Väänänen, Pekka

Finnish

Journal.fi

K IR J A -A R  VOSTELUTGARFINKLA ADAM M., »Finlandization»: A Map To A  Metaphor.Foreign Policy Research Institute Monograph Number 24, 1978 Philadelphia, Pennsylvania»Suomettuminen»-termi käsiteanalyysissäYhteiskuntatieteellisen tutkimuksen piiriin syntyy jatkuvasti uusia käsitteitä. Tätä pide­tään merkkinä tieteenalan kehittymättömyy­destä, käsitteistön ollessa vakiintumatonta, päällekkäistä ja kiisteltyäkin. Uusien käsit­teiden syntyminen on myös myönteistä. Se osoittaa tieteenalan etenemistä ja kytkeytymis­tä ajankohtaisiin ilmiöihin. Välttämätöntä on uusien käsitteiden liittäminen aiempiin havain­toihin tai niiden keskinäisten yhteyksien osoit­taminen analyysikelpoisen käsitteistön aikaan­saamisessa. Uusilta käsitteiltä vaaditaan myös, että ne täyttävät eräät kynnysehdot saavut­taakseen »analyyttisen käsitteen» arvonimen. Kynnysehtoja ovat ainakin seuraavat:— käsitteen tulee olla yleispätevä eli sen tulee soveltua useaan tapaukseen; tämä vaatimus ei sulje pois tapaus-tutkimuksia, vaan rajaa tapaus-tutkimusten tulosten sovellutusalaa,— käsitteen tulee olla objektiivinen eli se ei saa olla arvosidonnainen eikä ilmaista yksi­puolisesti ja tendenssinomaisesti määritte­lemänsä ilmiön ominaisuuksia.Kun käsite määrittelyineen täyttää nuo kyn- nysvaatimukset, se voidaan asettaa tieteelli­seksi tarkoitetun erittelyn kohteeksi. Vasta tällainen käsite-erittely tekee yhteiskunnallisen ilmiön kuvauksesta tieteellisen, sovellutuskel­poisen ja ylipäätään tutkimisen arvoisen. Muu­toin yhteiskunnallisia ilmiöitä kuvaavia »kä­sitteitä» on pidettävä slogaaneina, poliittisia tarkoitusperiä palvelevina, epätieteellisinä leh- distöfraaseina.»Suomettuminen»-käsite, jota suomalaiset nationalistista syistä vastustavat, on tyypiltään iskusana, jolla on poliittinen tarkoitus. Sen tutkiminen tieteen-nimikkeellä on vastoin yh­teiskuntatieteellisen tutkimuksen etiikkaa. Voi­dakseen tulla tieteellisen erittelyn kohteeksi »suomettuminen» kansainvälisen politiikan kä­sitteenä tulisi määritellä yleistettävin havain­noin. Muussa tapauksessa käsitteen ala ra­joittuu koskemaan vain tiettyä tapausta eikä käsitettä ainakaan voida kelpuuttaa tieteellisen tutkimuksen piiriin, kuitenkin nyt arvostelta­vassa tutkimuksessa on yritetty suomettuminen pukea tieteelliseen asuun, joskin heikoin pe­rustein.Huolimatta edellä esitetyistä käsite-analyy­sin perusvaatimuksista on kiistelty »suomettu- miskäsite» katsottu analyyskelpoiseksi tutkiel­massa Garfinkle: »Finlandization»: A Map To A Metaphor. Analyysia haittaa paitsi teoreet­tisesti kevyt tausta-analyysi myös lukijaa kiu­saava laiminlyönti: käsitettä ei ole kuvattu yleisin piirtein siten, että sen soveltaminen moneen suurvalta/pienmaa-suhteeseen kävisi päinsä. Myös tutkielman lähtökohdat herät­tävät lukijassa outoja ajatuksia.1. Tutkielman lähtökohdat— kansainvälinen poliittinen kehitys kulkee li­beraalin demokratian kannalta epäedulli­seen suuntaan ja läntiset