Kirja-arvostelu: Nuorisokulttuureista kulttuuriseen nuoruuteen. Tommi Hoikkal

Hoikkala, Tommi

Siurala, Lasse

Julkari

Nuo ruu s s o siaali sena s o p imuk sena -suomalais en nuo ris o tut kimu k sen v ir stanpylv rismitään nuorista todellisuudessa? On-ko nuoria siten todellisuudessa ole-massakaan? Entä miten voidaan tut-kia sellaista, mitä ei ole olemassa?Sanoessaan, että emme voi tutkiatodellisuutta, vaan ainoastaan siitätehtyjä tulkintoja, Hoikkala ei tarkal-leen sanottuna väitä, ettei tulkintojenulkopuolista todellisuutta olisi ole-tnassa, vaan hän sanoo, että emme voisitä tutkia muutoin kuin tulkintojenvälitykseltä.Mutta jos tutkimuskohteemme,nuoriso, on enemmän tai vähemmänmielivaltainen sosiaalinen sopimus.miten se voidaan "naulata kiinni" em-piiristä tutkimusta varten? Myöhem-min (kirjassa Construction of youth,[toim.] Ehrnrooth, J. ja Siurala, L.,1990) Hoikkala erittelee konstruktivis-tiseksi nimittämäänsä tapaa määrittäänuoruus empiiristä tutkimusta varten.Sen mukaan jotain ryhmää voi tutkianuorina, jos ryhmäläiset itse määritte-levät itsensä tähän ryhmään kuuluvik-si. "Kevennetyn" konstruktivistisenversion mukaan myös aikuisryhmiennuoriso-määrittelyt paikantavat nuo-ruutta. Hoikkata pitaä vietä mahdotli-sena, että nuoruus voisi löytyä näidenerilaisten diskurssien tai määrittelyjenlei kkauspisteestä.Yksi Hoikkalan tärkeä tulos on se,että nuoruus on sosiaalinen sopimus,jonka tärkeitä sopimusosapuolia ovatpaitsi nuoret myös aikuiset. Tältä kan-nalta on hämmästyttävää, miten vä-hän nuorisotutkijat ovat tutkineet ai-kuisia.Nuoruus on eri yhteisöissä eri ta-voin muotoutura sosiaalinen sopimus.Tässä kärjistyy Hoikkalan lähestymis-tavan vastakohtaisuus suhteessa alussaviitattuun perinteiseen sosiologiseenymmärtämistapaan: Nuorten elämäjäsenlyy paremminkin lukemattomis-ta verraten itsenäisistä merkityksiätuottavista yhteisöistä kuin "ytiyhtei-söllisistä" kulttuurisista, poliittisista jataloudellisista ohjausjärjestelmistä kä-sin. Hoikkala kulkee Carfinkelin,Schutzin, Wittgensteinin ja Cadame-rin viitoittamaa tietä: Nuorisoa tutkit-taessa on lähdettävä liikkeetle sosiaa-lisen todellisuuden sopimuksenvarai-sesta, tilannekohtaisesti alati muuttu-vasta luonteesta, ja tutkijan tehtävänäon eritellä erilaisia kielipelejä pelaa-r ien yhteisöjen merkityksien luo(la-nl i sta.H o ik kala, Tbmmi: Nuorisokulttu u-reista kulttuuriseen nuoruuteen,Gaudeamus 1988Tommi Hoikkalan sosiologian li-sensiaattityö on uudenlainen nuoriso-tutkimus. Ennen nuorisoa tutkittiinaivan toisin.Perinteisesti sosiologiassa on uskot-tu, että yhteiskunta, jolla yleensä tar-koitettiin kansallisvaltiota, muodostaasuhteellisen rat ionaalisen systeemisenkokonaisuuden. jossa - erityisesti ns.funktionalistisen version mukaan -kulttuuriset, poliittiset ja sosiaalisetosajärjestelmät toimivat laajemmankokonaisuuden suhteellisen integroitu-neessa ohjauksessa. Toisin ilmaistuna:suomalaisia voi tutkia yhtenä koko-naisuutena, koska kaikkien heidänelämää determinoivat suomalaisen yh-teiskunnan luokka-, koulutus-, alue- jasukupuolirakenne sekä suomalainenarvo- .ja normijärjestelmä. Samanai-kaisesti vallitsi luottamus siihen, ettäoli aineiston keruu- ja analyysimene-tetmiä, joitla tutkimuskohdetta voitiinkohtuullisen objektiivisesti tutkia.Nuorisopolitiikassa tämä johti erityi-sesti 60-luvun topulta ja 70-luvulla val-tavaan innostukseen suorittaa valta-kunnallisia ja alueellisia (kunnallisia)nuorisoon kohdistettuja todennäköi-syysnäytteisiin perustuvia kysetytutki-muksia. Erityisesti kunnallisella tasol-la tehtiin ns. kunnallisten nuorisopo-liittisten suunnitelmien yhteydessä täl-laisia kyselyjä. Täustalla oli suunnitte-lurationalistinen ideaali, jonka mu-kaan nuorten asioista voitiin huolehtiasuuntaamalla kasvavia taloudellisia re-sursseja kyselytutkimusten