Vastine Jan Rydmanin artikkeliin Kuuma keskustelu - mutta olisiko sitä saanut käydä? // Tieteessä tapahtuu 1/200

Laakso, Johanna

Päätoimittaja Jan Rydmanin perin juurin närkästynyttä kirjoitusta (”Lyhyesti: Kuuma keskustelu – mutta olisiko sitä saanut käydä”, Tieteessä tapahtuu 1/2003) on pakko kommentoida. Ei vain siksi, että yhtenä Rydmanin paheksuman kirjekampanjan alullepanijoista haluan vähän selventää tarkoitusperiäni, vaan myös siksi, että kyseessä on laajempikin tieteestä kirjoittamisen ongelma

Journal.fi

T I E TEESSÄ TAPAHTUU56Kuuma keskustelu – ja mitä opimme tästä?Johanna LaaksoPäätoimittaja Jan Rydmanin perin juurin närkästynyttä kirjoitusta (”Lyhyesti: Kuuma keskustelu – mutta olisiko sitä saanut käydä”, Tieteessä tapahtuu 1/2003) on pakko kommen-toida. Ei vain siksi, että yhtenä Rydmanin paheksuman kirjekampanjan alullepanijoista haluan vähän selventää tarkoitusperiäni, vaan myös siksi, että kyseessä on laajempikin tie-teestä kirjoittamisen ongelma.Kalevi Wiikin Eurooppalaisten juuret -kirjan Tieto-Finlandia-ehdokkuus ja sen nostattama debatti alkavat toivottavasti kohta jäädä unholaan. Tätä kirjoittaessani Wiik paistattelee virolaisessa leh-tijulkisuudessa ”uralilaisen alkuperämme murs-kaajana”, ja suomalaisestakin yleisöstä monille näyttää syntyneen se mielikuva, että kateelliset ”fennougristit” pelkkää pahansuopuuttaan ja vanhanaikaisuuttaan kävivät kiltin sedän uu-denlaisten ajatusten kimppuun.Aika toivottavasti näyttää, onko Wiikin tukevasti ilmassa lepäävien ja faktoista piittaa-mattomien hypoteesien rymyryntäyksestä julki-suuteen kuitenkaan muuta vakavampaa haittaa kuin se, että Suomen (ja Viron?) yliopistojen muutamissa, talouselämän ja kansallisen kil-pailukyvyn kannalta perin marginaalisissa, lai-toksissa kenties joudutaan tästedes hartiavoimin oikomaan tulevien opiskelijapolvien käsityksiä historiallisen kielitieteen olemuksesta tai saamen kielen baskilaisesta alkuperästä.Päätoimittaja Jan Rydmanin perin juurin när-kästynyttä kirjoitusta (”Lyhyesti: Kuuma keskus-telu – mutta olisiko sitä saanut käydä”, Tieteessä tapahtuu 1/2003) on kuitenkin pakko kom-mentoida. Ei vain siksi, että yhtenä Rydmanin paheksuman kirjekampanjan alullepanijoista haluan vähän selventää tarkoitusperiäni. Vaan myös siksi, että kysymys ei ole vain yhdestä originellista tieteenpopularisoijasta ja hänen (henkilökohtaisista?) vastustajistaan.Kyseessä on tieteestä kirjoittamiseen liittyvä ongelma, joka periaatteessa koskee maamme tiede-elämää laajemminkin. Juuri tästä syystä pidin alun alkaen ”kirjekampanjaa” parempana kuin yleisönosastokeskustelua (johon liityin vas-ta joukon jatkona); halusin korostaa (ja toivoin myös tiedoksi-kopion saaneiden esiraatilaisten tajuavan), että kysymys on yleisemmistä peri-aatteista, ei sotaretkestä yhtä (tai kahta–kolmea) miestä vastaan. Ja juuri tästä syystä haluaisin yrittää kammeta tätä keskustelua hedelmät-tömistä henkilökohtaisuuksista yleisemmälle tasolle.Tapaus Wiik voidaan nimittäin nähdä ylei-semminkin, esimerkkinä ”populismityhjiöstä” ja sen täyttymisestä. On kansa, joka odottaa selviä vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin (mitä suomalaiset ovat? mistä me olemme tul-leet? sanokaa jo: Volgan mutkastako vai ei?). Ja on tiedeyhteisö, joka jostakin syystä ei riittävän yksinkertaisia vastauksia anna.Syitä tähän on tietysti monia. Kysymys voi kerta kaikkiaan olla liian monimutkainen (suomalaiset ovat lähtöisin monelta suunnalta, kieli yhtäältä ja geenit ehkä toisaalta). Tai suu-ren yleisön koulupohja ja yleissivistys ei riitä sen tajuamiseen, että kaikkiin kysymyksiin ei ehkä löydykään yksinkertaista vastausta (monille on ehkä syntynyt se harhakuva, että kaikilla kan-soilla on alkukotinsa, missä ne ovat kuin jostain reiästä putkahtaneet yhtenä joukkona maan pinnalle, ja esihistorian tutkimus on pelkästään tämän reiän etsimistä). Tai sitten tutkijat eivät pidä yksinkertaisten vastausten jakelemista tar-peeksi arvokkaana työnä: virkavelvollisuudet ja kutsumus vetävät niin moniin muihin tärkeisiin asioihin, kuten esimerkiksi akateeminen opetus ja tutkimus. Syntyy kysyntä, ja ennen pitkää alkaa markkinatalouden lakien mukaan löytyä myös tarjontaa.Se, miten tapaus Wiikin yhteydessä populis-mityhjiön täyttymiseen reagoitiin, antaa myös arvokkaan opetuksen tiedeyhteisön toiminnasta. Ensinnäkin: konsuleita ei valvo kukaan, etabloi-tuneen ja ansioituneen yliopistotutkijan tuotok-sia on vaikea kontrolloida. Professorismiehen on helppo julkaista ajatuksiaan laitossarjoissa ja populaarifoorumeilla, ja kohteliaasta kollegiaa-lisuudesta pääsevät originellitkin ajatukset jos-kus mukaan jopa valtavirtaan, kuten kävi Wiikin Ennen, muinoin -kirjaan otetulle artikkelille (kirja syntyi alkuaan jo 1997 järjestetyn symposiumin jälkisatona; kyseisessä symposiumissa Wiik TT02-uu.indd   56 26.2.2003, 15:51:02TIETEESSÄ TAPAHT UU57oli mukana, mutta ei juuri saanut vastakaikua mielipiteilleen). Professorin titteli luo uskottavuutta maalli-koiden silmissä, eivätkä kollegat halua ryhtyä ikäviin väittelyihin vanhaa tuttua ja mukavaa miestä vastaan, esimerkiksi sanomalla huuhaata huuhaaksi. On erittäin oireellista, että Wiikin kes-keisimmät kriitikot – Ulla-Maija Kulosen ihailta-van velvollisuudentuntoista esiintymistä lukuun ottamatta – ovat olleet pääosin jatko-opiskelijoita ja tutkijakoulutettavia: Wiikin germaanisia kieliä koskevat hypoteesit maan tasalle repinyt Petri Kallio, Wiikin argumentoinnin olennaiset puut-teet jo 1996 Virittäjä-lehdessä paljastanut Eve Mikone, tai Janne Saarikivi, joka tuoreimmassa Hiidenkivi-lehdessä tyylikkään asiallisesti ohjai-lee Eurooppalaisten juuret -kirjan oikealle paikal-leen marginaalitieteellisen fantasiakirjallisuuden joukkoon.Toiseksi: kun populismityhjiö on päässyt täyttymään, asiaa on vaikea korjata ampumatta yli. Puheet huuhaasta, epä- tai näennäistieteelli-syydestä on pienessä maassa ja pienissä piireissä helpompi tulkita kirjoittajaa koskevaksi henkilö-kohtaiseksi kaunaksi kuin vilpittömäksi hädäksi tieteestä kirjoittamisen tilan johdosta. Ja kun tie-depopulismin kriitikot koettavat puhua tiedeyh-teisöstä puolueettoman, epähenkilökohtaisen kontrollin edustajana ja tieteen objektiivisuuden takaajana, heidän puheensa