poliittiset perin­teet sekä arvot höllentyvät,— eurooppalaisen liberaalin sivistyksen puo­lustaminen toisen maailmansodan jälkeen jäi Yhdysvaltain asiaksi,— poliittinen johto siirtyi toisen maailmanso­dan jälkeen lopullisesti aristokraateilta kes­ki- ja työväenluokille, jotka sosialistisesti orientoituneina tekeytyivät demokraattisten ihanteiden ajajiksi, vaativat kansantulon uudelleenjakamista ja käyttivät keskitettyä suunnittelua taloudellisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Nämä ryhmät »edustivat materialismia, joka jokaisen amerikkalaisen häpeämään», sanoo Garfinkle,— hallitusten »toiminta-ajatus» siirtyi sisäisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin asioihin, mikä teki sodasta antiteeman eikä kansallista »gloriaa» enää saanut valtaamalla siirtomai­ta,— länsi-Euroopan maiden taloudellinen yltä­kylläisyys ja poliittinen itsetyytyväisyys pe­rustuivat Yhdysvaltain valtaan ja varalli­suuteen,351—  kriiseistä tuli Euroopan kyvyttömyyden symboli, koska kriisit (Unkari, Berliini, Praha) eivät itse asiassa olleet Euroopan tapahtumia, vaan USA/NL:n suhteiden epi­sodeja,— Yhdysvallat on vastuussa Euroopan poliitti­sesta velttoudesta mikä samalla osoittaa Yh­dysvaltain ulkopolitiikan olleen oikean.Nämä lähtökohdat osoittavat lukijalle, että tutkielmaa ei voi pitää kovinkaan objektiivi­sina. Käsitystä vahvistaa vielä se, että tutki­elman lähtökohtia, joita ei suoranaisesti ole mainittu, mutta jotka tekstistä ilmenevät, ovat lisäksi seuraavat:—  kansainväliset suhteet Euroopassa perustu­vat pelkästään sotilaalliseen mahtiin,—  kansainväliset ristiriidat ratkaistaan väki­vallan avulla,—  Eurooppa on jakautunut kahteen taistelu- osapuoleen,— puolueettomia valtioita ei ole, vaan puo­lueettomuus on peitenimi Warsovan liiton vaikutusvallan lisäämiselle, sana puolueeton kirjoitetaankin tutkielmassa lainausmerk­keihin.2. Suomettumisen määritelmäTutkielmassa määritellään sen pääkäsite kuin ohimennen. Varsinaista käsitemääritte­lyä tai -erittelyä ei tehdä. Määritelmä löytyy tekstistä seuraavanlaisena:Suomettuminen on nimitys sille käynnis- säolevalle prosessille, jonka seurauksena länsi-Euroopan maat —  mukaan lukien NATO-maat — asteittain menettävät soti­laallisen kykynsä, taloudellisen elinvoiman­sa ja poliittisen tahdonvoimansa. Länsi- Euroopan maat repeytyvät irti liittolaisis- taan ja muuttuvat hitaasti eristyneiksi ja neutraaleiksi valtioiksi, jotka pelkäävät Neuvostoliittoa eivätkä kykene vastusta­maan sen toiveita.Länsi-Euroopan yleisen suomettumisen edel­lytyksinä kirjoittaja mainitsee seuraavat piir­teet:—  sotilaallinen tasapaino muuttuu Warsovan liiton hyväksi,—  Yhdysvaltain joukot vetäytyvät Euroopasta,—  Euroopan integraatio epäonnistuu,— Länsi-Saksa luopuu Neuvostoliiton vastai­sesta koalitiosta saavuttaakseen kansalli­sen yhtymisen,— vasemmistolaiset hallitukset yleistyvät län- si-Euroopassa.Merkille pantavaa on, ettei Suomella ole täs­sä määritelmässä eikä sen edellytysten