paljasta-miin nuorten tarpeisiin ja ongelmiin.Sit temmin usko ob.iektiiviriin mitta-reihin ja sellaiseen selittämiseen, jossakollektiivisilla rakenteilla on keskeinenosuus, on rapistunut. Ajanjakso 70-luvun lopulta 80-luvun puoliväliinnäyttäisi olleen nuorisotutkimuksessajonkinlaisen hämmennyksen aikaa; T.H. Marshallin sanoin nronet nuoriso-tutkijat näyttivät tienneen, mitä he pa-kenivat (kyselytutkimuksia), mutta ei-vät sitä, mihin olivat menossa.80-luvun jälkimmäisellä puoliskollailmaantui tutkimushankkeita, joissatutkimuskohteina olivat erilaiset nuor-ten osaryhmät ja tutkimusmenetelmi-nä kvalitatiivinen kenttätyö sekä erilai-set sosiolingvistiset menetelmä1. Täl-laisia ovat esimerkiksi Leena Louhi-vuoren Koskelan jengi -tutkimus, JariEhrnroothin rockvideotutkimus jaTommi Hoikkalan lisensiaattityö.Näistä esimerkeistä Hoikkalan työ sa-noutuu selvimmin irti perinteisistä tut-kimusotteista. Hieman yksinkertais-taen eroa aikaisempaan voisi luonneh-tia seuraavasti: Ennen ajateltiin, ettänuorisoa voitiin tarkastella ikään kuin"sellaisenaan", nyt ajatellaan, ettänuorison ja sen tarkastelijoiden (tutki-joiden, päätöksentekijöiden, tiedotus-välineiden tai rivikansalaisten) "välis-sä" on äärimmäisen tulkinnallinenelementti, kieti tai puhe. Toisaaltanuoret itse kuvaavat käyttäytymistään,arvojaan, tarpeitaan ja olosuhteitaanpuheena, toisaalta myös aikuiset ku-vaavat nuoruutta kielen avulla.Puheen keskeisenä ominaisuulenanähdään edelleen sen kytkeytyminensiihen sosiaaliseen yhteyteen, jossa sitäkulloinkin käytetään. Hoikkala pyrkiimm. osoittamaan, miten nuoren ku-vaus tai puhe omasta käyttäytymises-tään, esimerkiksi atkoholinkäyttöko-kemuksistaan, ei välttämättä kuvaa-kaan nuoren tosiasiallista käyttäyty-mistä vaan joitain kulttuurisia odo-tuksia (esimerkiksi katukulttuurinkoodia), joita häneen kohdistuu.Myös eräiden aikuisryhmien puheetnuoruudesta osoittavat, miten nämä-kin ovat sidoksissa puhujan sosiaali-seen kontekstiin. Täten nuorlen ja ai-kuisten käsitykset ja tiedot nuoristanähdään (puheena ilmenevinä) tulkin-nallisina sosiaalisina konstruktioina.Voidaan ajatella, että nuoruus on sitä,miksi me sen puheessamme määri-tämme tai tulkitsemme. Tässä mieles-sä emme voi tutkia kaik kien yhteises-ti jakamaa objektiivista "todellisuut-ta", nuoria sinänsä, vaan "ainoastaan"tilannesidonnaisia sosiaalisia konst-ruktioita, nuorten puhetta tai puhettan uorista.Mitä ihmettä? Emme siis voi tietääAlkoholipolitiikka 55 (1990):5 263Tässä matkakuvauksessa 60- ja 70-luvun nuorisopoliittisista kyselytutki-muksista Hoikkalan nuorisoryhmienpuheen analyyseihin on jotain tuttua.Kyseessähän on postmodernin sosio-logian tarina: Objektiivisuuden, Uni-versaalisuuden, Tieteen tilalle astuutotuuden suhteellisuus, käyttäytymi-sen yhteisösidonnaisuus ja tieteen ar-vovallan kyseenalaistuminen. Hoikka-lan tutkimus heijastaa ajan henkeä. Seon menetelmineen (puheen analyysi)ja lähestymistapoineen (monitietei-syys, nuoruuden näkeminen sosiaali-sena sopimuksena) tuonut nuorisotut-kimukseen jotain uutta ja virkistävää.Hoikkalan kirjan muodikkuus herät-tää myös kriittisen kysymyksen: Mis-sä määrin kirja paremminkin heijas-faa jälkimodernia tapaa kuvata nuo-ruutta kuin kuvoa tai keisitteellist(iciit-se jälkimodernia nuoruutta?Lasse SiuralaSinkkonen kääntää teemansa isättö-myyden suuntaan. Pojilta puuttuu isä-hahmo. Olipa kysymys sitten sohval-taan alkoholismiin pudonnut mies taimuuten vain perhepiiristä syrjäytynytmieshenkilö. Täi sitten isät ovat vainmuuten poissa ja luovat tällä poissao-lollaan miehen mallia. Ja vaikka isäolisikin paikalla, saattaa olla niin, et-tä hän ei ole kasvanut aikuisuuteen,millä tarkoitan sitä, että mies olisi lap-selleen samanaikaisesti sekä rajojapiirtävä että turvaa antava hahmo.Hahmo, johon voi samastua ja jotavastaan voi