on liian helppo näh-dä vain omilla titteleillä elämöimisenä. (Ja miksi näin? Eikö tiedeyhteisön toimintatapoja riittäväs-ti tunneta? Tarvittaisiinko tieteestä tiedottamisen lisäksi myös tieteen periaatteista tiedottamista?) Syntyy sivullisen silmään todella turhauttavan näköistä tunkiokukkojen kilpalaulantaa: ”me kaksikymmentä professoria väitämme, että…” … ”minäkin olen professori, ja sitä paitsi ystä-väni professorit X ja Y ovat samaa mieltä kuin minä…” Tässä olisi kaikille tieteentekijöille aihetta katsoa peiliin ja miettiä oman alansa tieteellisen retoriikan ja retoristen perinteiden olemusta ja merkitystä.Kolmas olennainen kysymys koskee eri tie-teenalojen merkitystä ja suhdetta tiedepopulis-miin. Samalla kun ehdotan armeliaan unohduk-sen verhon vetämistä Eurooppalaisten juurten ylle ja jo vuosikausia samoin argumentein käydyn väittelyn vaientamista, kunnes olennaista uutta sanottavaa ilmestyy, haastan kaikki tieteentekijät ja -lukijat miettimään, voisiko vastaavaa tapah-tua muualla kuin humanistisissa tieteissä, tai hu-manististen ja luonnontieteiden kriittisillä raja-pinnoilla, tai kielitieteen viime vuosikymmenten aikana marginalisoituneilla osa-alueilla (jollainen historiallinen kielentutkimus tyypillisimmillään on), tai humanististen tieteiden ahtaassa ”kan-sallisessa”, laajempaa kansainvälistä kontrol-lia vailla olevassa lokerossa. – Miksi Kauko A. Niemisen omakustannetut eetteripyörreteoriat eivät saa laajempaa julkisuutta vaihtoehtona vallitseville fysiikan koulukunnille? Miksi (näin kuvittelisin) yksikään (ainakaan eurooppalainen) tähtitieteen professori ei ole alkanut innoissaan opettaa opiskelijoilleen astrologiaa? Tai miksi ”holocaust denial” -historiantutkimus saa va-kavampaa huomiota ainoastaan herättämiensä poliittisten intohimojen johdosta?Ennen kaikkea kuitenkin: mitä juuridebatti kertoo tieteenpopularisoinnin ja siitä käydyn keskustelun perusteista?Kirjoittaja on fennougristiikan professori Wienin yliopistossa.KUOPION LUONNON YSTÄVÄIN YHDISTYKSEN APURAHATKuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys jakaa biologian alan apurahoja:1) Lehtori Betty Väänäsen rahastosta mieluimmin savolaiselle perinnöllisyystieteen opiskelijalle tai tutkijalle,2)  Yhdistetystä rahastosta yhdistyksen toimintaa ja tarkoitusperiä tukevaan julkaisutoimintaan sekä mieluimmin nuorelle tutkijalle tai korkeakouluopiskelijalle kasvivauriotutkimukseen ja lisäksi3) KLYY:n rahastosta jäsenille harrastus-, tutkimus- ja suojelutoimintaan.Vapaamuotoiset hakemukset, joihin liitetään ansioluettelo ja lyhyt tutkimussuunnitelma, toimitetaan 31.3.2003 mennessä osoitteella Atte von Wright, Kuopion yliopisto, Soveltavan biotekniikan insti-tuutti, PL 1627, 70211 Kuopio.Lisätietoja apurahoista ja myöntämisperusteista: Atte von Wright, p. (017) 162 087, atte.vonwright@uku.fi  ja yhdistyksen kotisivu: www.jmp.fi/~luonto/klyy/TT02-uu.indd   57 26.2.2003, 15:51:02

Finnish

Kuuma keskustelu – ja mitä opimme tästä?

http://www.tieteessatapahtuu.fi/032/laakso.pdf

Kuuma keskustelu - ja mitä opimme tästä?

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi