Luonnontuotealan raaka-ainetuotanto on sangen laaja käsite pitäen sisällään luonnontuotteiden keruun ja muun talteenoton luonnosta, luonnontuotteiden puoliviljelyn sekä tiettyyn rajaan asti myös niiden viljelyn. Luonnosta saatavilla oleva kasviperäinen raaka-ainevalikoima puolestaan on lähes rajaton: yleisimmin luonnontuotteiksi mielletään metsämarjat ja -sienet sekä villiyrtit, mutta myös erikoisemmat tuotteet kuten mahla, pihka, turve, jäkälät, sammalet tai vaikkapa kävyt kuuluvat metsien ja soiden tarjoamaan laaja-alaiseen raaka-ainevarastoon. Käyttötarkoituksia luonnosta saatavilla raaka-aineilla on vielä enemmän kuin itse tuotteita, sillä monilla niistä on kysyntää useammalla kuin yhdellä toimialalla. Raja siihen, mikä luetaan varsinaiseksi luonnon raaka-aineeksi, ja mitä on jo pidettävä jalostettuna tuotteena, on häilyvä.
Vaikka luonnontuoteala pitääkin sisällään hyvin monimuotoista toimintaa ja monenlaisia raaka-aineita, toimijakentän sangen yhtenevä mielipide kuitenkin on, että Suomen suuria vahvuuksia alalla ovat nimenomaan puhdas luonto sekä sen tarjoama raaka-aineiden rikkaus. Nykyajan ekologisuutta, terveellisyyttä, turvallisuutta sekä luonnonmukaisuutta suosivat kuluttajatrendit ovat erittäin suuri mahdollisuus, joiden hyödyntäminen esimerkiksi erilaisia sertifikaatteja tai brändejä käyttäen tuo tiedon tuotteen alkuperästä nopeasti ja luotettavasti ostopäätöksiä tekevälle kuluttajalle. Suomella voisi suuren potentiaalisen luomukeruualansa puolesta olla mahdollisuuksia profiloitua markkinoilla erityisesti puhtailla luomukeruutuotteillaan: esimerkiksi Lapin metsäalasta ainoastaan 325 hehtaaria ei kelpaisi luomutuotantoon (Mäkitalo & Vuorela 2014; kuva 3 sivulla 16). Todennetun laadun ohella Suomen pitkä historia luonnontuotteiden hyödyntämisessä sekä tallessa oleva kansanperinne tarjoavat mahdollisuuksia kehittää luonnontuotteista monia uudenlaisia toimeentulomahdollisuuksia.
Luonnontuotealan suuria hankaluuksia on jo vuosia ollut raaka-aineiden saatavuus (mm. Jankkila 2005, 13-14; Talvensaari 2010, 4-5). Kaupallisen poiminnan suosiota kotimaisten poimijoiden keskuudessa latistaa raaka-aineesta maksettava alhainen hinta. Työläs ja käsityövaltainen keruutyö ei houkuttele suomalaista nuorempaa polvea, sillä koneellistaminen ei ole keruutoiminnassa saanut vielä tuulta alleen. Kotimaisten poimijoiden ikääntyessä raaka-aineiden saatavuutta onkin pyritty esimerkiksi marja- ja jäkäläaloilla parantamaan tuomalla maahan ulkomaisia poimijoita. Tämä keino olisi mahdollista ottaa käyttöön muidenkin luonnontuotteiden parissa, erityisesti jokamiehenoikeuksien ja kerääjien verovapauden piiriin kuuluvien sienten sekä villivihannesten ja -yrttien osalta. Elintason nousu Aasian maissa saattaa tulevaisuudessa kuitenkin rajoittaa ulkomaistenkin poimijoiden kiinnostusta.
Tehokkuuden ja tuotantomäärien kasvattamisessa teknologian kehittäminen on tulevaisuudessa avainasemassa. Keruun ja käsittelyn koneellistaminen ja automatisointi sekä viljelyteknologian kehittäminen uusille viljelyyn otettaville luonnonkasveille ovat merkittäviä osa-alueita luonnontuotealan raaka-ainetuotannon kehittämisessä. Myös erilaisten sivuvirtojen hyödyntämismahdollisuudet tulee tutkia. Yrittäjiä on tuettava uuden teknologian käyttöönotossa, mikä tarkoittaa luonnollisesti taloudellista tukea, mutta myös yritysten aktiivista mukaanottoa kehitys- ja tutkimushankkeisiin sekä toimivaa tiedonjakoa. Tutkimustieto on saatettava nykyistä tehokkaammin käytännön toiminnaksi.
