Kirja-arvostelu: Collegium Medicum : lääkintöhallitus 1878-1991 / Allan Tiitta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2009

Pulma, Panu

Julkari

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 74 (2009):6          683Näinä aikoina, kun iltapäivä-lehdet ja nettipalstat lietsovat si-kainfluenssapaniikkia, terveys-keskukset keksivät jälleen jono-tusjärjestelmiä ja THL:ksi muut-tunut instituutio pääsee otsikoi-hin reippailla leikkauksillaan, on kenties hyvä istahtaa mukavaan nojatuoliin ja avata Allan Tiitan massiivinen tietoteos Lääkintö-hallituksen vaiheista. Sängyssä tätä tiiliskiveä ei ainakaan seläl-lään nimittäin lue.Miten ihmeessä tuberkuloosi saatiin taltutettua? Miten sota- aikana täisaunotettiin koko kan-sa ja estettiin uhannut pilkku-kuume-epidemia? Miten Euroo-pan köyhiin ja maatalousvaltai-siin maihin kuuluneessa Suo-messa pystyttiin rakentamaan jokseenkin kattava julkinen sai-raalaverkosto? Kouluterveyden-huolto? Neuvolat? Hammashoi-to? Listaa voisi jatkaa moniin suuntiin. Suomalainen tervey-den- ja sairaanhoitojärjestelmä kehittyi 1900-luvun jälkipuolis-kolla sellaiseksi, että ulkomaalai-set kävivät sitä ihailemassa kuin Pisa-kouluja nykyään. Lääkintö-hallituksen johto otti kaikki vie-raat mielellään vastaan, koska heidän näkökulmastaan kysees-sä olivat nimenomaan Lääkin-töhallituksen aikaansaannokset.Allan Tiitta on kokenut insti-tuutiohistorioitsija, joka tun-netaan perusteellisuudestaan ja hyvästä asiaproosastaan. Sik-si lukijan kannattaa ehkä varata vahvaa kahvia lukuseurakseen. Mutta rehellisesti sanoen vaiva kannattaa nähdä, jos on yhtään kiinnostunut saamaan kerrankin kunnollisen kokonaiskuvan sii-Lääkintöhallitus kovassa paketissaPanu Pulmaallan Tiitta Collegium medicum. lääkintö-hallitus 1878–1991 Terveyden ja hyvinvoinnin  laitos, 2009tä, miten, missä vaiheessa ja mik-si meidän terveydenhuoltojärjes-telmämme on muodostunut ny-kyisenlaisekseen. Siihen miksi se on kriisiytynyt 2000-luvun alus-sa, täytyy vastaukset hakea muu-alta. Tiitta toki kuvailee kunkin vaiheen alussa yleistä yhteiskun-nallista ja poliittista kehitystä, mutta terveydenhuoltojärjestel-män kokonaiskehityksen ja ylei-sen yhteiskunnallisen kehityk-sen välisen suhteen analyysi jää monin paikoin pintapuolisek-si. Varsinkin valtionosuusjärjes-telmien ja kunta–valtio-suhteen muutokset 1980-luvulta eteen-päin selittävät paljon sitä, mik-si asiat ovat nykyään sillä tolalla, millä ovat. Suomi ajettiin EU-kuntoon, ja sen hedelmiä julki-nen terveydenhuolto nyt nauttii.Mutta Allan Tiitan aiheena on Lääkintöhallitus, ja siihen hän pureutuu perusteellisesti ja sy-vältä. Tutkimuksen jaksottelu menee pääjohtajakausien mu-kaan, ja Tiitta panee paljon pai-noa kunkin pääjohtajan merki-tyksen ja ansioiden käsittelyyn. Eikä syyttä, sillä esim. Hannes Ryömän ansiot 1930-luvun sai-raalaprojektien läpiviemisessä, Oskari Reinikaisen uurastus so-ta-ajan äärimmilleen pingote-tuissa oloissa tai Niilo Pesosen toimet sodan jälkeisessä paino-pisteen suuntaamisessa sairaan-hoidosta kansanterveyteen ovat kiistattomia ja ansaitsevat asian-mukaisen kirjaamisen aikakirjoi-hin. Tiitta analysoi myös Lääkin-töhallituksen kehitystä keskusvi-rastona, problemaattiseksi keh-keytyvää suhdetta ensin sisämi-nisteriöön, jonka alaisena se toi-mi, ja sittemmin sosiaali- ja ter-veysministeriöön, normijohta-misen ongelmia tilanteessa, jossa lääninhallitukset saivat jatkuvas-ti lisää valtuuksia ja kunnat vaa-tivat lisää vapauksia. Eräänlai-sena keskusviraston arkkityyppi-nä, joka valvoi lääkäreitä, jakeli apteekkioikeuksia, käsitteli steri-lointilupia ja ohjasi koko paisu-vaa terveyssektoria niin suures-sa kuin pienessä, Lääkintöhalli-tus muodostui helpoksi kohteek-si kaikenlaiselle kritiikille. Kun virkamieskunnan professionaali-nen taso oli korkea ja professio-tietoisuus vieläkin suurempi, oli kritiikin vastaanottokyky varsin heikko. Professiobyrokraattinen henki tekee Lääkintöhallitukses-ta erityisen kiehtovan kohteen hallintohistorialliselle tutkimuk-selle. Tiitan tarkka kuvaileva ote antaisi jollekulle teoreettisem-min asioita tarkastelevalle hyvää aineistoa. On ymmärrettävää, että Tiitta käy perusteellisesti läpi sen pit-kän poliittisen prosessin, joka lopulta johti Lääkintöhallituk-sen yhdistämiseen Sosiaalihalli-tuksen kanssa ja sittemmin