Saarinen, Aino

Finnish

Julkari

YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 85 (2020):5–6          561KOMMENTTIOlen ilahtunut väitöskirjani osatutkimuksen saa-masta huomiosta mutta lievästi hämmästynyt kir-joituksen työstäni virheitä hakevasta sävystä, kos-ka Jani Erolan, Heikki Hiilamon ja Markus Laa-nisen samasta aineistosta tekemä uusi tutkimus päätyy odotetusti samaan lopputulokseen kuin al-kuperäinen tutkimukseni: 1) varhaiskasvatus ei ole yhteydessä oppimistuloksiin 15 vuoden iässä, tai yhteydet ovat hyvin heikkoja, ja 2) varhaiskasva-tuksesta näyttävät hyötyvän hiukan enemmän ne lapset, joilla on hyvä perhetausta, kuin heikoista lähtökohdista tulevat lapset. Tulos viittaa siihen, että varhaiskasvatus ei onnistu tasoittamaan myö-hempiä oppimiseroja, vaan varhaiskasvatuksesta hyötyvät lievästi enemmän ne lapset, joiden per-hetausta on suotuisa. Tulos on yhdenmukainen laajan tutkimusnäytön kanssa, samoin kuin Kan-sallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) viimeisimmän raportin kanssa, joka toteaa, että lapsen varhaiskasvatustaustalla ei ollut suoraa yh-teyttä 1. luokan koulumenestykseen, vaan monen-laiset varhaiskasvatuspolut voivat ennustaa hyvää koulumenestystä. Ero Erolan ym. ja minun tutkimukseni välillä on tulkinnassa: paljonko painoarvoa voi antaa tu-lokselle, joka havaitaan kymmenien analyysien jäl-keen, onko se todellinen vai tulkittava mieluum-min sattumaksi. Tutkimukseni löysi, kuten olen artikkelissani todennut, heikon positiivisen yhtey-den päivähoidon ja matematiikan arvosanan vä-lillä, mutta ei yhteyttä muiden oppiaineiden ar-vosanoihin, eikä tulos kestänyt ns. sensitiivisyys-testausta eli Bonferroni-korjausta. Tällaista tulos-ta tiede pitää sattumanvaraisena. Tulee myös ky-syä, mikä käytännön merkitys on lopulta 1,9–9,9 pisteen (oppiaineesta riippuen) erolla niiden las-ten välillä, jotka osallistuivat vs. eivät osallistuneet varhaiskasvatukseen, kun testipistemäärät vaihte-livat kaiken kaikkiaan asteikolla 202–737 (mate-matiikka), 234–794 (luonnontieteet) tai 73–750 Vastine Jani Erolan, Heikki Hiilamon ja Markus Laanisen kirjoitukseen ”Lasten päivähoitovalintojen yhteys PISA-menestykseen – Ristiriitaisia tuloksia ja tulkintoja”AINO SAARINEN(lukutaito). Tällä vaihteluvälillä (1,9–9.9 pistettä) liikkuivat Erolan ym. saamat korkeimmat tilas-tollisesti merkitsevät standardoimattomat regres-siokertoimet. Suuri osa Erolan ym. havaitsemis-ta eroista oppimistuloksissa oli tätäkin heikompia varhaiskasvatukseen osallistuneiden vs. ei-osallis-tuneiden lasten välillä.Käyttäytymistieteissä tieto ei koskaan muodostu yhdestä artikkelista vaan niistä tuloksista, jotka tois-tuvat lukemattomissa artikkeleissa ja lopulta muo-dostavat konsensuksen. Tutkija ei myöskään voi va-lita tulosten joukosta itselleen sopivia ja hylätä so-pimattomia. Sama koskee myös tutkijan tekemiä analyysejä. Laajoista aineistoista saa ulos lähes mi-tä tahansa tuloksia, kunhan jaksaa pyörittää analyy-sejä riittävän kauan. Niin paljon sattumanvaraisia yhteyk siä muuttujien välillä on. Tätä useiden ana-lyysien tuottamaa sattumanvaraisuutta korjaamaan on kehitetty erilaisia sensitiivisyystestauksia, joista yleisin lienee edellä mainittu Bonferroni-korjaus. Sen avulla suhteutetaan tulos tehtyjen analyy-sien määrään; jos tulos ei kestä kyseistä korjaus-ta, on se sattumanvarainen. Kirjoituksessaan Ero-la ym. kritisoivat kyseisen korjauksen käyttöä artik-kelissani tavalla, joka ei ole tilastotieteen mukainen. Bonferroni- korjausta käytetään (ja sen käyttöä edel-lytetään) koulutusalan tutkijoiden tasokkaissa kan-sainvälisissä lehdissä julkaisemissa artikkeleissa.Kirjoittajat myös toteavat, että analyysini on teh-ty ”vastoin aineiston tarjoajan ohjeita”. Analyysi-ni on kuitenkin tehty identtisesti kansainvälisten PISA-aineistosta julkaistujen artikkeleiden kanssa. Sen sijaan OECD:n raporteissa nimenomaan teh-dään selväksi, että PISA-dataa analysoitaessa ei tu-lisi käyttää regressioanalyysiä, kuten Erola ym. ovat tehneet. Erola ym. löytävät tutkimuksestani ”vir-heitä”, kuten että aineistosta oli poistettu oppilaat, joiden vanhempien sosioekonomisesta asemasta ei ollut tietoa tai että oli poistettu koehenkilöitä il-man että siitä oli maininta raportissa. Koska tut-562          YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 85 (2020):5–6 kimuksen kohde oli vanhempien sosioekonomi-sen taustan vaikutus, oli luontevaa poistaa ne op-pilaat, joilta tämä tieto puuttui. Samoin oli pois-tettu ne muutamat oppilaat, jotka eivät olleet osal-listuneet edes esikouluopetukseen. Tämä todettiin artikkelissani. Kirjoittajat toteavat, että ”virheet” eivät kuitenkaan vaikuttaneet lopputuloksiin, joten tarkoitus lienee esittää, että oikeasta lopputuloksesta huolimatta väärin tutkittu. Kirjoittajat myös kritisoivat sitä, että lapset on jaettu ikäryhmiin sen sijaan että olisi tarkasteltu päi-vähoidon ja koulumenestyksen lineaarisia yhteyk-siä. Ensinnäkin jako ikäryhmiin noudattaa sitä tie-toa, mikä on olemassa kehityspsykologiasta: kogni-tiivinen kehitys ei ole lineaarista vaan tapahtuu hyppäyk sittäin. Toiseksi lineaaristen yhteyksien tar-kastelu olisi johtanut absurdeihin tuloksiin. Muut-tujien ristiintaulukointi nimittäin osoitti, että jotkut lapset olivat raportoineet aloittaneensa 5-vuotiaina ja olleensa päivähoidossa 4 vuotta; tai aloittaneen-sa päivähoidon 2-vuotiaina ja olleensa siellä 6 vuot-ta. Tällaisia ristiriitaisuuksia Erola ym. eivät rapor-toineet huomioineensa analyyseissä millään tavalla. Erola ym. kirjoittavat, että en ollut halukas jaka-maan käyttämiäni tilastoanalyysejä vaan vetosin sii-hen, että aineisto on vapaasti verkossa ladattavissa ja replikoitavissa artikkelissani antamillani tiedoilla. Tarkalleen ottaen olin viimeistelemässä toista, neu-rotieteen väitöskirjaani ja yhtä aikaa jättämässä esi-tarkastukseen kolmatta, kasvatustieteen väitöskir-jaani, enkä sillä nimenomaisella hetkellä katsonut ennättäväni minkäänlaiseen ylimääräiseen askarte-luun. Toisekseen, artikkelini oli läpikäynyt tieteel-lisen vertaisarvion, enkä nähnyt perusteita, miksi minun olisi pitänyt käydä analyysini läpi vielä Ero-lan ym. kanssa, koska replikointi oli mahdollista ar-tikkelistani löytyvien metodikuvausten perusteella. Erola ym. tekivät uuden tutkimuksen (eri ana-lyyseillä) samasta aineistosta (PISA 2015) päätyen samaan tulokseen kuin artikkelissani: varhaiskas-vatus ei ole yhteydessä oppimistuloksiin 15 vuo-den iässä (lukuun ottamatta heikkoa yhteyttä ma-tematiikan testituloksiin, joka ei kestä