Opinnäyteprojekti oli osa Laurean ja HYKS- naistentautien ja synnytysten tulosyksikön (NALA) hoitotyön laadunkehittämishanketta 2007–2012. Yksi hankkeen tavoitteista oli kehittää hoitotyötä HUS:n laadunkehittämistarpeiden pohjalta sekä hyödyntää Laurean ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Learning by Developing –kehittämistyön strategiaa. Opinnäyteprojekti tehtiin osittain yhteistyössä Naistenklinikan lapsivuodeosastojen sekä fysioterapiaosaston kanssa. Projektiryhmä kokoontui suunnitelmavaiheessa kaksi kertaa Naistenklinikalla 22.10.2009 ja 19.11.2009. Projektin päätöskokous pidettiin 20.1.2010, jolloin DVD esitettiin ensimmäisen kerran.
Projektin tarkoituksena oli motivoida raskaana olevia sekä synnyttäneitä naisia lantionpohjanlihasten kunnon ylläpitämiseen kotioloissa. Projektin yksityiskohtaisempana tavoitteena oli laatia havainnollistettu ohjeistus äideille lantionpohjanlihasten harjoitteluun pilates -menetelmää hyödyntäen sekä tukea ja mahdollistaa äidin varhaista vuorovaikutusta syntymättömän sekä syntyneen lapsensa kanssa. Projektissa toimintaa ohjaavia keskeisiä käsitteitä olivat ohjaaminen, varhainen vuorovaikutus, äitiys, lantionpohja sekä pilates-menetelmä.
Toiminnallisen opinnäyteprojektin tuotoksena tehtiin ohjaus-DVD, jonka avulla odottava ja synnyttänyt äiti voivat itsenäisesti harjoitella lantionpohjan lihaksiaan kotona. Sen avulla voi myös hoitohenkilökunta ohjeistaa lantionpohjanharjoittelua synnytyssairaalassa tai neuvolassa. Pilates -menetelmä sopii hyvin lantionpohjanlihasten harjoitteluun, sillä menetelmässä korostuvat lantionpohjan ja lantion hallinnan vahvistaminen. Ohjaus-DVD:n yhteyteen suunniteltiin myös vihkonen jaettavaksi DVD:n mukana. Kattava tietopohja äiti-lapsi suhteen muodostumisesta sekä raskauden vaikutuksista äidin kehoon ja lantionpohjaan auttaa DVD:n jakelijan, kuten synnytyssairaalan tai neuvolan henkilökuntaa, ohjaamaan tulevaa äitiä lantion-pohjanlihasten harjoittelussa sekä varhaisen vuorovaikutuksen syntymisessä.
Projektiraportissa kuvatut DVD:n ohjeistukset pohjautuvat viimeaikaisiin tutkimustuloksiin sekä alan kirjallisuuteen. Kirjallisen tiedonkeruun lisäksi tärkeä osa projektia oli projektiympäristöön tutustuminen syksyn 2009 aikana. Tutustumiskohteita olivat Naistenklinikkka, Kätilöopistö sekä Tikkurilan neuvolan perhevalmennus sekä äiti-vauva –ryhmä.This development project was part of the quality development project between Laurea University of Applied Sciences and the Helsinki University Central Hospital, Gynecology and Pediatric care unit (2007-2012). We used Laurea’s Learning by Developing –strategy in our developing project. This project was partly done in collaboration with Naistenklinikka hospital’s postnatal ward and the physiotherapy department. The project team met twice in the planning stage at Naistenklinikka hospital 22/10/2010 and 19/11/2010. The project decision meeting was 20.1.2010, when the DVD represented for the first time.
Project’s primary aim was to produce an instruction DVD on how to practice pelvic floor muscles during pregnancy and after birth. We utilized Pilates method and emphasized the importance the early mother-infant interaction. Project's key concepts were instruction, early interaction, the pelvic floor, maternity and Pilates method.
The output of the practice–based thesis was a DVD, which enables mothers independently practice their pelvic floor muscles at home. In addition, the medical staff can also utilize the DVD at the postnatal ward. Pilates method is well suited for the pelvic floor muscle training, because the method highlights the pelvic floor and pelvic control of reinforcement. The instructions and training on the DVD are based on the recent findings. Also the Pilates movements were tested. Comprehensive knowledge base for mother-child relationship and the formation of the mother during pregnancy effects of the hip to the bottom of the body and helps the DVD's distributor, such as the birth hospitals or maternity clinic (neuvola) how to train the pelvic floor muscles and the create of early interaction with the baby.
In addition to the written information gathered we also familiarized ourselves with the project surroundings autumn of 2009 at Naisteklinikka and Kätilöopisto hospitals. We have also taken part in the family coaching and the mother-baby group arranged by Tikkurila’s neuvola, in which the subject was both times the pelvic floor muscles and exercise