thesis

Lähiliikuntaverkoston tarveselvitys Hyrynsalmen kirkonkylällä

Abstract

Insinöörityön tavoitteena oli selvittää lähiliikuntaverkoston kehittämistarpeita Hyrynsalmen kirkonkylässä. Lähiliikuntapaikat ovat ihmisten jokapäiväiseen arki- ja terveysliikuntaan tarkoitettuja pienimuotoisia liikuntapaikkoja, joissa on pyritty huomioimaan erityisesti lasten ja nuorten tarpeet. Yhdessä jalankulun kannalta turvalliseksi tehtyjen kevyen liikenteen väylien kanssa, jotka liittävät eri lähiliikuntapaikat toisiinsa, ne muodostavat lähiliikuntaverkoston. Työn aikana pyrittiin arvioimaan miltä osin olemassa olevat liikuntapaikat ja olemassa olevat kevyen liikenteen väylät täyttävät tehtävänsä osana lähiliikuntaverkostoa ja millaista täydentämistä olemassa oleviin olosuhteisiin tarvitaan, jotta taajamassa olisi asukkaiden liikunnallisia tarpeita tyydyttävä lähiliikuntaverkosto. Työ toteutettiin selvittämällä olemassa olevat liikunnanharrastamisen edellytykset kirkonkylän alueella. Selvityksen aikana inventoitiin nykyiset liikuntapaikat ja lähiliikuntaan soveltuvat kulkuväylät. Myös liikuntapaikkojen nykyiset käyttöasteet selvitettiin. Asukkaiden liikuntakäyttäytymistä sekä heidän käsityksiään lähiliikuntaolosuhteiden kehittämisen tarpeista kartoitettiin kyselytutkimusten avulla. Kerätyn aineiston pohjalta määriteltiin lähiliikunnan kehittämisen tarve.The purpose of this final year project was to study the need to develop a network for neighbourhood sports facilities in the village of Hyrynsalmi. The neighbourhood sports facilities are meant for children’s sports or people’s weekday sports and health exercises. The neighbourhood sports facilities are smaller than traditional sports facilities and they are located near the population. Together with pavements they form a network for neighbourhood sports facilities. This project includes basic knowledge of a network for neighbourhood sports facilities and how to plan them. The project also includes a study of the need of this kind of network in Hyrynsalmi

    Similar works