Mäkinen Susanna

Ennen ja nyt Historian tietosanomat

UTUPub

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 3/2022 LECTIO • Susanna Mäkinen: Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 83  LECTIO PRAECURSORIA  Susanna Mäkinen  Stability and variation in the genre of runaway slave no-tices in American newspapers 1704–1865  Jos tartuit tänä aamuna sanomalehteen ja selasit sen sivut läpi, mitä kaikkea silmiesi edestä löytyi? Ainakin uutisia kotimaasta ja ulkomailta. Mahdollisesti mielipidekirjoituksia uusimmista poliittisista ja yhteiskun-nallisista kysymyksistä. Ehkä lähikaupan parhaat tarjoukset tälle viikolle. Vuokrattavia asuntoja ja avoimia työpaikkoja. Sarjakuvasivut ja tv-ohjelmatiedot.  Jos olisit sanomalehden lukija 1700-luvun Pohjois-Amerikassa, edessäsi olisi hieman erilainen lehti. Ensinnäkin sivuja olisi todennäköisesti vain neljä. Se, kuinka isot nämä sivut olisivat ja paljonko tekstiä niihin olisi tungettu, riippuisi siitä, missä vaiheessa vuosisataa lehteä tarkastelisit. Entä mitä luetta-vaa lehdestä sitten löytyisi? Uutisia Atlantin molemmilta puolin – ulkomaanuutiset toki saapuisivat huo-mattavasti suuremmalla viiveellä kuin nykyisessä digimaailmassa. Näidenkin lehtien palstoilla kirjoittajat vatvoisivat mielipiteitä uusimmista poliittisista käänteistä. Sarjakuvasivuja etsivä joutuisi pettymään, mutta kevyempää lukemista kaipaava saattaisi kuitenkin löytää runopalstan tai muutamia huvittavia anekdootteja ja vitsejä. Lehdestä löytyisi luultavasti tälläkin kertaa tietoa siitä, mitä kaikkea lähikauppiaiden varastoista olisi saatavissa. Ilmoitusosaston sisältö kokonaisuudessaan voisi kuitenkin olla nykylukijalle hienoinen yllätys. Harva aviomies nykyään ilmoittelee lehdessä vaimonsa lähteneen ja varoittaa, ettei tule enää vai-mon velkoja maksamaan. Kadonneet hevoset ja koiratkin ilmoitellaan nykyisin ehkä todennäköisemmin Facebookin kautta.  Yksi silmiinpistävimmistä eroista nykyaikaan verrattuna olivat runsaat ilmoitukset karanneista tai kadonneista ihmisistä. 1700- ja 1800-luvun Amerikassa monet pyrkivät pakenemaan kurjia olojaan. Hen-kilöt, joiden vallan alta he pakenivat, kääntyivät vuorostaan lehtien puoleen saadakseen nämä karkulaiset kiinni. Omassa tutkimuksessani olen keskittynyt ilmoituksiin, joissa pakenijat olivat orjan asemassa, mutta tämän lisäksi lehti-ilmoituksissa etsittiin hyvin usein myös karanneita oppipoikia ja palvelijoita, sota-ai-koina myös sotilaita.  Orjuus on tunnetusti synkkä osa Yhdysvaltojen historiaa. Sadat tuhannet orjiksi Afrikasta kaapa-tut tai orjuuteen syntyneet henkilöt työskentelivät koko elämänsä puuvillaplantaaseilla, palvelijoina, sata-matyöläisinä, ompelijattarina ja lukemattomissa muissa toimissa. Ihonvärinsä johdosta heitä kohdeltiin alempiarvoisena ihmisluokkana. Lain silmissä he olivat toisten omaisuutta. Orjuuden kauheuksista kaikki varmasti ovat jossain määrin tietoisia, joten ei ole yllätys, että orjan asemaan alistetut ihmiset tarttuivat mahdollisuuksien mukaan tilaisuuteen paeta ja tavoitella vapautta.  Ensimmäiset amerikkalaiset sanomalehdet aloittivat toimintansa Bostonissa 1700-luvun alussa. Heti alusta lähtien kaupungin asukkaat näkivät mahdollisuuden hyödyntää sanomalehtiä saadakseen apua näiden karkulaisten kiinniotossa. Ilmoitukset paenneista orjista säilyivät tyypillisenä sisältönä sanomaleh-dissä, kunnes Yhdysvaltojen sisällissota päätti orjuuden vuonna 1865 myös etelävaltioissa.  ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 3/2022 LECTIO • Susanna Mäkinen: Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 84 Nämä lehti-ilmoitukset muodostivat väitöskirjani aineiston. Keräsin tutkimusaineistokseni noin 2600 ilmoitusta 1700-luvulta ja 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta, eri alueilta Yhdysvalloista. Ennen 1770-lukua ja Amerikan vallankumousta nämä alueet tietenkin olivat vielä kokoelma Englannin siirtokun-tia. Monet historiantutkijat ja orjuutta tutkineet ovat ennen minua kääntyneet näiden ilmoitusten puoleen, sillä ne sisältävät arvokasta tietoa tuhansista orjuuden alla eläneistä ja orjuutta paenneista henkilöistä. Näi-den ilmoitusten ansiosta nykylukijoille on säilynyt runsaasti tietoa orjien iästä, nimistä, vaatetuksesta, per-hesuhteista, kielitaidosta ja monesta muusta yksityiskohdasta.  Oma lähestymiskulmani näihin ilmoituksiin oli jokseenkin erilainen kuin aiemmassa tutkimuk-sessa. Koska en ole historioitsija vaan kielentutkija, kiinnostukseni oli nämä ilmoitukset teksteinä. Tarkoi-tukseni oli tuottaa uutta tietoa näistä ilmoituksista tarkastelemalla niitä yhtenä esimerkkinä varhaisista sanomalehdistä löytyvistä tekstilajeista. Halusin tietää, millaisia nämä tekstit ovat. Ovatko ne kaikki niin sanotusti samasta muotista valettuja, joissa vain yksityiskohdat kuten pakoaika, orjan kuvailu ja allekirjoit-tajan nimi muuttuvat? Näitä ilmoituksia löytyy amerikkalaisista lehdistä yli 150 vuoden ajalta, joten miten tekstit kehittyvät siinä ajassa? Entä onko ilmoituksissa eroja riippuen siitä, mistä paikasta ne tulevat? Or-juudessa ainakin oli suuria alueellisia eroja. Joillain alueilla orjuuden alla eli vain pieni osa väestöstä, kun taas toisilla alueilla he muodostivat suurimman osan työvoimasta. Tämän voisi olettaa heijastuvan jollain tavoin myös ilmoitusten kieleen. Tutkimuksessani kartoitin ensinnäkin, millaisista osasista nämä ilmoitukset koostuvat. Ilmoitus-ten perusmalli pysyi hyvin samanlaisena läpi vuosikymmenten. Kolme perusosasta löytyi melkein kaikista ilmoituksista, yleensä suunnilleen samassa järjestyksessä. Ensin ilmoituksessa kerrottiin henkilön paen-neen; usein tässä yhteydessä mainittiin myös milloin ja keneltä. Sen jälkeen tätä henkilöä kuvailtiin enem-män tai vähemmän tarkasti – ilmoittajan tarkoituksena oli toki, että lukijat pystyisivät tunnistamaan kar-kulaisen hänet kohdatessaan. Yleensä ilmoitus päättyi lupaukseen palkkiosta kenelle tahansa, joka ottaisi karkulaisen kiinni ja joko veisi hänet vankilaan odottamaan tai palauttaisi suoraan ilmoituksen kirjoitta-jalle. Näiden peruspalikoiden avulla ilmoitus pystyi täyttämään tarkoituksensa, eli yleisön avun värväämi-sen siihen, että paennut henkilö palautuisi sen aikaisen käsityksen mukaan ”lainmukaiselle omistajalleen”.  Tutkimukseni osoitti, että ilmoitukset taipuivat myös monenlaisiin muihin mahdollisiin viesteihin, jotka tukivat tämän tavoitteen saavuttamista. Monet kirjoittajat esittivät arvailuja siitä, missä karkulainen sillä hetkellä mahdollisesti piileskeli tai minne hän oli suuntaamassa. Monet näkivät myös tarpeelliseksi käyttää ilmoitusta varoittaakseen muita ihmisiä auttamasta paennutta orjaa millään tavoin, kuten palkkaa-malla häntä tai kuljettamalla häntä pois. Nämä varoitukset kohdistettiin joko kaikille lukijoille tai joskus tietyille ihmisryhmille, kuten laivakapteeneille.  