Suomen maaseudun poliittista asemaa vahvistettiin vuonna 1992. Perustettiin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR sekä työ- ja teemaryhmiä. Mukana olivat Kuntaliitto, yliopistot, tutkimuslaitokset ja valtakunnallinen kylätoimintaliike. Paikallinen kylätoiminta aktivoitui. Raja julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan välillä oli kuitenkin epämääräinen. Tässä tilanteessa pohdin, mikä on kylä, mikä on sen asema valtionhallinnon ja paikallisen kunnallishallinnon välimaastossa itsenäisenä kylänä ja mitkä ovat kylätoiminnan mahdollisuudet. Tutustuin kylätoimintaan valtakunnallisesti ja erityisesti Lapissa. Kiinnostuin yhteisön mahdollisuuksista parantaa toimintatapojaan julkituomalla hiljaisia voimavaroja ja oppimalla uusia käytäntöjä. Samaan aikaan käynnistyi Lapin yliopistossa kansainvälinen hanke, jonka tavoitteena oli kehittää Euroopan marginaalisten alueiden toimintamahdollisuuksia kyliä kehittämällä. Kylissä toteutettiin kehittämishanke Oppivat kylät ajanjaksolla 1.10.1999–30.9.2002. Lappilaiset kylät saivat ilmoittautua mukaan, ja niistä valittiin mukaan kuusi toimintaympäristöltään erilaista kylää. Sain luvan toteuttaa tutkimusprosessini näissä kylissä. Hankkeen aikana kylissä etsittiin omia juuria, kehitettiin paikallisia resursseja ja korostettiin lappilaista kulttuuria. Tuotteiden ja palveluiden laatua parantamalla ja osuuskuntayrittäjyyttä oppimalla luotiin kylille uutta elinvoimaa. Opeteltiin kyläkohtaisten www-sivujen laatimista. Tämä mahdollisti uusien kyläverkostojen luomisen kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa.
Tutkimuksen teoriataustassa tarkastelen kylän asemaa maaseutupolitiikassa, hiljaista tietoa ja tietämistä kyläyhteisön toiminnan ja oppimisen voimavarana, vapaaehtoistoimintaa oppimisen näkökulmasta sekä transformatiivisen ja emansipatorisen oppimisen ja sosiokulttuurisen innostamisen mahdollisuuksia.
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kyläyhteisön oppimisen mahdollistajia. Tarkastelun kohteena ovat oppimisen edellytykset ja esteet kyläläisten kertomana. Tutkimuksessa kuvaan myös kyläyhteisön hiljaisen tiedon ja tietämisen suhdetta oppimiseen. Tutkimusaineiston keräsin kuudesta toimintaympäristöltään ja sisäiseltä rakenteeltaan erilaisesta lappilaisesta kyläyhteisöstä vuosina 1999–2002. Keräsin aineistoa Oppivat kylät -hankkeen aloitustilaisuuksista eli kyläkierroksilta avoimella lähtötason kyselylomakkeella ja loppukyselyn konstruoidulla kyselylomakkeella. Lisätietoja sain kylien vastuuhenkilöiltä ja hankkeen lappilaisilta ja kansainvälisiltä vastuuhenkilöiltä. Kyläkierroksille osallistui eri kylistä yhteensä 155 henkilöä. Alkukyselyyn vastasi 57 ja loppukyselyyn 78 kyläläistä.
Analysoin tutkimusaineiston kvalitatiivisella sisällönanalyysillä ja kehittävällä teema-analyysillä. Loppukyselyn analysoin soveltuvin osin myös kvantitatiivisesti. Tutkimusote oli monimenetelmäinen.
Kyläyhteisön toimintaan ja oppimiseen vaikuttavien ilmiöiden etsiminen osoittautui monimutkaiseksi. Tärkeänä pidettiin verkostoitumista eri kylien kesken ja yli kuntarajojen. Kyliin kohdistuvat omaehtoiset kehittämistoimenpiteet sekä rahoituksien hankkiminen koettiin erilaisten EU:n ja valtionhallinnon muuttuvien ohjeiden takia työlääksi.
Tutkimuksessa tunnistettiin kyläyhteisöjen hiljaisen tiedon ja tietämisen eli implisiittisen tiedon keskeisiä alueita, joiden sisältöjä vähitellen reflektoimalla saataisiin transformatiivista toimintaa alkamaan. Transformatiivisen oppimisen mahdollistajiksi analysoituivat yhteistyökyky, väestörakenteen ja elinkeinorakenteen monipuolisuus sekä kokemus- ja perimätiedon hyödyntäminen.
Johtopäätöksinä voin todeta, että kylätoiminnan hallinnollisessa asemassa on edelleen epäselvyyttä, joka heijastuu negatiivisena kyläläisten yhteistyöaktiivisuuteen ja -mahdollisuuksiin. Emansipatorinen, reflektiivinen ja itseohjautuva oppiminen mahdollistaa kylätoiminnan uudistumisen. Hiljaisten kokemusten ja osaamisen saaminen eksplisiittiseksi jaettavaan muotoon johtaa vähitellen toimintatapojen muutokseen, transformatiiviseen oppimiseen. Muutoksen ytimenä on yhteistyötaitojen kehittäminen ja ristiriitojen poistaminen. Kylätoiminnan asema kuntakumppanuuksissa vahvistuu, ja kyläyhteisön toimiminen uussisäsyntyisesti, neoendogeenisesti, mahdollistuu
