Jansson, Jan-Magnus

Finnish

Journal.fi

N Ä K Ö P I I R I S S Ä  — I S Y N F Ä L T E THallinto-oppi ja valtio-oppi»Kaiken valtion reaalisen tutkimisen välttämätön alku on byrokratian (tai miksi tahansa sitä halutaan nimittää) tutkiminen, koska ilman sitä ei mikään valtio voi toimia.»Nämä Carl J. Friedrichin 1 sanat asettavat valtio-opin harjoittajat omantun­nonkysymyksen eteen. Tuskin kukaan heistä kieltää, että tutkimus, joka rajoittuu ylimpiin valtio-elimiin, jää merkillisellä tavalla leijailemaan ilmaan. Päätöksentekoprosessissa ylimpien valtioelinten ratkaisut edustavat vain yhtä, tosin tärkeätä, vaihetta. Asioiden valmistelu ja päätösten soveltami­nen ja toimeenpano kuuluvat sitävastoin yleensä hallintoportaalle. Joka ha­luaa muodostaa itselleen todenperäisen kuvan eri valtatekijäin osuudesta poliittisiin ratkaisuihin, ei näin ollen voi sivuuttaa hallintokoneistoa. Käsit­teeseen »hallinto» luen myös tuomioistuimet: tiedämme, että raja lainkäytön ja hallinnon välillä on usein epämääräinen, ja että sama elin usein joutuu rinnakkain toimimaan molemmilla aloilla. Laajemmasta näkökulmasta voisi jopa väittää, ettei lainkäyttö ole muuta kuin lakiin erityisen tarkasti sidottua ja määrättyihin prosessuaalisiin muotoihin kytkettyä hallintoa. Älkäämme tässä yhteydessä unohtako eräitä hallinnon erikoishaaroja, joiden houkutus politiikan tutkimukselle on erityisen ilmeinen. Näihin kuuluu sotilaslaitos, jonka poliittinen merkitys valtiolle ominaisen »fyysisen väkivallan mono­polin» pääasiallisena käyttäjänä on kiistaton. Vielä on mainittava ne järjes­telyt, joiden avulla kansalaisten itsehallinto pääsee vaikuttamaan hallinnon kulkuun: valtion hallinnossa erityisesti komiteat, joista on tullut mitä tär­kein »byrokraattisten» ja »demokraattisten» voimien yhteistyömuoto,2 sekä perustavaa laatua oleva eriasteinen paikallinen itsehallinto. Niille tutki­joille, jotka tulkitsevat poliittista elämää ensisijaisesti ryhmien vuorovai­kutusten tuloksena, byrokratia taas merkitsee aktiivista ja vaikutusvaltaista painostusryhmää: virkamiehistö ei näet ainoastaan ratkaise suurta määrää asioita virkavastuullaan, vaan harjoittaa myös vahvaa painostusta virkamies­ten sekä henkilökohtaisten etujen että myös niiden julkisten etujen hyväksi, joita kukin virasto yksin tai hallintokoneisto kokonaisuudessaan edustaa.Sekä Suomen että useimpien muiden maiden valtiotieteen suhtautumi­sessa hallinnon tutkimiseen on havaittavissa eräänlaista epäröintiä. Kunnal-Näköpiirissä — I synfältet 45lispolitiikan alalla on parissa korkeakoulussa 3 kauan voitu meillä harjoittaa erikoisopintoja. Helsingin Yliopistossa on yleisen valtio-opin laudatur-vaati­muksiin sisällytetty hallintoa käsittelevä erityislinja. Valtiotieteellinen tiede­kunta on niinikään tehnyt ehdotuksen hallinto-opin apulaisen virasta; hal­linto-opin kurssi, joka toimeenpannaan valtio-opin opetuksen puitteissa syys­lukukaudesta 1960 lähtien, on tarkoitettu osittain täyttämään sitä aukkoa, joka epäilemättä vielä on tällä alalla.Varsinainen tieteellinen tutkimus hallinto-opin alalla ei kuitenkaan tähän asti ole päässyt vauhtiin maassamme.4 Syy on ennenkaikkea löydettävissä siinä, että harvalukuiset opettajavoimat, joiden ohjattavaksi joutuu Pohjois­maiden ylivoimaisesti suurin valtio-opin opiskelijain joukko, eivät ole riittäneet aineen kaikenpuoliseen kehittämiseen: toiset haarat, kuten kansainvälinen politiikka, vaalien ja puolue-elämän tutkimukset jne., ovat saaneet enemmän huomiota osakseen. Myös kansainvälisesti katsoen on kuitenkin ollut havait­tavissa, että hallintoa on samalla tavoin usein syrjitty valtio-opin tutkimus­kohteena. Eräät oppihistorialliset seikat ovat ehkä vaikuttaneet tähän. Val- tic-oppi on aluksi nopeimmin kehittynyt aloilla, joilla juridinen tutkimus­metodi on ollut ilmeisesti riittämätön yksin peittämään kaikki relevantit ilmiöt. Tämäntapaisia juridiikalle vieraita ilmiöitä havaittiin ensiksi ylimpien valtio-elinten toiminnassa, jota oikeusnormit ohjaavat vain vähäiseksi osaksi. Seuraava, valtavia muutoksia valtio-opin rakenteeseen aiheuttanut askel otet­tiin, kun sen piiriin sisällytettiin »epäviralliset» poliittiset voimat: puolueet, painostusryhmät, yleinen mielipide, joukkotiedotusvälineet. Sitävastoin hal­lintokoneisto — puhumattakaan oikeuslaitoksesta — näytti olevan siinä mää­rin sidottuna lakiin, että pelkät juridiikan termit riittivät sen toiminnan aina­kin tyydyttävään kuvaamiseen. Tämäntapainen katsantotapa tietysti perus­tuu vääriin arviointeihin. Virkamieskin, kuten esim. valitsija ja puoluejoh­taja, on loppujen lopuksi inhimillinen olento, jonka toimintaan vaikuttaa suuri määrä tekijöitä, ennenkaikkea teknilliset tehokkuusnäkökohdat ja arvo- väritetyt tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat. Sosiaalitieteellisen viitekehyk­sen, jonka puitteissa hallinnon toimintaa voidaan tutkia, ovat luoneet useat etupäässä amerikkalaiset tutkijat, ennenkaikkea Herbert A. Simon kirjassaan Administrative Behavior (New York, 1951). Jos lähdemme siitä, että valtio- opin kohde on ihmisen käyttäytyminen politiikassa ja siihen vaikuttavat teki­jät (joista epäilemättä oikeusnormit muodostavat oleellisen osan), hallinto- oppi elimellisesti kuuluu sen tutkimuspiiriin.Luonnollista on toiselta puolen, ettei hallinnon tutkiminen ole valtio- opin yksinoikeus. Ns. julkinen hallinto on osa poliittista järjestelmää. Mutta se kuuluu samalla toiseen kokonaisuuteen; julkinen hallinto on vain osa46 Näköpiirissä — I synfältet»hallinnon» (administration) käsitteestä yleensä. Jos hallinnolla tarkoite­taan ihmisten ohjaamista tiettyä tarkoitusperää silmälläpitäen, hallintoa esiin­tyy mitä moninaisimmissa taloudellisissa, sosiaalisissa ja sotilaallisissa tilan­teissa. Eräänlainen inter-disciplinary approach voi usein olla paikallaan hal­linnollisia ilmiöitä tutkittaessa. Korkeakouluissa ja muissa laitoksissa, joiden nimenomainen tarkoitus on hallinnon tarpeiden palveleminen, kuten Public Administration Clearing House Chicagossa tai Ecole Nationale d ’Administ­ration Pariisissa, otetaan luonnollisesti huomioon sellaisia näkökohtia eri tie­teenaloilta, jotka tarjoavat hallinnolle tärkeätä aineistoa.Tämäntapaista laitosta ei ole meillä, ja korkeakoulujärjestelmämme samoin kuin pätevyysvaatimukset virkoihin vaativatkin, että hallintovirka­miesten koulutus tapahtuu tavallisen tiedekunta jaon puitteissa. Näissäkään olosuhteissa ei mitenkään ole mahdotonta, että julkisen hallinnon koulutus- ja tutkimusongelmia lähestytään koordinoidusti. Valitsen yhden esimerkin. Kun Helsingin Yliopiston Valtiotieteellinen tiedekunta viime vuonna totesi, että hallinto-opin kandidaatin tutkinto lopullisesti oli ajautunut umpikujaan ja päätti ehdottaa sen lopettamista, korostettiin samalla, että nykyisten tut­kintoaineiden puitteissa pitäisi olla mahdollista entistä tehokkaammin tyy­dyttää hallinnollisen koulutuksen tarpeita. Kansantaloustieteessä on vanhas­taan finanssiopin linja, joka vielä muutamia vuosia sitten oli itsenäinen oppi­aine. Sosiologiassa ja sosialipolitiikassa ovat järjestösuhteet, valtio-opissa, kuten sanottu, julkisen hallinnon ongelmat keskeisiä. Varsinkin pohdittaessa valtiotieteen kandidaattien pätevyyttä valtion ja kuntien virkoihin on annet­tava merkitystä sille seikalle, missä määrin heidän opintonsa antavat heille sellaisia tietoja, joita he kaipaavat astuessaan näiden yhdyskuntien palvelukseen.Jan-Magnus JanssonL Ä H D E V I I T T E E T1 Constitutional Government and Democracy, s. 57.2 Ruotsin komitealaitoksesta on kirjoitettu kaksi väitöskirjaa: Gunnar Hesslén, Det svenska kommittéväsendet till år 1905, Uppsala 1927, sekä Hans Meijer, Kommitté­politik och kommittéarbete, Lund 1956.3 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa on kunnallispolitiikan professorinvirka; Åbo Aka­demissa taas valtio-oppiin liittyy nimenomaan myös kunnallistieto (»statskunskap med kommunalkunskap»). Svenska Handelshögskolanissa on valtio-opin opetuksen puit­teissa mm. tutkittu valtionjohtoisten yritysten asemaa (vrt. maist. Ingvar Melinin kir­joitus, Politiikka 1959: 3—4).4 Muissa pohjoismaissa ilmestyneestä kirjallisuudesta mainittakoon, paitsi Hesslénin ja Meijerin teokset, Gunnar Heckscherin kirja »Svensk statsförvaltning i arbete» (Stock­holm 1952) sekä äsken Ärhusin yliopiston valtio-opin professoriksi nimitetyn Poul M eyerin  laaja vertaileva tutkimus »Administrative Organization» (Copenhagen 1957).

Hallinto-oppi ja valtio-oppi

https://journal.fi/politiikka/article/download/149554/95563

Hallinto-oppi ja valtio-oppi

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi