Vasikoiden lisäväkirehut eivät rehevöitä luonnonlaitumia, vaan avainasemassa ovat laidunkivennäiset.  Mahdollisuuksien mukaan luonnonlaitumilla kannattaa siirtyä käyttämään vähäfosforista kivennäistä ja tarjota niitä vain tarpeen mukaan.  Lisäksi katetut ruokintapaikat vähentävät kivennäisten hävikkiä.vo

Saarijärvi, Kirsi

Virkajärvi, Perttu

Jukuri

  Liite 13.6.2005 62. vuosikerta  Numero 2 Sivu 14  Fosfori kuriin luonnonlaitumilla   Perttu Virkajärvi ja Kirsi Saarijärvi, MTT  Vasikoiden lisäväkirehut eivät rehevöitä luonnonlaitumia, vaan avainasemassa ovat laidunkivennäiset. Mahdollisuuksien mukaan luonnonlaitumilla kannattaa siirtyä käyttämään vähäfosforista kivennäistä ja tarjota niitä vain tarpeen mukaan. Lisäksi katetut ruokintapaikat vähentävät kivennäisten hävikkiä.   Luonnonlaitumien maata pyritään köyhdyttämään liukoisista ravinteista. Näin edesautetaan  luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Rehevillä alueilla suurikokoiset kasvit syrjättävät matalakasvuiset tai vaatimattomammat lajit, mikä heijastuu myös muuhun eliöstöön. Laiduntamisessa 80 - 90 % ravinteista palaa ulosteiden mukana maahan. Silti myös laidunnetuilla alueilla tavoitteena on vähentää maaperän ravinteikkuutta. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Tohmajärvellä vuonna 1994 aloitetun emolehmien niitty- ja metsälaidunhankkeen tulosten pohjalta laskettuja fosforitaseita. Fosfori on typen ohella keskeisin ravinne luonnonlaitumilla. Näin ravinnetase selvitettiin   Ravinnetase saadaan, kun vähennetään alueelle tulevista ravinteista sieltä poistuneet ravinteet. Tohmajärven kokeessa laitumet muodostuivat entisestä, 3,9 ha:n kokoisesta, lannoittamattomasta, viherkesannosta, jota tässä kutsutaan niityksi sekä viidestä lähinnä OMt-luokan metsälohkosta. Metsälaitumia oli yhteensä 7,9 ha. Tarkastelujakson aikana aluetta laidunsi 6 - 8 emolehmää vasikoineen. Laidunkausi kesti vuodesta ja eläinmäärästä riippuen 64 - 80 vuorokautta. Fosforitase on laskettu laidunpäivien suhteessa niitylle ja metsälaitumille erikseen.  Alueelle tulee fosforia sadeveden mukana sekä kivennäisissä ja lisärehuissa. Selvästi suurin osa fosforista tulee laidunkivennäisten mukana. Kokeessa käytettiin tyypillisiä laidunkivennäisiä, jotka sisälsivät fosforia noin 7 %. Ensimmäisinä vuosina kivennäistä kului 120 - 190 g/nautayksikkövuorokausi (nyvrk), mutta myöhemmin kivennäistä annettiin rajoitetummin ja sen menekki väheni noin 100 g/nyvrk. Menekki sisältää sekä syödyt kivennäiset että hävikin. Jauhoista vähän fosforia  Jauhojen kuiva-aineessa on fosforia noin 0,35 %. Kokeessa vasikat saivat jauhoja laidunkauden lopussa noin kahden viikon ajan. Päiväannos oli noin 1 kg jauhoja per vasikka ja kokeessa oli 6 - 8 vasikkaa 11,8 ha:n alueella, joten vasikoiden lisäruokinnan vaikutus oli vain noin 1,6 – 1,8 g fosforia/ha per lisäruokintavuorokausi. Niinpä vasikoiden lisäruokinnan aiheuttama fosforikuormitus on hyvin pieni suhteessa kokonaiskuormitukseen. Vaikka jauhoja annettaisiin esimerkiksi 1 - 1,5 kuukauden ajan, niiden mukana tulisi fosforia vain noin 0,05 - 0,08 kg/ha/v. Fosfori kuluu eläinten kasvuun   Alueelta poistuu fosforia lähinnä vain eläinten lisäkasvun mukana. Pääosan siitä muodostavat vasikat, sillä täysikasvuisen emolehmän paino lisääntyy vähän ja sekin on pääosin rasvakudosta, joka ei sisällä fosforia. Kokeessa emojen osuus fosforipoistumasta on ollut vain 0 - 8 %, mutta jos emot ovat nuoria niidenkin kasvu vaikuttaa fosforitaseeseen. Poistumaan vaikuttaa eniten alueiden tuottokyky. Esimerkiksi Tohmajärven niityltä poistui fosforia eläinten mukana 0,73 kg/ha/v (± 7 % vuosivaihtelu), kun metsälohkoilta poistui keskimäärin 0,19 kg/ha/v (± 18 % vuosivaihtelu). Luonnonhuuhtouman tarkkaa suuruutta luonnonlaitumilta on vaikea arvioida, mutta sen merkitys lienee vähäinen. Kivennäiset kuriin  Laskelmasta nähdään, että niityn ja metsälohkojen fosforitase on lievästi positiivinen. Tase ei kerro, mihin fosforia kertyy, mutta se kuvaa alueiden kehitystä pitkällä aikavälillä.   Selkein keino fosforin vähentämiseksi alueelta on huolellisuus kivennäisruokinnassa. Kivennäisastioiden tulee olla sellaisia, etteivät sade tai eläimet aiheuta hävikkiä. Annetun kivennäisen fosforipitoisuutta voi ainakin niittylaitumilla alentaa ja käyttää vähäfosforista laidunkivennäistä ja nuolukiveä. Koealueen niityllä ruohon fosforipitoisuus oli keskimäärin 3,1 g/kg kuiva-ainetta, joka on noin 75 % rehutaulukoissa annetuista viljeltyjen laitumien ruohon fosforipitoisuudesta. Metsäkasvustojen fosforipitoisuus oli selvästi alhaisempi, noin 1,9 g/kg kuiva-ainetta. Niityllä sekä vasikoiden että emojen fosforitarve tulee tyydytettyä pelkällä laidunruoholla. Jos metsälaitumet tarjoavat pääosan ravinnosta, voi olla syytä käyttää fosforipitoista kivennäistä.   Lisätietoja: perttu.virkajarvi@mtt.fi puh. (017) 264 4825        Tohmajärven niitty- ja metsälaidunkokeen 1994 - 2001 tulosten perusteella laskettu ravinnetase sekä niitylle että metsälohkoille.   Niitty  Metsälohkot    kg/ha/v %-osuus kg/ha/v %-osuus Tulee  Laskeuma1) 0,220 16,9 0,220 46,7  Kivennäiset  1,049 80,7 0,244 51,8  Lisäjauhot (2 viikon ajan) 0,031 2,4 0,007 1,5  Yhteensä 1,300 100,0 0,471 100,0             Poistuu Lisäkasvu 0,729 98,6 0,192 95,0  Luonnonhuuhtouma2) 0,010 1,4 0,010 5,0  Yhteensä 0,739 100,0 0,202 100,0       Tase  0,561  0,269   1 Vuorenmaa ym. 2001 2 Rekolainen ym. 1989     Perttu Virkajärvi  Luonnonlaitumilla kannattaa siirtyä käyttämään vähäfosforista kivennäistä ja tarjota niitä eläimille vain tarpeen mukaan. Lisäksi katetut ruokintapaikat vähentävät kivennäisten hävikkiä.   

Fosfori kuriin luonnonlaitumilla

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Jukuri