sensitiivi-syystestausta). Lisäksi Erola ym. analysoivat myös vuosien 2009, 2012 ja 2018 PISA-aineistoja. Jos Erolan ym. saamat tulokset katsotaan päteviksi vailla sattumanvaraisuutta, Erolan ym. tulokset nostavat esiin mielenkiintoisen kysymyksen siitä, onko suomalaisen varhaiskasvatuksen taso heiken-tynyt kymmenen vuoden aikana. Nimittäin vuo-sien 2009 ja 2012 PISA-aineistoissa varhaiskas-vatuksen ja oppimistulosten välillä löytyi yhteys (vaikkakin verrattain heikko), mutta ei enää vuo-sien 2015 ja 2018 PISA-aineistoissa. Kirjoittajat nostavat esiin kaksi teoriaa: kiinty-myssuhdeteoriaan ja sosialisaatioteorian, jotka hei-dän mukaansa antavat eri vastauksen siihen, mikä hoitomuoto on paras lapsen kehitykselle. He kirjoit-tavat kiintymyssuhdeteorian esittävän, että kehityk-selle ratkaisevaa on kiinteä suhde yhteen aikuiseen, sosialisaatioteorian korostavan virikkeitä ja yhteisön normien omaksumista kodin ulkopuolelta, ja esit-tävät teorioiden päätyvän ennustamaan erilaisia op-pimistuloksia. Ensinnäkään teoria ei anna vastausta parhaasta hoitomuodosta vaan tutkimus. Toiseksi kiintymyssuhteessa ja sosialisaatiossa ei ole kyse vain teorioista vaan empiirisesti havaituista ilmiöistä, joil-la on havaittu olevan neurobiologinen perusta. Kol-manneksi nämä selitysmallit (sosialisaatio ja kiinty-mys) eivät ole mitenkään rinnastettavissa eivätkä toi-sensa poissulkevia. Sosialisaatio ei poista kiintymys-suhteen olemassa oloa, eikä kiintymyssuhde vähät-tele sosialisaation merkitystä. Kumpikaan teoria ei myöskään ota mitään kantaa oppimistuloksiin, jo-ten kirjoittajien väite, että nämä teoriat päätyisivät ennustamaan erilaisia oppimistuloksia, vaatisi vä-hintään viitteen – niin hämmästyttävä se on kehi-tyspsykologian näkökulmasta. Kirjoittajien väitteestä, että ”kiintymyssuhde-teorian kannattajat viittaavat tutkimustuloksiin, joiden mukaan päivähoito vahingoittaa äidin ja lapsen suhdetta, mikä heijastuu kielteisesti lasten oppimistuloksiin” muodostuu lopulta tieteellisen keskustelun olkiukko eli itse rakennettu haamu, jota vastaan hyökätään. Kirjoituksessa kuvattua vastakkain asettelua ei kehityspsykologinen tut-kimus tunne. Tutkijat, jotka ovat osoittaneet lap-sen ikäkaudelle sopimattomasta tai heikkolaatui-sesta päivähoidosta aiheutuvan haittaa lapsen ke-hitykselle (esimerkiksi aggression lisääntymistä tai kortisolitasojen nousua), eivät ole olleet minkään teorian edustajia tai puolestapuhujia, vaan riippu-mattomia empiirikkoja, jotka ovat pyrkineet avaa-maan keskustelua siitä, millaista on korkealaatui-nen ja lapsen kehitystä edistävä päivähoito. Tämä keskustelu Suomesta puuttuu niin kauan kun vas-takkain asetetaan hyvän ja huonon päivähoidon sijasta kotihoito ja päivähoito, ja kaikki laatua kos-keva keskustelu kilpistyy väitteeseen, että ”Suo-messahan on maailman paras varhaiskasvatus”.  KIRJOITTAJA Saarinen, Aino, PsT, FT, tohtorikoulutettava (kasvatustiede), Helsingin yliopisto / Oulun yliopisto

Vastine Jani Erolan, Heikki Hiilamon ja Markus Laanisen kirjoitukseen

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140732/YP2005-6_Saarinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Vastine Jani Erolan, Heikki Hiilamon ja Markus Laanisen kirjoitukseen

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari