Tämä on strateginen perustutkimus joka on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aihe on
nykymuotoisen turvallisuusalan viranomaisyhteistyön kyky täyttää sille asetetut tavoitteet
sekä sekä turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen. Tutkimuksen teoreettisena
taustana on Bullin rationalismi.
Tutkimusongelma on ”Onko Suomella tarvetta tiivistää turvallisuusalan
viranomaisyhteistyötä perustamalla viranomaistoimintaa yhdistävä taho?”
Tutkimusmenetelmänä on pääosin kvalitatiivinen dokumenttitutkimus, jota täydennetään
tilastojen ja asiantuntijahaastattelun avulla. Tutkimusmateriaali koostuu pääasiassa eri
valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden valtionhallinnon raporteista, selonteoista,
mietinnöistä, strategioista ja asiantuntijaryhmien raporteista sekä tutkimuksista.
Suomeen suuntautuvista ei-sotilaallisista uhista vakavimpia ovat toteutuessaan terrorismi,
laiton maahantulo, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ihmiskaupan ja huumekaupan
muodossa sekä erilaiset suuronnettomuudet.
Tästä tutkimuksesta selviää, että suomalainen turvallisuusalan viranomaisyhteistyö pystyy
mahdollisten uhkien tapahduttua minimoimaan vahingot tehokkaasti ja toipumaan niistä.
Suurimmat haasteet ovat onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn johtavan kulttuurin puute ja
viranomaisyhteistyötilanteen pitkittyessä operatiivisen suunnittelun kyvyn heikkous.
Tutkimuksen mukaan on tarpeellista tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä
perustamalla toimintaa koordinoivan tahon, joka jalkauttaa vahvasti yhteistyöhön ohjaavat
keskushallinnon suunnitelmat ja strategiat käytäntöön. Tällainen taho voisi olla kansallinen
turvallisuusviranomainen tai turvallisuusministeriö
