Finnish development cooperation in the field of meteorology has continued for nearly 50 years and over 100 countries have been beneficiaries of this aid. Cooperation in this field is complex, it brings together public and private sector actors and experts from different backgrounds. Projects have succeeded in capacity development, but have struggled with sustainability. Local capacity often lowers after projects ends.
Data includes interviews (n=56) with experts from the Finnish Meteorological Institute, Vaisala, Ministry for Foreign Affairs and 8 recipient countries. Archive material and policy documents are also included in analysis. Exploratory case study method applying conventional content analysis is used. The objective of the study is to explore the underlying issues influencing the challenge of sustainability.
Theoretical framework includes a combination of concepts and theories: governmentality (Foucault) and analytics of government (Dean), power theories (Lukes, Clegg and French & Raven) and approaches regarding patterns of aid behavior (Hydén and Mease, Gibson et al., Burnell and Mosse).
Historical analysis shows the various phases of these projects, and reflects them to the history of Finnish aid from the late 1960s to the 2010s. Experts’ experiences from the grass-roots level form an important basis for the analysis. Policy analysis shows that projects have been well-fitting with development policies up until the 2000s, after which the gap between policy and practice has widened. Cooperation is focused more on technology and less to the societal aspects of meteorology. The Ministry is not involved in practice, allowing projects to be driven towards more technology-oriented goals by the experts of meteorology, many of which who have adopted an “apolitical” strategy. This weakens connections between projects and local people. Private sector experts have adopted an opposing strategy, and engage actively with politicians, who are able to make decisions regarding purchasing of meteorological equipment.
Analysis shows that all important decisions within the aid system "come from above", bureaucracy is heavy and control is tight. Lack of flexibility and trust within the system lowers the influence of the projects. Differences between the donor stakeholders are found in general approaches to key issues. Power analysis shows that the Ministry holds the most influential forms of power, while FMI and Vaisala hold mainly dispositional power. Recipients of aid lack access to important forms of power, yet they are expected to sustain capacity after projects ends. Several “donor traps” are also found to actualize, which influence outcomes of aid.
In order to make projects truly sustainable for the aid recipients, the donor would have to give up some power and through that, also some accountability. This is nearly an impossible choice, since both are highly important for the donor. This study finds that within the current system, there is no one actor who has both motive and power to change aid. For the sake of the future, this is a significant challenge to overcome regarding the role of the developing nations, as well as the renewal of the aid system.Suomalainen kehitysyhteistyö meteorologian alalla on liki 50-vuotisen historian aikana tavoittanut yli 100 maata. Meteorologia on ala, jossa Suomella on kansainvälisesti arvostettua erityisosaamista. Kehitysyhteistyöhankkeet on toteutettu julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Projektit ovat onnistuneet kapasiteetin kehittämisessä, mutta vaikutusten ylläpito on ollut keskeinen haaste yhteistyöhankkeiden päättymisen jälkeen.
Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista Ilmatieteen laitoksen, Vaisalan, Ulkoasiainministeriön ja 8 eri avunsaajamaan asiantuntijoiden kanssa (n=56). Näiden lisäksi on käytetty arkistomateriaaleja sekä politiikkadokumentteja. Menetelmänä on tapaustutkimus ja perinteinen sisällönanalyysi. Tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat avun kestävyysongelmaan.
Teoreettinen viitekehys rakentuu eri osista: governmentality käsitteestä (Foucault) ja siihen pohjautuvasta analytics of government teoriasta (Dean), kolmesta eri valtateoriasta (Lukes, Clegg ja French & Raven) sekä erilaisista lähestymistavoista avunantajien toimintaan ruohonjuuritasolla (Hydén and Mease, Gibson et al., Burnell ja Mosse).
Historiallisessa analyysissä esitellään meteorologisen avun eri vaiheita ja haasteita, peilaten niitä suomalaisen kehitysavun vaiheisiin 1960-luvun lopulta 2010-luvulle asti.
Asiantuntijoiden kokemukset hankkeista muodostavat tärkeän pohjan tutkimukselle. Politiikka-analyysi osoittaa että projektit ovat olleet hyvin linjassa kehityspolitiikan kanssa 2000-luvulle asti, jonka jälkeen on ilmennyt enemmän haasteita. Ministeriö ei osallistu aktiivisesti hankkeiden käytännön toteutukseen, mahdollistaen sen että meteorologian asiantuntijat voivat ohjata projekteja haluamaansa suuntaan. Yhteistyö sektorilla on keskittynyt enemmän teknologiaan kuin meteorologian yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Monet meteorologian asiantuntijoista ovat omaksuneet ei-poliittisen lähestymistavan, joka heikentää projektien yhteyttä kehitystavoitteisiin ja paikalliseen yhteiskuntaan. Yksityisen sektorin asiantuntijoiden tulee sen sijaan toimia aktiivisessa yhteistyössä poliitikkojen kanssa, koska vain heillä on päätäntävaltaa laitehankintojen suhteen.
Analyysi osoittaa että apujärjestelmässä päätökset tulevat yläpuolelta, byrokratia on raskasta ja kontrolli on tiukkaa. Joustavuuden ja luottamuksen puute heikentää hankkeiden vaikuttavuutta. Toimijavertailussa tuodaan esille eroja lähestymistavoissa Ilmatieteen laitoksen, Vaisalan ja Ulkoasianministeriön asiantuntijoiden kesken. Valta-analyysi osoittaa miten ministeriöön on keskittynyt merkittävin valta, kun taas Ilmatieteen laitos ja Vaisala voivat käyttää valtaa, joka tulee heidän organisaatioiden roolin mukana. Avunsaajamailla sen sijaan ei ole tärkeitä vallankäytön muotoja saatavilla, silti heidän oletetaan ylläpitävän projektien saavutuksia yhteistyön päättymisen jälkeen. Lisäksi projekteissa toteutuu erilaisia ”avunantajien ansoja”, jotka myös heikentävät vaikuttavuutta.
Jotta projektit saavuttaisivat kestäviä tuloksia, avunantajien tulisi luopua jossain määrin vallasta ja sitä kautta osin myös vastuullisuudesta. Tämä on liki mahdoton vaihtoehto, sillä molemmat ovat avunantajamaalle tärkeitä. Tutkimuksessa tuodaan esille, ettei ole yhtään sellaista toimijaa, jolla olisi sekä valtaa että motiivi tehdä muutoksia apujärjestelmän rakenteeseen. Tämä on merkittävä haaste tulevaisuuden kannalta sekä kehittyvien maiden aseman että apujärjestelmän uusiutumisen näkökulmista