muo-donmuutokseen Stakesiksi, jon-ka eräs laitokseen työllistetty kir-jailija nimesi ”suolakaivokseksi”. Tiitan näkökulman valinta on tässäkin kohtaa johdonmukai-nen: niin kuin viraston työken-tän hahmottamisessa näkökul-684          YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 74 (2009):6ma on virastojohdon, on myös Lääkintöhallituksen lopettamis-prosessia tarkasteltu ennen muu-ta johtajatasolta. Ja siltä tasolta koko prosessi näyttäytyy vähin-täänkin huonosti perustellulta. Tiitta harmittelee valtansa me-nettäneiden viraston johta jien lailla, kuinka tärkeää olisi ollut säilyttää terveyskentän langat Lääkintöhallituksen professioby-rokraattien käsissä. Tässä kohtaa lukija arvelee, että Tiitta on hie-man liian uskollinen valitsemal-leen tarkastelukulmalle.On mahdotonta antaa kuvaa kaikesta siitä terveysalan kehi-tyksestä, joka 1880-luvulta al-kaneella satavuotiskaudella tu-lee Lääkintöhallituksen histori-assa käsitellyksi. On oikeasti hie-noa, että tällainen kokonaisku-va on nyt luotu. Collegium Me-dicum tulee olemaan varmas-ti äärimmäisen tärkeä lähde-teos monen alan tutkijalle – vä-hän samaan tapaan kuin pääjoh-taja O.E.A. Hjeltin 1890-luvun alussa julkaisema ”Svenska och finska medicinalverkets histo-ria” tai pääjohtaja Niilo Pesosen myös paljon hakuteoksena käy-tetty ”Terveyden puolesta – sai-rautta vastaan” (1980) ovat ol-leet. On hienoa, että THL eh-ti tämän tutkimuksen maksaa ja kustantaa, se tuli tehneeksi kult-tuuriteon. Nyt tällaiseen ei var-maan enää olisi varaa.Allan Tiitta on paketoinut suomalaisen terveyspolitiikan ja terveydenhuollon kokonais-järjestelmän kehityksen tiiviiksi paketiksi – lukijan näkökulmas-ta ehkä liiankin tiiviiksi. Mutta ehkä ei kannatakaan lukea teosta yhtenä kokonaisuutena, vaan pa-loitella se kunnolla ja sitten pu-reskella. Jälkimaku on tiedon-nälkäistä miellyttävä. Teoksensa johdannossa Pauli Kettunen esittää, että globalisaa-tiosta puhutaan usein ”meidän uutena haasteenamme”. ”Meil-lä” viitataan kansalliseen koko-naisuuteen, vaikka saman tien saatetaan väittää, että globalisaa-tion myötä tällaiset kokonaisuu-det ovat häviämässä. Kettusen sa-nat synnyttävät mielikuvan glo-balisaatiosta deterministisenä il-miönä, joka tulee meille jostakin muualta ja uhkaa hävittää mei-dät. Kun suomalainen yhteis-kunta esitetään globalisoinnin passiivisena kohteena, vastaus ”meidän uuteen haastee seemme” näyttäytyy kahtena vaihtoehto-na. Meidän olisi joko torjuttava globalisaatio tai osallistuttava sen kansallisia kokonaisuuksia hävit-tävään projektiin eli hävitettävä itse itsemme.Teoksessaan Kettunen tar-Rokan Antti vastaan globalisaatioulla VierTolaPauli Kettunen Globalisaatio ja kansallinen me. Kansallisen katseen  historiallinen kritiikki Vastapaino, 2008kastelee sitä, miten globalisaa-tio muovaa nationalismia, kun globaali talouskilpailu vahvis-tuu politiikan sisältöjä saneleva-na tavoitteena ja pakkona. Luki-joilta tuskin on jäänyt huomaa-matta, että erityisesti kansainvä-lisestä kilpailukyvystä vuosien mittaan käytyyn keskusteluun on liittynyt tietty sävy politiikan ja talouden vaikuttajien lausun-noissa. Julkisessa puheessa glo-balisaatio esitetään uhkana, jon-kinlaisena deterministisenä voi-mana, jonka edessä kaiken enti-sen on muututtava ja alistuttava. Kun globalisaatiolle alisteisik-si määrittyvät myös kansallinen politiikka ja demokratia, syntyy kysymys siitä, kuka tai ketkä sil-loin alistuvat?Nationalistinen ”me” perus-tuu mielikuvaan lujasta kansal-lisesta yhteisyydestä, jonka poh-jana on jonkinlainen historialli-nen, kulttuurinen ja/tai geneet-tinen ainutlaatuisuus. Suomalai-suuden nationalistinen kuvaus ei kuitenkaan ruohonjuuritasol-ta katsottuna vaikuta kovin yh-tenäiseltä tai aidolta. Demokra-tiassa puolestaan on kysymys eri-laisten yhteiskunnallisten pyrki-mysten jatkuvasta kamppailusta ja neuvotteluista kulttuurin, po-litiikan ja talouden alueilla. Ket-kä siis ovat se kansallinen ”me”, joka Suomen rajoilla kohtaa glo-balisaation ja tekee siitä tietyil-lä ominaisuuksilla varustetun, enimmäkseen uhkaavan ilmiön? 

Lääkintöhallitus kovassa paketissa

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100755/pulma.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Lääkintöhallitus kovassa paketissa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari