research

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen joukkoliikenteen palvelutaso : Pirkanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutasomäärittely

Abstract

Toimivaltaisten viranomaisten on joukkoliikennelain mukaan määriteltävä joukkoliikenteen palvelutaso vuoden 2011 loppuun mennessä. Palvelutason määrittely tehdään tässä muodossa ensimmäistä kertaa. Kyse on kuitenkin jatkuvasta liikennejärjestelmätyöhön yhä kiinteämmin liittyvästä prosessista, jossa palvelutason toteutumista tullaan seuraamaan ja päätöstä tarkistetaan määräajoin. Palvelutason määrittely on myös valmistautumista siihen, millä tavoin liikenne järjestetään siirtymäajan liikennöintisopimusten päättymisen jälkeen. Pirkanmaalla siirtymäaikojen liikennöintisopimukset päättyvät 30.6.2014–31.5.2019. Palvelutasomäärittelyä hyödynnetään liikenteen järjestämisessä palvelusopimusasetuksen mukaisesti tai reittiliikenne- ja kutsujoukkoliikennelupia myönnettäessä. Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyt palvelevat kuntien joukkoliikenteen rahoituksen ja maankäytön suunnittelua. Määrittelyprosessin tavoitteena on myös osapuolten sitouttaminen joukkoliikenteen tavoitteellisen palvelutason toteuttamiseen. Määrittelytyön perusteella Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa alueelleen joukkoliikennelain (869/2009) 4 §:ssä tarkoitetun palvelutason. Päätös tulee voimaan 1.1.2012 ja se on voimassa 31.12.2016 saakka. Päätöksellä vahvistettava palvelutaso suuntaa ELY-keskuksen ja kuntien toimia joukkoliikenteen järjestämisessä ja hankinnassa. Palvelutaso ei kuitenkaan luo millekään taholle subjektiivista oikeutta sen mukaisten joukkoliikennepalveluiden saamiseen

    Similar works