Tässä tutkielmassa tarkastellaan eläkeikäkeskustelua vuosina 1960–1990. Tarkastelun kohteina ovat eläkeikäkeskusteluun osallistuneet asiantuntijat sekä eduskuntapuolueet. Tutkielmassa nostetaan esiin tarkastelujaksolla esiintyneet asiantuntijoiden ja eduskuntapuolueiden erilaiset näkökulmat eläkeikäkeskusteluun sekä heidän ehdottamat eläkeikäjärjestelyt. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan asiantuntijoiden ja puolueiden näkemysten painoarvoa eläkeikäkeskustelussa.
Oikean eläkeiän määrittely on tuottanut koko työeläkejärjestelmän olemassa olon aikana haasteita eläkepäättäjille. Vuonna 2014 eläkejärjestelmän uudistamiseen pyrkivissä neuvotteluissa eläkeikä nousi jälleen keskustelujen keskiöön, kun eläkeikä sidottiin odotettavissa olevaan elinikään. Eläkeiän määrittelyssä tultiin täysi ympyrä 1960-luvulta 2010-luvulle: ensimmäisessä työeläkelaissa määriteltiin yleinen eläkeikä kaikille, mutta pikkuhiljaa sitä muutettiin joustavammaksi ja yksilön huomioon ottavammaksi, kunnes taas eläkeuudistuksen voimaan astuessa vuonna 2017 siirrytään takaisin kiinteään eläkeikään, jossa muun muassa yksilön valinnanvapaus on hyvinkin rajoitettu.
Asiantuntijoiden ja eduskuntapuolueiden näkemyksiä eläkeikäkeskustelussa tarkastellaan erilaisten asiantuntijoiden selvitysten ja tutkimusten sekä eduskuntapuolueiden puolueohjelmien ja eduskuntatyöskentelyn avulla. Aineistoa tarkastellaan sisällönanalyysin keinoin luokittelemalla ja teemoittamalla aineistosta nousseita havaintoja.
Aineistossa ilmeni kolme erilaista näkökulmaa eläkeikäkeskustelussa vuosina 1960–1990. Kansantaloudellinen näkökulma näkyi koko tarkastelujakson ajan vahvana vaikuttimena eläkeikäperusteluissa niin asiantuntijoilla kuin eduskuntapuolueillakin. Kansantaloudellisia näkökulmia olivat esimerkiksi eläkeiän käyttö työvoimapoliittisena työkaluna, eläkkeiden taso sekä elättävän ja elätettävän kansanosan suhde. Kansanterveydellinen näkökulma korostui erityisesti asiantuntijoiden selvityksissä ja tutkimuksissa. Kansanterveydellisiä perusteluita olivat esimerkiksi työkyky sekä ammatin ja työn kuluttavuus. 1970-luvun lopulta lähtien kolmantena näkökulmana korostui sosiaalinen näkökulma. Erityisesti eduskuntapuolueet vaativat yksilön vapautta valita itse eläkkeelle siirtymisensä ajankohdan, kun taas asiantuntijat peräänkuuluttivat yksilöllisyyden ja vapaa-ajan ja eläkkeen merkityksen muuttumista.
Tarkastelujaksona käyty eläkeikäkeskustelu kiteytyi järjestelmän ja yksilön etujen punnitsemiseen. Vaikka asiantuntijoiden tutkimukset osoittivat yksilöllisten eläkeikien olevan parhain eläkeikäjärjestely, usea puolue kannatti edelleen esimerkiksi ammatillisia eläkeikiä. Tutkimusten lisääntyminen 1970-luvulta lähtien lisäsi erityisesti asiantuntijoiden painoarvoa eläkeikäkeskustelussa. Eläkeikäkeskusteluun vaikuttivat puolueiden ja etujärjestöjen konfliktit, kuten palkansaajien ja maatalousväestön eturistiriita, sekä vapaa-ajan ja eläkkeen merkityksen muuttuminen. Tutkielman lopputulemana on, että eläkeikäpolitiikkaa tehtiin pitkään lähes yksinomaan kansantaloudellisten rajoitteiden mukaisesti, mutta taloudellisesti parempina aikoina myös yksilöllisyyttä ja yksilön vapautta lisättiin eläkeikäjärjestelyissä
