Kitaristina Uuden Iloisen Teatterin musiikki-ilottelussa 2009

Abstract

Tämä opinnäytetyöni kirjallinen osuus on raportti ja prosessikuvaus työskentelystäni kitaristina Uuden Iloisen Teatterin produktiossa Kivat Piipussa keväällä 2009. Työni perustuu pääosin harjoituspäiväkirjaan, jota pidin koko harjoitusperiodin ajan. Työn tavoite oli tuoda esiin muusikon monipuolista ja haasteellista työnkuvaa kyseisessä viihteellisessä teatteriproduktiossa sekä kuvata työtapoja ja tilanteita, jotka mahdollisesti poikkeavat perinteisestä muusikkoudesta tai teatterimuusikkoudesta. Uudella Iloisella Teatterilla on takanaan pitkä ja merkittävä taival suomalaisessa viihteessä. Sen tekijät ovat alusta alkaen olleet suomalaisen viihteen kärkikastia. Siksi luodaan lyhyt katsaus Uuden Iloisen Teatterin historiaan ja tärkeisiin henkilöihin sen taustalla, sekä kuvataan niitä erityispiirteitä, jotka tekivät kyseisessä teatterissa työskentelystä muusikon kannalta mielenkiintoista ja haastavaa. Harjoitusjakson kuvaus jaetaan kahteen osaan harjoituspaikan ja harjoiteltujen asioiden perusteella. Alkuosuudessa keskitytään Uuden Iloisen Teatterin ilotteluissa perinteeksi muodostuneen orkesterinumeron tanssiharjoituksiin ja jälkimmäisessä osuudessa fokus on musiikissa. Työssä esitellään myös produktiossa käytetyt työvälineet sekä kerrotaan, millä perusteella kyseisiä instrumentteja, efektejä ja vahvistimia päädyttiin käyttämään. Tähän liittyen pohditaan myös hyvän monitorikuuntelun rakentamista ja siihen vaikuttaneita seikkoja tässä kyseisessä tapauksessa. Työssä pohditaan myös muusikon työtä ja etiikkaa laajemmin. Kysymys muusikoiden tavasta työskennellä sairaana kyseenalaistetaan, ja kerrotaan, mitä tähän liittyviä oivalluksia selkävaivojen kanssa kamppaileminen synnytti. Yksittäisen soittajan asemaa pohditaan myös osana kokonaisuutta. Oma kuulokuva ja tuntemukset saattavat poiketa yleisölle välittyvästä paljonkin. Niinpä sen oikeellisuutta pohditaan suhteessa kokonaisuuteen sekä muille välittyvään lopputulokseen. Työssä ei tuoda esille paljoakaan uutta tietoa muusikon työstä tai tehtävistä. Siinä kuitenkin mielestäni onnistuneesti kuvataan sitä monipuolista tehtäväkenttää, joka kyseisessä produktiossa soittajien eteen aukesi. Kautta linjan punaisena lankana toimii yksittäisen soittajan työskentely kokonaisuuden osana ja sen hyväksi.The written part of my thesis is a report and process description of my work as a guitarist in a revue show entitled Kivat Piipussa (an untranslatable pun). The review was produced by Uusi Iloinen Teatteri (The New Happy Theatre) in spring 2009. The primary aim of my study is to focus attention to the versatile and challenging role of a musician in this kind of entertaining theatrical performance. I also wanted to describe the methods and situations that possibly distinguish this type of musicianship from a musician's work in a more traditional performance setting in theatre or elsewhere. Uusi Iloinen Teatteri has a long and significant history of producing review shows. I introduce the important people behind its success and discuss what makes it so interesting and challenging for a musician to work with this theatre company. My study is primarily based on my rehearsal journal of spring 2009. Description of this period is divided into two parts on the basis of training place and what was being practised. At Uusi Iloinen Teatteri the band has traditionally performed a number of their own. The first part of the journal is a description of dance rehearsals of the show. The second part focuses on music. I also introduce the sound equipment I used and discuss the choices I made when setting up the stage monitor system for this particular production. When working at Uusi Iloinen Teatteri I gained a lot of insights into working as a musician. In my thesis, I discuss professional ethics. I question the musician's common practice to go to work sick and write about what I learned from struggling with an aching back. This study does not contain much new information about musician's work itself, but it meets its objective of giving a detailed account of the versatile role of an indiviual player in this particular production. The study looks at an individual musician's work as part of the whole and reviews his contribution to the process

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image

    Available Versions