Kirja-arvostelu: Suomalainen lapsi / Leena Kartovaara ja Hannele Sauli. Helsinki, 2000

Kainulainen, Sakari

Julkari

geenit ovat niin monessa mukana,voi olla myös vapauttavaa. Voimmeparemmin hyväksyä itsemme sellai-sena kuin olemme, ilman että jou-dumme jatkuvasti pohtimaan ah-distuneena sitä, mikä ympäristös-sämme on tämän tai tuon ”taudin”meissä aikaansaanut. Tässä on pakko myös nostaa esiinkysymys tahdon vapaudesta, johonRidley kirjansa päättää. Hän lähes-tyy asiaa Humen haarukan kautta:joko tekomme ovat ennalta määrät-tyjä, jolloin emme ole niistä vas-tuussa, tai sitten ne ovat sattumanseurausta, jolloin emme myöskäänole niistä vastuussa. Miten tämänjälkeen oikeutamme esimerkiksi ri-kosoikeuden toiminnan ja rankaise-misen? Meihin on kuitenkin lajinaluotu sellainen mahdollisuus, ettävoimme ylittää tuon ”ennalta mää-räytymisen”. Vaikka kantaisimmekaikkia niitä geenejä, jotka edesaut-tavat nopeaa ja pahaa alkoholisoitu-mista, meistä ei silti välttämättä tu-le alkoholisteja. Eikä silloinkaan,kun sosiaalinen ympäristömme suo-sii suuressa määrin viinanjuontia. Jakuitenkaan ei ole kysymys mistääntäydellisestä satunnaisuudesta. Onkysymys miljoonista asioista (vrt.kaaosteoria), jotka ovat mukana vai-kuttamassa. Juuri nämä vaikuttavattekijät (determinoivat, ei kuiten-kaan pakottavat) luovat meidät jameidän tahtomme. Olisi järjetöntäsanoa, että emme ole vastuussa te-oistamme, koska jos meillä olisi ol-lut toiset vanhemmat, olisimme toi-mineet toisin. Olemme vapaita sel-laisina kuin olemme. Luonnonva-linta on luonut meihin kyvyn nous-ta ja ylittää ympäristön asettamat es-teet, koska se auttaa sopeutumaan.Ridley päättääkin kirjansa tyylik-käästi: ”Ei tietenkään ole olemassayhtä vapaan tahdon geeniä, muttasen sijaan on olemassa jotain jokaon paljon upeampaa: kokonainenihmisen luonto, joustavasti kromo-someistamme määräytyvä ja luon-tainen meille jokaiselle. Jokaisella onainutlaatuinen ja erilainen sisäinenluonto. Minä itse”. Tämä minä onvapaa. Tästä ei kuitenkaan seuraa,etteikö uusin tutkimus voisi tuottaahaasteita ainakin eräiden rikoslajienkohdalla sille vapaan tahdon käsi-tykselle, jota perinteinen rikosoi-keudellinen ajattelu edelleenkinvahvasti käyttää. Mutta se tosiseik-ka, että asioille on syynsä, ei tee va-paan tahdon käsitettä yleensä mer-kityksettömäksi. Judith Rich Harris on kirjassaan”Kasvatuksen myytti” tuonut esiinsen, miten koko kysymys ympäris-töstä ja sen vaikutuksesta on poh-dittava uudelleen. Niin SigmundFreud, John Watson kuin MargaretMeadkin lähtivät annetusta kasva-tusdeterministisestä ajatuksesta, jotaei  tarvitse tutkia eikä testata. Tä-män harhan kanssa olemme pitkääneläneet. Hienolta tuntuu se evoluu-tioteoreettinen ajatus, jonka mu-kaan luonnon kannalta ei ole mi-tään ”järkeä” tehdä meistä aivan sa-manlaisia (kasvatuksen kautta) kuinvanhempamme. Saamme heiltä”vain” geenit.Yhteiskunta- ja käyttäytymis-tieteiden on pakko ottaa uusin bio-loginen tutkimustieto tosissaan. Sa-malla on otettava kaksi askelta taak-se ja osin palattava Charles Darwi-niin ja kurottava umpeen tämä ”on-tologinen keskeytys”. Jotkut puhu-vat jo