nimeä­misessä lainkaan sijaa: tarkastelun kohteena ei tässä yhteydessä ole lainkaan Suomessa har­joitettu ulkopolitiikka eikä sen sisällön ar­viointi.Garfinklen määrittämä suomettuminen pe­rustuu sotilaallisen vallan muuntumiseen po­liittiseksi vaikutusvallaksi; se ei sisällä fyy­sistä pakkoa eikä eksplisiittisesti sotilaallisen intervention uhkaa. Se tarkoittaa tehokasta neuvostohegemoniaa, johon on ajauduttu ilman sotaa ja jota ylläpidetään ilman suoranaista miehitystä.3. Suomettumisen (suomettamisen) menetelmätSuomettamista harjoittaa Garfinklen mukaan yksinomaan Neuvostoliitto. Suomettamista on rauhanomainen rinnakkainelo ja taloudellinen alistaminen eikä sotilaallinen invaasio tai muun Euroopan muuttaminen kommunistisek­si. Tätä strategiaa Neuvostoliitto harjoittaa Garfinklen mukaan koska(1) sillä ei riitä voimavaroja länsi-Euroopan miehittämiseen itä-Euroopan maiden li­säksi,(2) se ei kykene orjuuttamaan länsi-Euroopan kansoja kuten se on kyennyt orjuuttamaan itä-Euroopan kansat,(3) se on haluton kääntämään huomionsa pois Kiinasta suhteellisen passiivisen Euroopan vuoksi,(4) sen talous tarvitsee länsi-Euroopan kapi­talistimaiden palveluksia ja teknistä tie­tämystä.Suomettamiseen pyritäänkin Euroopassa li­säämällä poliittista passiivisuutta ja rakenteel­lista fragmentoitumista (estämällä integraatio). Suomettamisen menetelmiin kuuluu »soft- sphere: luodaan »ystävällinen ilmapiiri» rau­hanomaiselle rinnakkainelolle. Sen eräitä piir­teitä ovat Suomi—Neuvostoliitto-suhteen ihan­nointi, kulttuurin vaihto sekä teknis-taloudel- lis-tieteellinen yhteistyö. Näin suomettaminen lopulta johtaa taloudelliseen riippuvuuteen, josta Garfinkle mainitsee esimerkkinä sen, mi­ten Neuvostoliiton hankkeidenkin lainottami- nen, johtaa sen vaikutusvallan kasvuun. Neu­vostoliitto voi asettaa rajoituksia lainojen ta­kaisinmaksulle ja uhata siten rahalaitoksia.3524. Suomettumisen analogiatGarfinkle siirtyy tarkastelemaan Suomi/Neu- vostoliitto-suhteen piirteitä, jolloin tutkielma on parhaimmillaan. Siinä ei kuitenkaan ole enää yhteyttä alussa esitettyyn määritelmään eikä suomettamisen menetelmiin. Verraten lä­helle analyyttista määritelmää kirjoittaja pää­see miettiessään vaikutussuhdetta tai -mallia:Kun voimakas valtio pystyy säännöllisesti vaikuttamaan heikon valtion toimiin ilman kolmannen osapuolen väliintuloa, vallitsee vaikuttamisen ilmapiiri.Näin lausuttuna ilman yksityistä maata tai erillistä tapausta olisi ollut mahdollisuuksia lä­hestyä kansainvälisen politiikan tutkimuksen kannalta yleisesti olemassaolevaa vuorovaiku­tussuhdetta erehtymättä arvosidonnaiseen ja yksityistapaukseen rajoittuvaan käsitteeseen. Samalla tälle ilmiölle olisi tullut etsiä toinen nimitys, yleispätevämpi ja vähemmän provo­katorinen. Oikea nimitys tälle »soft-sphere-in- fluencelle» olisi kyllä löydettävissä. Termin oli­si voinut lainata lääketieteestä, kasviopista tai sosiaali- tai poliittisesta ekologiasta, jopa kan­sainvälisen politiikan tutkimuksessakin