Tätä selvitystä tehtäessä kävi selväksi, että luonnontuotealan yrittäjien yrittäjyystaidoissa olisi usein parantamisen varaa. Yritystoimintaa hankaloittaa monissa tapauksissa toiminnan pienimuotoisuus, mikä ei salli suuria investointeja liiketoiminnan kehittämiseen. Alkutuotannon yrityksissä haasteena on usein myös pääoman pitkäaikainen sitoutuminen varastoihin. Kasvuhaluisten yritysten olisi nykyistä paremmin osattava valita oma erikoistumisalueensa ja hyödyntää muissa toiminnoissaan toisten yritysten osaamista. Pienten yritysten toimintaedellytyksiä voivat parantaa erilaiset yhteistyömuodot niin oman toimialan sisällä kuin verkostoitumalla sen ulkopuolelle, esimerkiksi matkailu- ja hyvinvointialojen sekä erityisesti raaka-ainetuotannon edistämiseksi myös metsäsektorin suuntaan. Yhteistyön hyötyjä on mahdollista tavoitella esimerkiksi yritysten yhteisillä laitehankinnoilla, markkinointiponnistuksilla tai alihankinnalla.
Saatiinpa raaka-aine keruusta tai viljelystä, suomalainen tuotanto kilpailee nykyajan globaalissa ympäristössä aina suurten ulkomaisten yritysten ja ketjujen kanssa. Kilpailua käydään usein hinnalla, jolloin suomalaisen tuotannon menestymismahdollisuuksia heikentävät ratkaisevasti kalliit työvoimakustannukset, pitkät etäisyydet ja energian korkea hinta. Suomalaisten tuotteiden selkeitä kilpailuetuja kuten tuotantoketjun läpinäkyvyyttä ja tuotteiden jäljitettävyyttä ei vielä ole osattu riittävästi tuoda maailmalla esiin, mikä korostui esimerkiksi LT-INNO -hankkeen Luonnontuotealan kehittyvä raaka-ainetuotanto -työpajan tuloksissa. Pohjoisten kasvuolosuhteiden tuomat todennetut edut tuotteiden ominaisuuksissa kuten vaikuttavien aineiden pitoisuuksissa, raaka-aineiden puhtaus sekä muut laatutekijät tulee hyödyntää markkinoinnissa nykyistä paremmin yhdessä pohjoisuuden ja eksoottisuuden mielikuvien kanssa.
Uusien asiakkaiden tavoittaminen sekä uudet myyntikanavat ovat LT-INNO -hankkeessa tehtyjen kyselyiden ja haastatteluiden perusteella tärkeitä yrityksen liiketoimintaan vaikuttavia tekijöitä. Kaikille yrityksille on yhteistä kysynnän huomioimisen tärkeys, ja esimerkiksi sopimustuotantoa kehittämällä on mahdollista päästä hyviin lopputuloksiin. Jatkojalostajien järkevät kohderyhmävalinnat saattavat mahdollistaa korkeamman hinnan maksamisen laadukkaasta raaka-aineesta, mikä vaikuttaa raaka-ainetuotannon kannattavuuteen ja parantaa sitä kautta raaka-aineen saatavuutta. Villinä luonnossa ilman tuotantopanoksia kasvanut raaka-aine on tuotteistettava ja markkinoitava selvästi erillään peltoviljelyn massatuotannosta, sillä hintataso on näillä raaka-aineilla lähtökohtaisesti väistämättä erilainen.
Pitkällä aikavälillä luonnontuotealankin raa-ka-ainetuotantoon tulee vaikuttamaan myös ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia raaka-ainetuotantoon on haastava ennustaa, mutta oletettavasti peltoviljelyn kilpailukyky eteläisempiin maihin verrattuna paranee, kun taas luonnossa kasvavien pohjoisten lajien elintila tullee suppenemaan. Metsäekosysteemeihin vaikuttaa myös ilmastonmuutosta vastaan käytävä kamppailu, sillä esimerkiksi bioenergian käytön lisääminen kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi merkitsee entistä suurempia hakkuutähteiden ja kantojen keruumääriä, mikä ei voi olla vaikuttamatta hakkuualueiden uudistumiseen ja lajistoon
