Circular economy driven by geoeconomics and geopolitics

Abstract

Tutkielma käsittelee kiertotaloutta ja maailmantalouden keskinäisriippuvuuksien vaikutusta sen kehittymiseen globaalilla tasolla ja etenkin Euroopan Unionin kontekstissa. Tutkielmassa päähuomio kohdistuu Kiinan keskeiseen asemaan useiden merkittävien raaka-aineiden, erityisesti harvinaisten maametallien louhinnassa sekä tuotannossa. Kiinan keskeisestä asemasta on tullut riski muille maille, sillä muut maat ovat riippuvaisia Kiinasta kyseisten raaka-aineiden suhteen ja riskit osittain aktualisoituivat 2010-luvun alussa Kiinan asettaessa rajoituksia raaka-aineiden viennille. Tutkimus yrittääkin havainnollistaa pystyykö Kiina käyttämään muiden riippuvuutta raaka-ainetoimituksista ’aseena’, toisin sanoen käyttämään raaka-aineita geoekonomian ja geopolitiikan välineenä. Tutkimuksen toinen keskeinen huomio koskee miten Kiinan toimet, ja maailmantalouden keskinäisriippuvuudet ovat toisaalta nopeuttaneet kiertotalouden kehitystä etenkin EU:n kontekstissa. Tutkimuksen ensimmäinen puolisko esittelee keskeiset konseptit kuten kiertotalouden sekä keskinäisriippuvuuteen liittyvät kansainvälisen politiikan teoriat. Kolmannessa osiossa esitellään maailmantalouden kehittymistä ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta nykyiseen globaaliin talouteen ja huomio kiinnittyy varsinkin kehityskulkuihin, jotka johtivat keskinäisriippuvuuden syntymiseen ja Kiinan aseman vahvistumiseen. Neljäs osio käsittelee Kiinan asemaa raaka-aine louhinnan ja tuotannon keskuksena ja pohjustaa kuudennen osion analyysiä siitä, että käyttikö Kiina vientirajoituksia ’aseena’. Neljännessä osiossa käsitellään myös Kiinan tuontikieltoa muovijätteelle, mikä on osaltaan vauhdittanut kiertotaloutta muilla alueilla. Tutkielman viides osio esittelee EU:n kiertotaloutta ja arvioi kriittisesti EU:n teknologiakeskeistä lähestymisnäkökulmaa kiertotalouteen. Kuudes osio kokoaa aiempien osioiden havainnot yhteen ja pohtii toimiko Kiina strategisesti vientirajoitusten kanssa ja voisiko se toimia tällä tavoin tulevaisuudessa. Seitsemäs osio on lyhyt katsaus kiertotalouden potentiaalisista globaaleista talousvaikutuksista. Tutkimuksen keskeisiin havaintoihin kuuluu epävarmuus Kiinan toimien strategisuudesta, jota on vaikea todentaa. Keskinäisriippuvuuden kasvu ja siirtymä hiilineutraaliin tulevaisuuteen kasvattavat useiden raaka-aineiden kysyntää, joiden kauppaa Kiina hallitsee. Tutkimus havaitsi kyseisestä Kiina-riippuvuudesta irtoamisen olevan haastavaa, jolloin Kiinan keskeinen asema tuskin olennaisesti muuttuu lähitulevaisuudessa. Kiristyvät suurvaltapoliittiset jännitteet tekevät riippuvuuden Kiinasta haastavaksi muille. Loppuhavaintoihin sisältyy myös kiertotalouden välttämättömyys globaalin materiaalikulutuksen kasvaessa. Tutkimuksen kantava teema on myös kiertotaloudesta käytävän keskustelun monipuolistaminen käsittämään myös kansainvälisen politiikan teorioita, joiden määrä on toistaiseksi vähäinen

    Similar works