on käytetty tilanteeseen sopivia analyyttisiä ter­mejä.Garfinklen käsitykseen suomettumisesta eli vaikuttamisesta pehmeässä ilmapiirissä sisäl­tyy alistetun valtion kaikkeen julkiseen elä­mään vaikuttaminen mukaan lukien hallituk­sen kokoonpano ja tiedotus. Soft-spheren olo­suhteissa kansan suvereenisuus on osittaista eikä nimellistä ja sille on ominaista vapaaeh­toisuus. Pehmeän ilmapiirin olosuhteissa hei­kompi valtio mukautuu dominoivan valtion vaatimuksiin turvatakseen jonkinasteisen riip­pumattomuuden eikä ota riskiä tulla valloite­tuksi. Dominoivan valtion näkökulmasta peh­meän ilmapiirin vaikuttaminen tarkoittaa vä­häistä kontrollia, koska saatavat hyödyt riit­tävät ja lisähyödyt olisivat vaikeasti saavutet­tavissa.Tästä esimerkkinä on Suomi: Neuvostoliitto olisi Garfinklen mukaan voinut pahemmitta vaikeuksitta muuttaa Suomen satelliitikseen toisen maailmansodan jälkeen. Garfinkle arve­lee, että tämän toimenpiteen poliittiset kus­tannukset olisivat olleet korkeat: muun Skan­dinavian NATOa kohtaan tuntema vastenmie­lisyys olisi heikentynyt.Garfinkle katsoo, että pehmeän ilmapiirin vaikuttaminen on molemminpuolista mukautu­mista: heikompi valtio pitää sitä välttämättö­mänä ja dominoiva pitää sitä suotavana. Hei­kompi valtio pyrkii manipuloimaan onnetonta tilannettaan maksimoidakseen hyötynsä, domi­noivalle valtiolle kyseessä on vallan tehokas muuttaminen tuloksiksi ilman väkivaltaa.Varsin vähäisessä suomettumis-käsitteen kri­tiikissä Garfinkle toteaa, ettei suomettumis-kä­sitteen käyttäminen analogiana Neuvostoliitto/ Eurooppa suhteissa ole loogisesti oikeutettua. Tämän kriittisen väitteen Garfinkle on löytä­nyt eräästä lähdeteoksesta. Hän pyrkii ku­moamaan sen väittämällä, että vaikka Suomen olosuhteet ovat ainutlaatuiset niin samoja käyttäytymispiirteitä voidaan osoittaa Neuvos- toliitto/Eurooppa-suhteista. Garfinkle ei näe ristiriitaa siinä, että suhteitten ainutlaatuisuu­desta huolimatta yritetään etsiä käyttäytymis- analogioita. Tämä Garfinklen toteamus on suo- mettumiskäsitteen kritiikin ehkä tärkein koh­ta: jos on todella se ilmiö, joka on suomettu­misen taustana, on yleisesti nähtävissä ja sille löytyy muita vastineita, analogioita, minkä ta­hansa suuren valtion suhteissa pieneen val­tioon, niin juuri silloin tulisi käsite korvata, jollain analyyttisellä, ei-johdattelevalla nimik­keellä. On tarpeen poistaa tältä kansainväli­sen politiikan teoreettisestikin merkittävältä käsitteeltä sen arvosidonnainen ja analyysikel- poisuutta rajoittava ja sellaisena virheellinen nimike; myös termin sisältö tulee rakentaa yleiseksi ja sovellutuskelpoiseksi minkä tahan­sa kahden valtion tai valtioryhmän välisiin suhteisiin. Kun näin tehdään harjoitetaan sel­laista tieteellistä tutkimusta, joka täyttää älyl­liset perusvaatimukset.P e k k a  V ä ä n ä n e n

Kirja-arvostelut

https://journal.fi/politiikka/article/download/150307/96314

Kirja-arvostelut

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi