Tutkielmani käsittelee rakennussuojelun problematiikkaa ja todellisuutta. Koekenttänä suojelun käytännön ja ihanteiden kohtaamiselle toimii Helsinki ja erityisesti sen 28. kaupunginosa, Oulunkylä. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Millainen on rakennussuojelun ihanteiden, arvojen ja todellisuuden suhde käytännössä? Miten hyvin rakennussuojelulle asetetut tavoitteet ja arvot toteutuvat tosielämässä? Onko Oulunkylän suojelu linjassa Helsingin suojeluarvojen ja sen vertaisalueiden kanssa? Miten suojeluprosessi todellisuudessa toimii? Mikä on rakennusperinnön todellinen tila Oulunkylässä? Oulunkylä on erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska se edustaa hyvin Helsingille ominaista rakennuskannan monipuolisuutta ja eri aikakausien rakennusten ja rakennustapojen muodostamaa kerroksellisuutta. Se on muuttunut harvaanasutusta maaseudusta huvilakaupunginosaksi ja siitä edelleen kerrostalopainotteiseksi asemaseuduksi. Kaikki nämä vaiheet ovat jättäneet jälkensä sen ainutlaatuiseen rakennuskantaan.
Teoreettisena kehyksenä käytän tilan ja paikan käsitteiden ympärillä viime vuosikymmeninä käytyä keskustelua ja rakennus- ja kulttuuriperintöä käsittelevää tutkimusta. Nykyiseen rakennussuojeluajatteluun on suuresti vaikuttanut muuttunut käsitys tilasta ja erityisesti tilan ja ihmisen suhteesta. Nämä näkemykset heijastuvat suojeluarvoihin ja -käytäntöihin. Tutkimukseni pääaineiston muodostavat Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tekemät Oulunkylän aluetta käsittelevät inventoinnit ja suojeluraportit, sekä Helsingin yleiskaavat ja kaavaluonnokset vuosien varrelta.
Tutkimukseni perusteella Oulunkylän rakennussuojelun tila näyttää olevan erittäin epäjohdonmukainen ja puutteellinen. Tämä johtuu siitä, että suojelluksi suositeltuja rakennuksia alueella sijaitsee yli 70, mutta varsinaisesta suojelusta nauttii tätä tutkielmaa tehtäessä vain 24 rakennusta. Suojelulinjaus on myös hyvin epäjohdonmukainen. Jos vertailemme samalla alueella sijaitsevia, suunnilleen samantyylisiä ja -ikäisiä rakennuksia, niistä toinen saattaa olla suojeltu ja toinen ei. Oulunkylässä sijaitsee jopa Suomen mittakaavassa erittäin harvinaisia ja iäkkäitä rakennuksia ilman suojelua. Tämä on ristiriidassa Helsingin suojelulle asettamien arvojen ja yleisen linjauksen kanssa. Oulunkylän naapurikaupunginosassa, Käpylässä, on esimerkiksi annettu yli kymmenkertainen määrä suojelupäätöksiä.
Tilanne Oulunkylässä ei ole kuitenkaan niin synkkä kuin miltä se pintapuolisesti tarkasteltuna vaikuttaa. Vuoden 2002 Helsingin yleiskaavassa sieltä suojeltiin yhteensä viisi aluetta, mikä tuo hyvän lisän asemakaavalla suojeltuihin rakennuksiin, vaikkakaan ei ole täysin riittävä ratkaisu. Tarkastelemalla suojelupäätöksiä tarkemmin kuitenkin saadaan selville arvokasta tietoa rakennussuojeluprosessista, rakennusperinnön todellisesta tilasta ja rakennussuojelun todellisuudesta. Oulunkylässä ei ole vuoden 1985 rakennuslain muutoksen jälkeen tehty yhtään asemakaavamuutosta pelkästään suojelun takia. Kuitenkin jos kaavoja on muutettu esimerkiksi puisto- tai tiekaavoituksen takia, on vanhaa rakennuskantaa suojeltu samalla. Tämä on johtanut sekavaan ja epäjohdonmukaiseen suojelutilanteeseen. Vanhempia rakennuksia ei ole myöskään vuoden 1985 jälkeen purettu, vaikka joillekin on haettu jopa purkulupaa. Tästä voimme päätellä, että erityisesti iäkkäämmän rakennuskannan suhteen Oulunkylässä linja on todellisuudessa erittäin suojeleva, vaikka se ei näykään suojelupäätösten määrässä. Oulunkylän rakennussuojelua kuvaakin hyvin kaksi sanaa: passiivinen ja reaktiivinen
