In this thesis I combined perspectives from urban forest ecology, environmental psychology and empirical aesthetics to determine whether ecologically beneficial urban forest planning and management can also be experientially good. The thesis consists of four interrelated papers, three of which are empirical research papers and the fourth a theoretical review article. All empirical work was performed in boreal forests in Helsinki, the capital of Finland.
In the ecological part of the thesis I concentrated on studying planning and management options that contribute to the ecological quality of urban forests, especially tree regeneration and biodiversity, as well as the vitality of native forest species. Previous studies have shown that urbanization, increasing edge effects as a result of forest fragmentation, and intensive recreational use affect the ecological quality of forests negatively. These negative effects can be reduced by keeping forest patches large enough to provide habitats for forest species, and maintaining the forest edge vegetation dense and multilayered to reduce edge effects.
Furthermore, leaving natural barriers, e.g. decaying logs, on the forest floor to guide people's movement and to restrict intensive trampling, are likely to be ecologically sound options. In the first empirical paper, I introduced a new ecological forest management option called sheltering group . It is a thicket of saplings occurring in forests that suffer from heavy wear, which can be used as a barrier against trampling to provide safe regeneration microsites for other saplings and forest vegetation.
Ecological forest management options may not always be favored in urban forest planning and management because they are generally thought to affect people s recreational, e.g. restorative and aesthetic, experiences negatively. In this thesis I examined whether this assumption is supported when people are taken into forests and their multisensory experiences investigated on-site. In two empirical papers I examined, using survey techniques, how closure of view to the urban matrix from the forest interior, which indicates dense edge vegetation minimizing ecological edge effects, affects the restorative experiences of residents, and do ecologically beneficial decaying logs on the forest floor affect aesthetic experiences of forest visitors. I showed that restorative experiences were better in forest interiors with closed views to the urban matrix than at the edges or edge zones with open or semi-closed views. Furthermore, decaying logs did not, in general, affect the aesthetic experiences of people in urban forests, and logs were well accepted by urban forest visitors. My results indicate that at least these ecological forest management options enhance or maintain experiential qualities of the studied urban forests.
In this thesis my aim was also to clarify concepts related to restorative and aesthetic experiences to better determine, assess and measure the experiential quality of green spaces in the future. In the fourth paper I concentrated on operationalizing aesthetic experiences and explored, through a literature review, what is a multisensory aesthetic experience in natural or semi-natural environments, and what dimensions it consists of. I concluded that aesthetic experience in natural environments is not the same thing as general preference and it is more than scenic beauty. I also suggested that aesthetic experiences consist of at least the following dimensions perceived in the environment: coherence reflecting care and congruence of the environment, complexity reflecting diversity and mystery, multisensory beauty, as well as sublimity. All these dimensions should be taken into account when assessing the aesthetic quality of green spaces. I also provided recommendations for pluralistic planning and management aiming at eco-experientially good quality urban forests.Kaupunkimetsät ovat tärkeitä paitsi ekologisesti myös virkistyksellisesti, mutta aina ei ole päivän selvää, voiko ekologista ja virkistyksellistä laatua edistää samanaikaisesti. Ekologisesti hyvät ratkaisut, esimerkiksi tiheä puusto tai lahopuu herättävät metsänhoidon suunnittelussa ajoittain kiivaitakin keskusteluja puolesta ja vastaan. Tässä väitöskirjassa selvitin, voiko kaupunkimetsiä suunnitella ja hoitaa niin, että ne olisivat sekä ekologisesti että kokemuksellisesti laadukkaita.