turvallisesti kapinoida.Myönnän, eträ nelivuoliaan pojanuhma tai alle kymmenvuotiaan pojan"kaveripiirin" älyttömyydet ovat useinärsyttävääkin ärsyttävämpiä, muttasen ei tarvitse merkitä, että jokaisellepienelle pojalle aletaan kasvattaa tis-sejä.Sanottakoon nyt lopuksi vielä se-kin, että hurjat lapsuuden sotaleikki-ni eivät tehneet minusta sotahulluaupseeria. Olen aseistakieltäytyjä, jokavalitsee Vivaldin Neljä vuodenaikaamieluummin kuin jääkiekkomatsin,taidekirjojen tai vanhojen kuvien kat-selun mieluummin kuin väkivaltaelo-kuvan. Mutta nämä valintani minäteen miehenä. Eikä se, että olen tietoi-sesti mies ja erilainen kuin rakkaani,joka on nainen, ole minään esteenä ta-sa-arvopyrk imyk sillem m e.Jos Sinkkonen ei kirjassaan anna-kaan vastauksia, niin hän herätteleetärkeitä kysymyksiä. Ja se on paljontänä kyselemättömyyden aikana.Seppo HelminenKuka tahtoo tissit???Sinkkonen, Jari: Pienistti pojistakunnon miehiä. ,YSOY 1990Jari Sinkkonen on lastenpsykiatrianerikoislääkäri. Hänen potilasaineksen-sa, joka on valtaosaltaan poikia, saihänet ryhtymään kirjantekoon. Koskaen Sinkkosen tavoin ole psykoanalyy-tikko, käsittelen kirjaa lähinnä sen lu-kemisen tuottamien ajatusten kautta.Elämrne avaruuden ja syyllisyydenaikaa, mikäli on uskominen viimevuosina käytyihin moraalikeskustelui-hin. Viimeksi kaikki miehet lennätet-tiin syyltisyyden taivaalle Tüpolev-vel-jesten suosiollisella avustuksella.Muutamaa vuotta aikaisemmin He-man-hahmon ympärillä käyty keskus-telu ja moralismi saivat näillä leluillaleikkivät pojat näyttämään tuleviltamummonpotkijoilta, tulevien sotiensytyttäjiltä. Tämä jonkinlainen "kai-kille pojille tissit" -liike sekoitti tarkoi-tuksellisesti tai tarkoituksetta väkival-Iat, aggressiot, seikkailut, toden ja lei-kin.Terve aggressio on hyväksyttävä il-miö. Se vain muotoutuu pojilla ja ty-töillä hiukan eri tavoin. Pojilla se liit-tyy seksuaaliseen identiteettiin, jokaon lopulta hauraampi kuin tytöitlä.Näin väittää Sinkkonen. Hän otikinensin ajatellut kirjan nimeksi Aidinpojasta isän pojaksi. Tähän se kaikkiliittyy.Aggressio on eräässä mielessä voi-maa. Kysymys on vain siitä, miten jamihin se kanavoidaan. En vain osaakuvitella, että vesipyssyllä leikkiminenon pienelle pojalle verilammikoissakahlaamista. Tosin vielä kymmenisenvuotta sitten olin minäkin sitä mieltä,että oikeastaan ainoita kasvattavia le-luja taisivat olla itäisessä Saksassa val-mistetut kolhot puuautot. En tajun-nut, miten selvästi lapset osaavat erot-taa toden ja teikin. Mutta harvoinkosme lapsia ja heidän käsityskykyäänaliarvioimme.Totta kai pikkupoikien "sotaleikit"näyttävät rajuilta. Olennaista kuiten-kin "taisteluissakin" on se, että vastus-tajaa ei vahingoiteta. trikin rajuudeltatätä on kuitenkin vaikea huomata.Semminkään jos ei ole koskaan ollutpieni poika.Entä sitten nuo Masters ol Univer-se -miehet? Kertoisiko joku minulle,miten se pelinä eroaa esimerkiksi sha-kista. Sillä pelihän se on. Säännöt vainovat hiukan erilaiset kuin shakissa.Hahmojen ominaisuudet määräävätne rajat, joissa kukin liikkuu mieliku-vituksen pelilaudalla.Näissä moralistisissa harhoissa onpaljolti kysymys siitä, etta me aikuisetnäemme vain leikin ja leikin välinei-den ilmiasun. Emme sitä, mitä mieti-kuvissa tapahtuu. Siksi niitä pidetäänväkivaltaisina. Tämän toteaa Sinkko-nenkin kirjassaan. Mutta se ei tarkoi-ta, että hän syyttäisi jollain tavoin päi-väkotien tai koulun kasvattajatätejä.264 Alkoholipolitiikka 55 (l 990):5

Nuoruus sosiaalisena sopimuksena - suomalaisen nuorisotutkimuksen virstanpylväs

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127433/ap-1990-5-siurala.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Nuoruus sosiaalisena sopimuksena - suomalaisen nuorisotutkimuksen virstanpylväs

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Julkari