Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on konkurssivelallisen itsekriminointisuoja ja sen toteutuminen konkurssimenettelyssä. Tavoitteena on selvittää konkurssivelallisen itsekriminointisuojan sisältö ja periaatteen vaikutukset konkurssimenettelyssä. Tutkielma on jaettu seitsemään lukuun. Johdannon jälkeen toisessa luvussa käsitellään itsekriminointisuojan periaatteen soveltamisala, oikeusperusta ja sisältö yleisellä tasolla. Kolmanneksi perehdytään velallisen konkurssilakiin perustuvaan myötävaikutusvelvollisuuteen ja itsekriminointisuojan ulottumiseen konkurssimenettelyyn. Neljänneksi käsitellään konkurssivelallisen itsekriminointisuojan sisältöä ja asiaan liittyviä ongelmia. Viidenneksi pohditaan sitä, turvaako oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskieltosääntely konkurssivelallisen itsekriminointisuojan toteutumisen. Kuudenneksi tarkastellaan rikosvastuun toteutumista konkurssissa suhteessa itsekriminointisuojaan. Seitsemännessä ja viimeisessä luvussa luodaan yhteenveto itsekriminointisuojaan liittyvistä oikeusturvaongelmista konkurssimenettelyssä ja pyritään etsimään niihin ratkaisuvaihtoehtoja.
Tutkielmassa todetaan itsekriminointisuojan kuuluvan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteisiin. Tietyin edellytyksin suoja voi ulottua myös rikosprosessin ulkopuolisiin rinnakkaismenettelyihin, kuten konkurssimenettelyyn. Tutkielmassa käsitellään konkurssilakiin säädetyn 4 luvun 5 a § itsekriminointisuojasäännöksen sisältöä ja suojan saamisen edellytyksiä. Suojasäännös perustuu ns. vaitiolomalliin. Työssä identifioidaan säännökseen liittyviä ongelmia, jotka liittyvät siihen, että velallinen voi vedota itsekriminointisuojaan vasta silloin, kun häntä vastaan on vireillä rikosprosessi ja velallinen on tullut tietoiseksi tästä. Problemaattiseksi havaitaan myös se, että velalliselle on asetettu korkea vaatimus tunnistaa itsekriminoiviin tietoihin liittyvä asiallinen yhteys rinnakkaismenettelyjen välillä. Konkurssivelallisen itsekriminointisuojaan ei kuulu oikeus valehdella, mikä on ristiriitaista suhteessa siihen, mitkä ovat suojan ulottuvuudet rikosprosessissa. Tutkielmassa huomataan, että oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskieltoa koskeva 17 luvun 25 § ei ratkaise nykyisen oikeustilan ongelmia. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että pesänhoitajalle asetettu velvollisuus tehdä velallisen epäillyistä rikoksista rikosilmoitus poliisille voi olla ristiriidassa itsekriminointisuojan kanssa.
Tämän oikeusdogmaattisen tutkielman lähdeaineistona on käytetty pääasiassa rikosprosessioikeudellista ja insolvenssioikeudellista kirjallisuutta, kansallista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä konkurssilain ja uudistetun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun lainvalmisteluaineistoa
