Pöyhiä, Reino

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto

Pääkirjoitus | tiedePalliatiivinen hoito kohdentuu edelleenkin en-sisijaisesti syöpäpotilaisiin. Kansainvälisten tut-kimusraporttien mukaan vain alle viidennes saattohoitokotien potilaista on hoidossa sydä-men, keuhkojen, munuaisten tai hermoston sairauksien loppuvaiheen takia (1,2). Tätä vah-vistavat omat kokemukseni työskenneltyäni vii-me vuosina saattohoidossa Ruotsissa ja Englan-nissa sekä monet keskustelut ulkomaisten kol-legojen kanssa. Vastikään julkaistiin yhdysvaltalainen tutki-mus, jossa oli selvitetty liki 60 000 potilaan elä-män loppuvaiheita (3). Sairautensa loppuvai-heessa olevista syöpää tai dementiaa sairasta-neista potilaista 74 % ohjattiin palliatiiviseen konsultaatioon, mutta muiden elinten sairauk-sien loppuvaiheessa tätä mahdollisuutta tarjot-tiin vain 43–50 %:lle potilaista. Keskimäärin kolmannes potilaista, joilla oli loppuun pala-neet munuaiset, sydän tai keuhkot, kuoli teho-osastolla, levinnyttä syöpää tai dementiaa sai-rastaneista onneksi vain 9–13 %. Tästä laajasta amerikkalaisaineistosta selvitettiin myös 34 000 omaisen näkemystä palliatiivisen hoidon laa-dusta, ja se oli läheisten mielestä huonompaa muille kuin syöpä- ja dementiapotilaille. Mu-nuaisten, sydämen tai keuhkojen vajaatoimin-nan loppuvaiheen hoidossa lääkärit tekivät el-vyttämättäjättämispäätöksen ja keskustelivat omaisten kanssa harvemmin kuin syöpä- tai dementiapotilaiden hoidossa.Tutkimus osuu sekä terveyspolitiikan että lää-ketieteen ytimeen. WHO:n arvion mukaan vuo-sittain 20 miljoona ihmistä tarvitsee hyvää pal-liatiivista hoitoa elämänsä loppuvaiheessa (4). Muita kuin syöpäsairauksia sairastavista poti-laista noin 70 %:n on arvioitu tarvitsevan pallia-tiivista hoitoa. Tämän joukon ohjaaminen teho-hoitoon kuluttaa terveysmenoja hyödyttömästi ja aiheuttaa korvaamatonta kärsimystä. Tarve ja tarjonta eivät kohtaa.Vanhoihin esteisiin ei enää kannata vedota – näitä ovat olleet hoitopäätösten ja keskustelujen vaikeudet, ennusteen arvioinnin tuska, ajatus että ”palliatiivinen lääketiede ei ole oikeaa lää-ketiedettä”, puutteelliset organisaatiot ja kor-keat kustannukset. Usean sairauden ennusteen laatiminen ja hoitolinjan valinta on nykytiedon valossa mahdollista (5,6). Eri sairauksien loppu-vaiheen kulkua ymmärretään (7). Palliatiivisen lääketieteen asema on kansainvälisesti tunnus-tettu ja osaaminen laajenee myös Suomessa. Kotimaiseen erityispätevyysohjelmaan on koko ajan tulossa enemmän lääkäreitä kuin voidaan ottaa. Tutkimustyötä tehdään ja suomalainen palliatiivisen hoidon oppikirjakin on päivitetty kansainvälisten mittojen mukaiseksi.Olisiko siis jo aika suunnata kuolinapukes-kustelu palliatiivisen hoidon saatavuuden ja laa-dun parantamiseen? Amerikkalaiset tutkijat pe-räävät resursointia, ja se on avainkysymys Suo-messakin. Sairaaloissa palliatiivisen hoidon konsultaatiotiimit ja vastaanotot on koettu tar-peellisiksi. Palliatiivisen lääketieteen ja hoidon perusopetus pitäisi liittää oppivaatimuksiin se-kä lääkäri- että hoitajakoulutuksessa. Palliatiivi-sen lääketieteen kurssin tulisi kuulua kaikkiin kliinisiin erikoistumisohjelmiin. Jokaiseen tie-dekuntaan pitäisi saada palliatiivisen lääketie-teen professuuri. Ruotsin mallin mukainen po-tilasrekisteri (Palliativregistret) (8) auttaisi var-masti palliatiivisen hoidon laadun valvonnassa ja kehittämisessä. Kaikki nämä ovat toimia, joihin olisi aika ryh-tyä nyt. Investointi palliatiiviseen hoitoon tukisi kustannustehokkuutta ja samalla auttaisi meitä kaikkia elämään ihmisarvoisesti niin pitkään kuin on suotu. ●Eikö ole jo aika investoida palliatiiviseen hoitoon?Tarve ja tarjonta eivät kohtaa.Reino Pöyhiäpalliatiivisen lääketieteen dosentti, Turun yliopistoanestesiologian ja tehohoidon dosentti, Helsingin yliopistojohtava ylilääkäri, Kaunialan sairaalaKiRjallisuutta 1 West E, Pasman HR, Galesloot C ym. Hospice care in the Nether-lands: who applies and who is admitted to inpatient? BMC Health Services Res 2016;16:33.2 Hess S, Stiel S, Hofman S ym. Trends in specialized palliative care for non-cancer patients in Germany – data from the national hospice and palliative care evaluation (HOPE). Eur J Intern Med 2014;25:187–92.3 Wahcterman, Pilver C, Smith D ym. Quality of end-of-life care provided to patients with different serious illnesses. JAMA Intern Med 2016;176:1095–102.4 Connor SR, Bermedo MCS, toim. Global atlas of palliative care at the end of life; WHO. Worldwide Palliative Care Alliance, 2014.5 Medici V, Rossaro L, Wegelin JA ym. The utility of the model for end-stage liver disease score:  a reliable guide for liver transplant candidacy and, for select patients, simultaneous hospice referral. Liver Transpl 2008;14:1100–6.6 Lamba S, Quest TE. Hospice care and the emergency department: rules, regulations, and referrals. Ann Emerg Med 2011;57:282–90.7 Amblás-Novellas J, Murray SA, Espaulella J ym. Identifying patients with advanced chronic conditions for a progressive palliative care approach: a cross-sectional study of prognostic indicators related to end-of-life trajectories. BMJ Open 2016;6:3012340.8 Svenska palliativregistret. http:\palliativ.se2771Suomen LääkäriLehti 44/2016 vSk 71

Eikö ole jo aika investoida palliatiiviseen hoitoon?

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto