Ympäristökriisien myötä kestävyysorientaatio on suunnannut kasvatuksen tavoitteita: tiedostamista, ongelmaratkaisutaitoja ja kohtuullisuutta. Kuvataide on yksi koulujen oppiaineista, jolla pyritään kestävyysmurrokseen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen tieteenalalla kestävyyteen liittyvää tutkimusta on tehty 1990luvulta lähtien. Tutkimuksellisena lähestymistapana on usein ollut taideperustainen toimintatutkimus, jossa kehitetään kuvataidekasvatuksen strategioita ja käytäntöjä erityisesti pohjoisessa toimintaympäristössä. Systeemiajattelu ja paikkakasvatus ovat toimineet teoreettisena viitekehyksenä pedagogiikan kehittämisessä. Tässä artikkelissa arvioidaan tehtyä toimintaa ja tutkimusta 2000luvulla. Artikkeli nostaa esille kestävyysmurrokseen, systeemiseen muutokseen, ekososiaaliseen sivistykseen ja ekokulttuuriin painottuvia käytäntöjä tarkastellen niiden kytköksiä ja solmeutumisia. Kuvataidekasvatuksella on potentiaalia merkittäväksi tekijäksi ja katalyytiksi ympäristömyönteisten arvojen sekä systeemisen ajattelun, kestävyyttä edistävien aloitteiden ja ekokulttuurisen kestävyyden edistämisessä. Paikkasidonnainen kuvataidekasvatus on kulttuurisen kestävyysmurroksen vipuvoima