Harvemmin käytetty strategia oli lisätä ilmoitukseen myös karkulaiselle kohdistettu viesti. Tällöin ilmoittaja tyypillisesti lisäsi lupauksen ”anteeksiannosta” orjalle, jos hän vain palaisi vapaaehtoisesti takai-sin. Mielenkiintoisesti tämä osoittaa, että tällaiset kirjoittajat olettivat ilmoituksen sisällön jotain kautta kantautuvan myös paenneen korviin, vaikka hän tuskin kuului sanomalehden vakiolukijoihin.  Ilmoitukset saattoivat myös sisältää esimerkiksi ohjeistuksia muille sanomalehdille, että niiden tu-lisi kopioida ilmoitus omille palstoilleen. Tällainen tapa levittää ilmoituksia lehdestä toiseen kuulostaa ehkä kummalliselta nykypäivänä, mutta aikanaan sanomalehtieditorit usein viestivät keskenään sanoma-lehtiensä sivujen kautta. Siispä kopiointipyynnön lisääminen ilmoituksen loppuun oli toimiva ratkaisu. Jotkut käyttivät ilmoitusta jopa mainostamaan samalla vuokrattavana olevia asuntojaan tai myynnissä ole-via peltojaan. Lisäten tällaiset viestit tekstin loppuun he saivat ikään kuin kaksi ilmoitusta yhden hinnalla. Se, mikä oli tyypillisintä ilmoitusten sisältämässä informaatiossa ja siinä, millaisia sanavalintoja ja lauserakenteita ne käyttivät, vaihteli jonkun verran ajasta ja paikasta riippuen. Kuten mitä tahansa histo-ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 3/2022 LECTIO • Susanna Mäkinen: Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 85 riallista aineistoa tutkiessa, näitäkin ilmoituksia tarkastellessa on tärkeää pitää mielessä ilmoitusten kon-teksti. Orjuusinstituutio ja sen alueelliset erot selittävät osittain sen, miksi tyypillinen ilmoitus yhden osa-valtion lehdessä näytti hieman erilaiselta kuin tyypillinen ilmoitus toisen osavaltion lehdessä. Esimerkiksi Marylandin ilmoituksille oli tyypillistä, että ne (muihin alueisiin verrattuna) usein sisälsivät melko pitkät määrittelyt erilaisista palkkiosummista. Palkkion suuruus määräytyi siitä, kuinka kaukana karkulainen otet-taisiin kiinni, ja suurin summa usein luvattiin, jos kiinniotto tapahtuisi ”osavaltion ulkopuolella”. Tämä selittynee sillä, että Marylandin pohjoisnaapurina oli muun muassa Pennsylvania, josta orjuus lakkautettiin vaiheittain 1700-luvun loppupuolella, ja joka siten tarjosi sen jälkeen houkuttelevan kohteen orjuutta pa-keneville. Yhteiskunnallisen kontekstin lisäksi näitä ilmoituksia tutkiessa on tärkeä ottaa huomioon ilmoi-tusten tekstikonteksti. Nämä ilmoitukset olivat kiinteä osa sanomalehtiä, ja 1700-luvun alusta tultaessa 1800-luvun puoliväliin sanomalehdet olivat muuttuneet monella tavalla. Nämä muutokset vääjäämättä koskettivat myös lehtien ilmoitusosastoja. Aineistoa kerätessä tein päätöksen kerätä ilmoitukset suoraan lehtien palstoilta (tai siis internet-tietokannoista, joiden kautta nämä lehdet nykyään ovat saatavilla). Leh-tien läpikäyminen näitä ilmoituksia etsien oli hyödyllistä, sillä se antoi samalla minulle hyvän kuvan siitä, millaisessa tekstiympäristössä nämä ilmoitukset olivat ja miten se ympäristö kehittyi.  Esimerkiksi ilmoitukset paenneista orjista olivat yksi ensimmäisistä ilmoitustyypeistä, joiden yh-teyteen amerikkalaisissa lehdissä lisättiin kuvia. Näiden ilmoitusten kohdalla kuvat esittivät pois kiiruhta-vaa ihmishahmoa. Nämä kuvat paljastivat lukijalle ensi silmäyksellä, millaisesta ilmoituksesta oli kyse. Tällainen kuvitus sai nämä ilmoitukset nousemaan muiden lehti-ilmoitusten joukosta ja myös todisti sitä, miten keskeisessä asemassa ne varhaisissa sanomalehdissä olivat.    Väitöstilaisuus. Kuva: Jonne Mäkinen.  ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 3/2022 LECTIO • Susanna Mäkinen: Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 86 Toinen muutos ajan kuluessa, joka liittyi sanomalehtien yleiseen kehitykseen, oli erillisten otsikoi-den ilmestyminen sanomalehti-ilmoituksiin ja mainoksiin. 1700-luvun puolivälissä otsikoiden käyttö il-moituksissa alkoi ja pian yleistyi niin, että 1700-luvun loppupuolella melkeinpä jokainen ilmoitus paen-neesta orjasta alkoi otsikolla, joka kertoi palkkiosumman. Se tosiasia, että palkkiosumma toimi otsikkona suurimmassa osassa ilmoituksia kertonee siitä, että maininta rahasta nähtiin tehokkaimpana keinona kiin-nittää lukijoiden huomio.   Näiden ilmoituksien kirjoittajat olivat ihmisiä, jotka hyötyivät siitä, että osaa kansasta kohdeltiin toisten omaisuutena. Tämä heijastuu väistämättä ilmoitusten kieleen, ja tutkimuksessani käsittelin myös sitä, millaista kuvaa orjuudesta nämä ilmoitukset osaltaan loivat. Viitatessaan karkulaiseen ilmoituksessa valkoiset orjanomistajat harvemmin käyttivät sanaa ”orja”. Sen sijaan he käyttivät useimmiten ilmauksia, jotka viittasivat karkulaisen rotuun ja ihonväriin. Musta väestö oli oletuksenomaisesti orjan asemassa, joten ilmoituksissa ei vaikuttanut olevan tarpeen erikseen mainita kyseisen henkilön olevan orja, vaan ilmoituksen lukijat ymmärsivät sen ilmankin. Kuvaillessaan karkulaisia ilmoitukset listasivat sekä heidän hyviä että huonoja puoliaan, toki orjanomistajan perspektiivistä. Karkulaista voitiin kuvata älykkääksi, mutta koska älykkyys pakoyrityksen yhteydessä oli negatiivinen piirre kiinniottajan näkökulmasta, usein henkilöä kuvattiinkin esimerkiksi ”viekkaaksi”.  Huomiota herättävää oli, että ilmoituksissa ei yleensä erityisemmin nähty tarpeelliseksi vakuuttaa lukijoita siitä, että paenneen orjan kiinniottaminen olisi oikea teko. Sen sijaan pelkkä paosta ilmoittaminen ja palkkion lupaaminen näytti olevan riittävää. Ilmoitukset tukivat virallista yhteiskuntajärjestystä ja yleensä kirjoittajat eivät nähneet tarpeelliseksi perustella, miksi karkulainen pitäisi saada kiinni. Tällaisten perusteiden puute tulee näkyväksi, kun jotkut harvat ilmoittajat niitä ilmoituksiinsa lisäsivät perustellen kiinnioton tärkeyttä esimerkiksi karkulaisen huonolla esimerkillä muille orjille tai hänen tekemillään ri-koksilla. Orjuuden laillisuus korostui ilmoituksissa myös viittauksina lakitoimiin niitä henkilöitä vastaan, jotka mahdollisesti auttaisivat paenneita. Tällaisia, orjanomistajien näkökulmasta väärää henkilöä auttavia ihmisiä, luonnehdittiin useammissa ilmoituksissa myös esimerkiksi ”pahantahtoisiksi”.  Vaikka suurin osa ilmoituksista seuraili pääpiirteittäin samaa mallia, ne myös joustivat ilmoittajan tarpeisiin. Lyhyimmät ilmoitukset aineistossani olivat vain virkkeen mittaisia. Joskus karkuria kuvailtiin vain nimellä, oletuksena, että lukijat tietäisivät, kenestä on kyse. Toiset taas kirjoittivat monisatasanaisia ilmoituksia, joissa he kuvailivat karkurin ulkonäköä ja luonteenpiirteitä mahdollisimman yksityiskohtai-sesti. Jotkut kertoivat yksityiskohtia paon etenemistä tai ihmettelivät orjan paenneen ”ilman mitään syytä”. Toiset keskittyivät varoittelemaan oikeustoimilla kaikkia karkulaista auttavia. Jotkut taas päivittivät ilmoi-tuksiaan jälkikäteen kertoen missä orja oli paon jälkeen nähty. Huomattavaa kuitenkin on, että suuri osa ilmoituksista noudatteli tuttua kaavaa. Useat sanavalin-nat ja lauserakenteet toistuivat identtisinä ilmoituksesta toiseen. Osittain olisi voinut kuvitella, että ilmoit-tajat haluaisivat olla mahdollisimman mieleenpainuvia ilmoituksia laatiessaan – vuosien mittaan kaikkien ilmoitusten määrä lehdissä lisääntyi, joten joukosta erottuvat ilmoitukset voisivat ehkä olla hyödyksi. Ja jotkut tähän tarttuivatkin, kikkaillen erilaisin ylenpalttisin sanankääntein tai tunteellisin ilmauksin.  Suurin osa kuitenkaan ei tehnyt näin, vaan he pysyivät samassa mallissa. Tämän voi nähdä todis-teena näiden tekstien arkipäiväisyydestä. Nämä ilmoitukset todistivat orjuusinstituution heikkoudesta: or-juutetut ihmiset eivät tyytyneet kohtaloonsa, vaan heidän pakoyrityksensä aiheuttivat jatkuvan haasteen orjanomistajille. Näitä tekstejä tuotettiin siis säännöllisesti. Tällaisessa tilanteessa ei ehkä ole ihmekään, että tekstit tuotettiin pitkälti samalla kaavalla, matkien ilmauksia, joita lehdet olivat jo ennestään pullollaan. ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 3/2022 LECTIO • Susanna Mäkinen: Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 87 Kuten jo aiemmin mainitsin, vanhojen sanomalehtien ilmoitusosiot ovat täynnä kaikenlaisia tois-taan mielenkiintoisempia tekstejä. Jotkut niistä ovat tuttuja nykylehdistäkin, toiset ovat ajan mittaan ka-donneet. Uskon, että niistä riittää runsaasti tutkittavaa kielentutkijoille tulevaisuudessakin. Omana aiko-muksenani on jatkaa vanhojen sanomalehtien selailua ja erilaisten ilmoitustekstien kielen tutkimista. Onneksi tutkimieni orjailmoitusten olemassaolo sanomalehdissä loppui aikanaan, eikä tämän il-moitustyypin kehityskulkua ole tarvinnut jäljittää nykysanomalehtiin saakka. Valitettava totuus kuitenkin on, että vaikka nämä ilmoitukset katosivat yhdysvaltalaisista lehdistä yli 150 vuotta sitten, orjuuden jättä-mät jäljet ja yhteiskunnalliset rotujännitteet ovat jäljellä nykypäivänäkin.  FM Susanna Mäkisen englannin kielen alaan kuuluva väitöskirja ”Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865” tarkastettiin Turun yliopistossa 20.5.2022. Vastaväittäjänä toimi profes-sori Terry Walker (Mittuniversitetet, Ruotsi) ja kustoksena professori Matti Peikola (Turun yliopisto).  Väitöskirja on luettavissa verkossa osoitteessa https://www.utupub.fi/handle/10024/153793.  

Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newpapers 1704–1865

https://www.utupub.fi/bitstream/10024/190745/1/120707-Artikkelin%20teksti-246249-1-10-20220908.pdf

Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newpapers 1704–1865

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

UTUPub