siitä, miten biologian ja psy-kologian raja on häipymässä ja  mi-ten myös sosiologian olisi syytä ”tar-kistaa kantaansa”. Oli miten oli,keskusteluun on syytä mennä mu-kaan. Sitä ei ole syytä jättää vain Yr-jö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasenvastuulle. Ridleyn kirja tarjoaa näi-tä mahdollisuuksia erittäin monentutkimusalan näkökulmasta. MATTI LAINEYHTEISKUNTAPOLITIIKKA66 (2001): 2188MATT RIDLEYPERIMÄ – IHMISEN HISTORIA 23 KAPPALEESSASUOMENTANUT SUSANNE SOMERSALOESIPUHE LEEVI KÄÄRIÄINENHELSINKI: ART HOUSE, 2000335 s.Tilastokeskuksen yliaktuaarit ovatinnostuneet kaivamaan tilastojenkätköistä ja luokittelujen uumenistaesiin suomalaisen lapsen sellaisenakuin hän rekistereissä ja tutkimusai-neistoissa näyttäytyy. Aiempaa näinlaajaa tarkastelua ei ole tehty. Teok-sen tuottaminen on siis monessakinmielessä merkittävä ja ansiokas teko.SUOMALAISEN LAPSEN ELÄMÄÄTällaista peruskuvausta ovat kaivan-neet monet.Julkaisussa perataan auki lapsuu-den koko materiaalinen olemus yk-sivuotisjaottelua käyttäen. Tarkaste-lujen tilastollinen aikajänne liikkuulähinnä 1990-luvun loppupuolella,mutta sisältää myös runsaasti tietojavarhaisemmista ajoista, pisimmil-lään vuodesta 1950 asti. Näin teosvalottaa paitsi tämän päivän lap-suutta myös edellisen sukupolvenlapsuutta. Keskeisimmät tarkasteluttehdään kuitenkin vuosien 1997 ja1998 tilastojen pohjalta 0–17-vuo-tiaita lapsia ja nuoria eritellen.Kirjoittajat ovat lähteneet purka-maan lapsuutta lähinnä temaatti-sesti tai elämänpiireittäin luokitel-len. Näitä luokitteluita on 16 ja netoimivat myös teoksen päälukujenryhmittelijöinä. Pää- ja alalukuihinon sisällytetty tasan 150 taulukkoa.Taulukoista on väännetty useinmyös kuvio havainnollistamaan tu-losta. Kaikki julkaisun 150 tauluk-koa ja 86 kuviota on upotettu teks-tiin. Liitteitä ei ole ainuttakaan.Lukija jo arvannee, mitä tulenteoksesta kritisoimaan. Ensin kui-tenkin lyhyt esittely. Teos antaa siisajallisesti ja temaattisesti monimuo-toisen kuvan suomalaisen lapsenelämästä. Teksti lähtee liikkeelle las-ten etnisten taustojen esittämiselläsiirtyen tämän jälkeen vanhempienja isovanhempien kuvaukseen. Seu-raavana vuorossa ovat lasten van-hempien avioerot ja niihin liittyvätongelmat. Tämän jälkeen palataantakaisin lapsiin esittämällä lasten it-sensä avioituminen (!), asuminen jamuuttaminen numeroina. Vanhem-pien työssäkäynnin kuvaus tuleenäiden jälkeen, ja sitä seuraavat lu-vut päivähoidosta, koulunkäynnistäja työssäkäynnistä. Seuraavaksi pa-lataan taas kuvaamaan perheidentoimeentuloa ja lasten kulutusta.Iloisen lapsuuden synkeä loppu ononnistuttu saamaan aikaan laitta-malla viimeisiksi luvuiksi kuvauksetlasten rikollisuudesta ja turvatto-muudesta. Teoksen viimeinen lukukertoo imeväiskuolleisuudesta.Huh sitä tietomäärää ja temaat-tista vuoristorataa! Tietomääränsäpuolesta julkaisu on erinomaisenhyvä ja kattava. Lukijaystävällisyy-dessä sen sijaan kaipaisi joitainmuutoksia jatkopainoksiin. Tämänkahteen suuntaan vetävän ilmiönkanssa ovat myös kirjoittajat selväs-ti joutuneet taiteilemaan. Teoksen parhainta antia ovat nekohdat, joissa kirjoittajat ovat unoh-taneet tiukan tilasto-orientoituneenkuvailun ja lähteneet ”pehmeäm-mille poluille” puhumaan ”mum-moloista” ja ”muista epämääräi-syyksistä”. Asiat voi sanoa niin mo-nella tavalla. Voidaan sanoa esimer-kiksi, että ”äidin 1. ja 2. lapsen syn-tymäetäisyys on neljä vuotta”, mut-ta mieluummin luen sen näin: ”– –jos perheeseen ei ala kuulua seuraa-vaa lasta neljän vuoden kuluessa,esikoisen mahdollisuudet saadaenemmän kuin yksi leikkikaveri ko-tiin heikkenevät”.Paikka paikoin teksti oli myösvarsin vaikeaselkoista johtuen siitä,että kirjoittajat olivat pitäytyneet sa-natarkasti erilaisissa tilastollisissamäärittelyissä. Useammankaan lu-kemisen jälkeen en väsyneenä ym-märtänyt, mitä olin lukenut. On-neksi näitä kohtia ei ollut paljon.Kokematon tilastojen lukija uu-puu taulukoiden ja kuvioiden me-reen. Teoksen luettavuuden kannal-ta soisi harkittavan, että osa taulu-koista siirrettäisiin liitteiksi. Käyty-ään läpi ensimmäisen taulukon, jos-sa kuvataan lasten ja syntyneidenmääriä ja kokonaishedelmällisyys-lukuja vuosina 1940–1998 (vuodentarkkuudella, tottakai) lisättynä en-nusteilla vuoteen 2030, on lukija jokypsää tavaraa. Vielä jos jaksaa kah-lata taulukosta 1.4 tiedon, että Suo-messa asui vuonna 1999 kaksi tyt-töä ja kolme poikaa, jotka puhuivatslovakkia, niin alkaa harkita teoksenjättämistä yöpöydälle. Sitä ei kui-tenkaan kannata tehdä, monta mie-lenkiintoista tietoa jäisi silloin ha-vaitsematta! Alku lähtee siis liik-keelle turhan kuivakkaasti.Tulosten esitystapa noudattaa jo-kaisen luvun kohdalla samaa kaa-vaa: taulukoissa esitetään tiedot yh-den vuoden tarkkuudella, muttatekstissä käsitellään vain yleistä tren-diä tai jotain erityisen mielenkiin-toista yksityiskohtaa. Näin onkinhyvä, sillä lukijahan pääsee herkut-telemaan tarkemmilla taulukkotie-doilla, milloin niin haluaa. Jotenkinsama junnaus alkaa kuitenkin käydäraskaaksi: uusi teema tai elämänaluekäydään läpi syntymästä äänes-tysikäiseksi tuloon asti. Aivot ha-luaisivat jotenkin kulkea eteenpäinteosta lukiessa, että pysyisivät vir-keinä!Rakenteellisena korjausehdotuk-sena voisi ajatella teoksen ryhmitte-lemistä uudelleen niin, että tekstikuljettaisi jollain tasolla lapsen elä-mänkulun tai kasvuun ja kehittymi-seen liittyvän juonen. Aloitettaisiinesimerkiksi läheltä syntymää ja lo-petettaisiin työntekoon ja opiske-luun. Jossain välissä koluttaisiin sit-ten läpi ikään kuulumattomat asiat.Vielä jos ”turhat” taulukot olisi si-joitettu liitteisiin, niin jopa kelpaisilukea suomalaisen lapsen muotoku-vaa! Lapsen kehitykseen ja kasvami-seen liittyvä teemoittelu on tietystiaika naiivi ratkaisu, mutta sopisikosittenkin aiheeseen?Odottelen kiinnostuneena seu-raavaa katsausta suomalaisen lapsenelämään!SAKARI KAINULAINENYHTEISKUNTAPOLITIIKKA66 (2001): 2189LEENA KARTOVAARA & HANNELE SAULISUOMALAINEN LAPSISVT. VÄESTÖ 2000: 7HELSINKI: TILASTOKESKUS, 2000208 s.

Suomalaisen lapsen elämää

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101306/012kainulainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Suomalaisen lapsen elämää

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari