tarpeiden tunnistamista, yksilöllisten tavoitteiden asettamista ja kuntoutumista tukevien toimenpiteiden suunnittelua yhdessä kuntoutujan ja hänen läheistensä kanssa sekä oikea-aikaista toteutusta. CP (Cerebral Palsy) on yleisin pitkäaikaista ja vaativaa moniammatillista kuntoutusta vaativa diagnoosiryhmä. Tässä raportissa kuvataan hankekokonaisuus, jonka tavoitteeksi asetettiin kansallisesti yhdenmukainen arviointimenetelmien käyttö CP-oireiston hoidossa ja kuntoutuksessa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa todettiin kansallisesti epäyhtenäinen käytäntö toimintakyvyn arvioinnissa sekä lääkinnällisen hoidon ja kuntoutuksen toteutuksessa lapsilla ja nuorilla, joilla on CP-oireisto. Toisessa hankevaiheessa tunnistettiin ja pilotoitiin moniammatillisen työryhmän yhteistyössä kliiniseen käyttöön soveltuvat arviointimenetelmät. Hankkeen kolmannessa vaiheessa keskityttiin valittujen arviointimenetelmien implementointiin laajempaan kansalliseen käyttöön ja lopuksi arvioitiin, miten toimintakäytäntö todellisuudessa muuttui. Lopullisiin arviointimenetelmiin päätyminen ja niiden implementoiminen käytäntöön on edellyttänyt eri menetelmien käytettävyyden testaamista, niiden lisäarvon tunnistamista, toistuvaa valintojen kyseenalaistamista, laajaa yhteistyötä ja jatkuvaa koulutusta sekä koulutusmateriaalin kehittämistä. Keskeistä muutosprosessin onnistumisessa on ollut kunkin paikkakunnan ja ammattiryhmän muutoksen toteutumisesta vastuullisten työntekijöiden (ns. knowledge broker) sitoutunut työ yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Hankekokonaisuus on osoittanut, että muutosprosessissa tarvitaan valmiutta ja rohkeutta oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun. Arkitoiminnan tekeminen näkyväksi videoimalla kuntoutussuunnitelmapalavereja ja analysoimalla tarkemmin asiakirjojen kuten kuntoutussuunnitelmien sisältöjä auttoi tunnistamaan, että ohjeet ja puheet eivät yksinään riitä muuttamaan toimintakäytäntöjä. Muutokseen vaaditaan paitsi kunkin työntekijän myös organisaation osaamisen ja asenteiden muutosta sekä aikaresursseja. Kansallisesti yhtenäisistä arviointimenetelmistä sopiminen on ajankohtainen asia, sillä soteuudistuksessa toimenpiteiden oikein kohdistaminen ja vaikutusten vertaisarviointi tulevat olemaan keskeisiä periaatteita. Tämä hankekokonaisuus keskittyi CP-oireistoon, mutta samaa toimintamallia voidaan käyttää myös muiden sairauksien, oireyhtymien sekä vammojen arviointikäytäntöjen yhdenmukaistamiseen. Yhtenäiseen arviointikäytäntöön on mahdollista päästä, mutta muutoksen toteutus on pitkällinen prosessi, jossa on jatkuvasti huomioitava niin muutosta fasilitoivat kuin estävätkin tekijät. Hankekokonaisuus osoitti myös, että toimintakyvyn arviointimenetelmiä ei tule valita käytännön toimijoita kuulematta ja ilman että menetelmien kliininen käytettävyys ja merkitys varmistetaan