Kaupungistumisen on todettu vaikuttavan metsien ekologiaan monin tavoin, mutta vaikutuksia voi haluttaessa lieventää tietyin ratkaisuin. Esimerkiksi metsien pirstoutumisen seurauksena lisääntyvä reunavaikutus muuttaa metsäkasvillisuutta, mutta reunavaikutusta voi pienentää säilyttämällä metsälaikut tarpeeksi suurina tai pitämällä metsänreunan puusto tiheänä ja monikerroksisena. Asukasmäärän kasvaessa ulkoilusta johtuva tallaus usein lisääntyy ja paikoin metsän aluskasvillisuus voi kulua lähes olemattomiin. On ajateltu, että tätä kulumista voisi vähentää mm. jättämällä maahan kulkua ohjaavia esteitä, kuten puunrunkoja tai pieniä tiheikköjä. Väitöskirjani ensimmäisessä osassa esittelen uuden kulunohjauskeinon, suojatiheikön , joka on pienialainen rykelmä puiden taimia tai pieniä puita. Suojatiheiköistä näyttäisi olevan hyötyä etenkin erittäin tallatuissa kaupunkimetsissä, joissa ne antavat suojaa sekä suotuisan paikan taimille ja mahdollisesti myös muulle kasvillisuudelle uusiutua ja kasvaa suojassa ihmisten tallaukselta.
Väitöskirjani seuraavissa osissa selvitin, voivatko tietyt ekologiset ratkaisut olla myös kokemuksellisesti hyviä. Tutkin kahta kokemustyyppiä: stressistä elpymistä ja esteettistä kokemusta. Koska halusin selvittää ihmisten moniaistisia kokemuksia, kyselytutkimukset tehtiin paikan päällä kaupunkimetsissä, joissa virkistyskokemukset todellisuudessakin tapahtuvat. Ensiksi osoitin, että vastaajien kokema elpyminen oli merkittävästi parempi metsien sisäosissa, missä metsäkasvillisuus peitti näkymän kaupunkiympäristöön, kuin metsän reunalla tai lähellä reunaa, mistä näkymä kaupunkiympäristöön oli avoin tai puoliavoin. Seuraavassa osatutkimuksessa puolestaan osoitin, että maahan jätetyt lahopuut eivät vaikuttaneet metsässä kävijöiden esteettisiin kokemuksiin, ja että asukkaat hyväksyivät lahopuun osana kaupunkimetsiä hyvin.
Nämä tulokset viittaavat siihen, että tietyt ekologisesti hyvät metsänhoitotoimenpiteet metsänreunan jättäminen tiheäksi niin, että näkymä metsän sisältä kaupunkiympäristöön on suljettu, sekä ekologisesti hyödyllisten lahopuiden jättäminen maahan voivat olla myös kokemuksellisesti hyviä. Näkymä metsästä kaupunkiympäristöön sulkeutuu myös, jos kävijä pääsee tarpeeksi pitkälle metsän sisäosiin, kauaksi metsän reunasta, joten metsien kokemuksellista laatua voi ylläpitää myös pitämällä metsälaikut tarpeeksi suurina ja leveinä.
Väitöskirjan viimeisessä osassa tarkastelin myös teoreettisesti, millaisia esteettiset kokemukset luontoympäristöissä voisivat olla ja mitä ulottuvuuksia tulisi ottaa huomioon viheralueiden kokemuksellista laatua tutkittaessa. Tämä tarkastelu osoitti, että ympäristön esteettisyydestä puhuttaessa eri alojen tutkijat puhuvat ristiin, ja käyttävät sekavaa käsitteistöä. Jotta voitaisiin ymmärtää, miten suunnitella esteettisesti laadukasta ympäristöä, pitäisi alkajaisiksi selkeyttää sitä, mitä esteettinen kokemus tarkoittaa, ja mistä se koostuu. Lisäksi totesin, että esteettisiä kokemuksia voi olla monenlaisia, ne ovat usein moniaistisia ja saattavat sisältää erilaisia ulottuvuuksia, kuten kokemus jostain ylevästä, tunne johdonmukaisuudesta, järjestyksen havaitseminen, ympäristön monipuolisuus, salaperäisyys sekä kauneus. Ympäristön kokemuksellista laatua arvioitaessa olisikin hyvä ottaa huomioon nämä erilaiset kokemuksen ulottuvuudet.
Väitöskirjan tulokset vahvistavat myös näkemystä, jonka mukaan valokuvien näyttäminen vastaajille tutkimuksissa, joissa yritetään selvittää ympäristön esteettistä laatua, ei aina ole hyvä lähestymistapa. Tutkimukseen osallistuvia henkilöitä tulisi myös pyrkiä viemään paikan päälle luontoon tai saada muutoin eläytymään tutkimuskohteeseen moniaistisesti ja monipuolisesti
