Tutkielman tutkimuskysymys on, miten Suomen kansallinen lainsäädäntö edistää ja estää viranomaisten turvallisuusyhteistyötä kansallisissa kriisitilanteissa. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on lainoppi. Viranomaisten välistä yhteistyötä on tarkasteltu viranomaisten lakisääteisten tehtävien, toimivaltasäännösten sekä yhteistyövelvoitteiden näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on systematisoida viranomaisten yhteistyösäännöksiä sekä hahmottaa viranomaisten tehtäväkenttien rajapintoja. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on systematisoida niitä säännöksiä, jotka vaikuttavat viranomaisyhteistyöhön operatiivisella tasolla.
Viranomaisyhteistyön perusrakenne on esitetty mekanismilla, jossa tietyllä viranomaisella on tilanteen erityispiirteiden mukaiset perusvoimavarat sekä toimivalta niiden käyttöön, ja toiminnan tukena olevilla muilla viranomaisilla on muita yhteistyötä tukevia tarkoituksenmukaisia resursseja. Turvallisuusviranomaisten toimintaa lakisääteisten tehtävien suorittamisessa määrittää toimivaltasäännökset, joiden muodostamia viranomaisten toimivaltarajoja voidaan pitää suhteellisen jäykkinä. Toimivaltuuksien näkökulmasta viranomaisyhteistyössä on kyse toisen viranomaisen toimivaltuuksien hyödyntämisestä.
Yhtenä keskeisenä tutkimustuloksena on viranomaisten yhteistyön perustuminen toimivaltasääntelyyn. Viranomaisten yhteistyösäännöksistä voidaan erottaa hallintolain 10 §:n yleissäännöksen lisäksi varsinaiset yhteistoimintavelvoitteet ja virka-apusäännökset. Viranomaisten toimivaltasääntely nähdään sekä viranomaisyhteistyötä estävänä, että edistävänä tekijänä. Toimivaltasääntely määrittelee viranomaisen toiminnan rajat, ja laillisuusperiaatteen vaatimus toimivaltasäännöksistä julkista vallan käyttöä sisältävissä toimissa voi siten estää viranomaisten yhteistoimintaa toimivallan luovan ja yhteistyön mahdollistavan sääntelyn puuttuessa. Samaan aikaan laajasti toteutettu viranomaisyhteistyön sääntely edistää viranomaisten monipuolista yhteistyötä turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa.
Toimivaltasäännösten lisäksi lainsäädäntö edistää viranomaisten yhteistyötä operatiiviseen toimintaan vaikuttavilla säännöksillä, joista keskeisin on varautumista koskeva sääntely. Viranomaisten yhteistoimintaa edistetään myös erilaisia yhteistyöryhmiä ja yhteistyöelimiä koskevalla sääntelyllä, sekä tiedonsaantia, tietojärjestelmiä ja viestintää koskevalla sääntelyllä.
Valmiuslain viranomaisten yhteistyöhön liittyvät erityistoimivaltuudet eivät tuo merkittävää lisäystä viranomaisilla jo normaalioloissa oleviin toimivaltuuksiin, joihin viranomaisen toiminta lähtökohtaisesti perustuu myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Nykyinen kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa siis viranomaisten monipuolisen yhteistyön ilman valmiuslain sääntelyä, eikä valmiuslain sääntelyä siten voida pitää erityisen edistävänä tai estävänä
