This 15-year follow-up focused on radiographic outcome, functional capacity, work disability and comorbidity in 86 patients (age 18-65 years), with early (≤ 12 months of disease duration) rheumatoid arthritis (RA) collected in 1986-1989 in Helsinki area and treated with early initiated DMARD therapy. The outcome was determined in relation to DMARD continuity, early disease activity, early radiographic remission (ERR) and baseline comorbidity.
Of the 70 patients evaluated at 15-year examination, 50 (71%) needed continuous DMARD therapy (group A). In 20 patients (29%) DMARDs were discontinued due to clinical remission. Of these disease flared up and DMARDs were reintroduced in 9 patients (45%, group B) and 11 (55%) remained in remission (group C). The 15-year outcome was most favourable in group C: 64% of patients being in remission, according to American Collage of Rheumatology criteria, compared with 0% in B and 6% in A. Final functional capacity [mean Health Assessment Questionnaire (HAQ)] was 0.24 in C, 0.38 in B and 0.60 in A and radiographic outcome assessed with mean Larsen score (LS) 12, 25 and 54, respectively. As conclusion, patients whose DMARDs are discontinued due to remission, should be followed up closely for a flare-up of the disease. For those whose disease flares up, DMARDs should be reintroduced immediately.
The 15-year LS of 69 patients determined in relation to ERR [an increase of LS ≤ 1 Larsen unit (LU) between two sequential sets of small joint radiographs during the first 2 years]. Mean 15-year LS of the small joints (14) and LS of the large joints (0.8) were lower in patients with sustained ERR (both year 1 and year 2), compared with 33 and 1.9 in patients with temporary ERR (either year 1 or year 2) or with 67 and 6.3 in patients with radiographic progression ≥ 2 LU during both first years. Considering these findings, radiographic remission should be a treatment goal in RA and early progression in small joints should be taken as a warning sign for later damage of large joints.
Of 80 patients with adequate data, 20% had at least one comorbid condition at baseline and 60 % had comorbidities at the 15-year visit or at time od death, most commonly hypertension (30%), cardiovascular diseases (14%), malignancies (11%) or osteoporosis (11%). Elderly patients with baseline comorbidity showed higher disease activity both during first year of RA and at endpoint than younger patients without comorbidities.
Of the 86 patients, 42 (49%) retired due to work disability (WD) during 15 years or before death, most of these due to RA. The Kaplan-Meier estimated cumulative RA-related WD was less frequent in patients with low disease activity during first 12 months (3% at year 5, 10% at year 10 and 22% at year 15) than in those with moderate or high disease activity (28%, 55% and 64%, respectively).
The results of this study showed that most patients with RA need continuous DMARD treatment and emphasize the importance of targeting to clinical remission and to radiographic remission in early phase of the disease for the long-term outcome in RA.Tutkimuksessa seurattiin 15 vuoden ajan 86 varhaiseen (oireiden kesto ≤ 12 kuukautta) nivelreumaan vuosina 1986-1989 sairastunutta, 18-65-vuotiasta potilasta. Kaikille heistä aloitettiin antireumaattinen lääkitys heti diagnoosin varmistuttua.
15-vuotiskäynnille osallistuneista 70 potilaasta 50 (71 %) käytti jatkuvaa reumalääkitystä. 20 (29 %) potilaasta, joiden reumalääkitys oli tauotettu oireettomassa vaiheessa (remissiossa), 9:n (45 %) lääkitys aloitettiin uudelleen taudin aktivoiduttua ja 11 (55 %) pysyi oireettomana ilman lääkitystä. 15-vuotiskäynnillä kliinisessä remissiossa oli 64 % ilman lääkitystä jatkaneista ja 6 % jatkuvaa reumalääkitystä käyttäneistä potilaista, muttei kukaan niistä, joiden reuma aktivoitui lääkitystauon aikana. Radiologisia reumamuutoksia esiintyi eniten jatkuvaa reumalääkitystä tarvinneilla, aktiivia tautia sairastaneilla potilailla. Potilaita, joiden reumalääkitys lopetetaan remissiossa, tulee seurata taudin aktivoitumisen varalta ja lääkitys tulee aloittaa uudelleen viipymättä reuman aktivoituessa.
Pienten nivelten radiologisia muutoksia seurattiin vuosina 1, 2, 3, 5, 7, 10 ja 15. Isot nivelet kuvattiin 15-vuotiskäynnillä. Eniten pienten ja isojen nivelten vaurioita oli potilailla, joilla todettiin jatkuvasti etenevät pienten nivelten reumamuutokset 1. ja 2. vuoden röntgenkuvissa. Potilailla, joilla todettiin varhainen radiologinen remissio (ei uusia muutoksia 2 ensimmäisen vuoden aikana), esiintyi yksittäisiä tai ei lainkaan isojen nivelten muutoksia ja käsien ja jalkaterien muutokset olivat vähäisemmät. Pienissä nivelissä todettavien radiologisten reumamuutosten varhainen pysäyttäminen on keskeistä pysyvien nivelvaurioiden estämiseksi.
Liitännäissairauksia todettiin diagnoosivaiheessa 20 %:lla potilaista ja 60 %:lla loppuvaiheessa (15-vuotiskäynnillä tai kuolinhetkellä). Tavallisimmat liitännäissairaudet olivat verenpainetauti (30 %), sydän- ja verisuonisairaudet (14 %), osteoporoosi (11 %) ja syöpäsairaudet (11 %). Potilaiden, jotka olivat iäkkäämpiä (> 50 vuotta) ja joilla oli alkuvaiheessa liitännäissairauksia, keskimääräinen taudinaktiivisuus oli korkeampi sekä ensimmäisen vuoden aikana että 15-vuotiskäynnillä.
Tutkimuksen 86 potilasta 42 (49 %) jäi työkyvyttömyyseläkkeelle tai varhaiseläkkeelle 15 vuoden aikana tai ennen kuolemaansa. Valtaosalla nivelreuma oli pääasiallisin työkyvyttömyyden aiheuttaja. Mikäli nivelreuman kliininen tautiaktiivisuus oli alhainen ensimmäisten 12 kuukauden ajan, pysyivät potilaat pidempään työkykyisinä. Varhaisen radiologisen remission saavuttamisella oli vastaava suotuisa vaikutus työkyvyn säilymiseen.
Valtaosa nivelreumapotilaista tarvitsee jatkuvaa antireumaattista lääkitystä. Nivelreuman hoidossa tulee pyrkiä varhaiseen kliiniseen remissioon (vähintään matalaan taudin aktiivisuuteen) ja radiologisten muutosten pysäyttämiseen suotuisan pitkäaikaisennusteen turvaamiseksi
